Ero sivun ”Kristinusko” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Crt (keskustelu | muokkaukset) Revert to revision 2301240 dated 2007-02-02 17:56:42 by Nikita using popups |
|||
Rivi 3:
'''Kristinusko''' on [[monoteismi|monoteistinen]] eli yksijumalinen [[uskonto]], ja kannatusmäärältään maailman suurin uskonto. Kristinuskossa on erilaisia suuntauksia, joiden kaikkien alkuperä on kuitenkin kristittyjen pyhän kirjan, [[Raamattu|Raamatun]] ja sen [[Uusi testamentti|Uuden testamentin]] [[Jeesus|Jeesuksen]] opetuksissa. Kristinuskoon kuuluu [[usko]] [[kolminaisuusoppi]]in eli yhden kaikkivaltiaan ja kaikkitietävän jumalan [[kolminaisuusoppi|kolmeen persoonaan]], jotka ovat Isä, Poika ja Pyhä Henki. Poika eli [[Jeesus]] on yhtä aikaa kokonaan sekä todellinen ja aito Jumala että todellinen ja aito ihminen <ref>[http://www.evl.fi/sanasto/selitysD.htm Hakusana dogmi]</ref>. Jeesus on kristinuskon mukaan [[Jumala]]n Sana, eli Jumala puhuu Jeesuksen kautta. Olennainen osa kristinuskoa on ajatus siitä, että usko Jeesukseen on ainoa keino pelastua [[kadotus|kadotuksesta]]. Kristinuskoa tunnustavaa tai kristilliseen kirkkokuntaan kuuluvaa henkilöä kutsutaan nimellä ''kristitty''. Nimitys perustuu Jeesuksesta käytettyyn [[muinaiskreikka|kreikankieliseen]] nimitykseen voideltu, ''Χριστος'' eli Kristus. [[Apostolien teot|Apostolien tekojen]] mukaan nimitys kristitty otettiin käyttöön ensimmäisenä [[Antiokia]]n seurakunnassa (Ap. t. 11:26 [http://raamattu.uskonkirjat.net/servlet/biblesite.Bible?formname=search&formrnd=1155818349871&search=&rng=0&submit1=Hae&ref=Ap.t.+11%3A26&ctx=0&mod1=FinRaam&mod2=FinPR&mod3=WHNU]). Kristinuskon mukaan Jeesukseen uskovat ja hänen opetuksiaan seuraavat saavat [[pelastus (uskonto)|pelastuksen]].
== Historia ==
{{Pääartikkeli|[[Kristinuskon historia]]}}
Kristinuskon keskeinen hahmo on Jeesus Nasaretilainen, joka [[evankeliumi|evankeliumien]] mukaan eli [[Israel]]in alueella [[Ensimmäinen vuosisata|ensimmäisen vuosisadan]] alussa. Kristinuskon leviäminen käynnistyi pian evankeliumeissa esitetyn Jeesuksen [[ristiinnaulitseminen|ristiinnaulitsemisen]] jälkeen noin vuonna [[30]]. Ajanlaskun alun ensimmäisellä vuosisadalla kristinuskoa levittivät erityisesti [[Paavali Tarsoslainen]] ja muut niin sanotut [[apostoli]]t eli lähettiläät. Raamatun mukaan kristittyjä kutsuttiin ensimmäisen kerran sillä nimellä [[Antiokia]]n kaupungissa, johon he olivat paenneet ja asettuneet asumaan varhaisten [[Palestiina]]ssa tapahtuneiden vainojen jälkeen.
[[Rooman valtakunta|Rooman valtakunnassa]] vallinnut suhteellinen rauha ja tieverkoston hyväkuntoisuus mahdollistivat kristinuskon nopean leviämisen valtakunnan alueella seuraavan kolmen vuosisadan aikana. Myöhäinen Rooma olikin täynnä itämaisia pelastususkontoja.{{lähde}} Kristinuskon menestystä auttoi pitkälle menevä yhteisöllisyys, kun kristityt kokoontuivat salaa katakombeissa ja odottivat Kristuksen toista tulemista.
[[Kuva:Ichthus.svg|thumb|left|Kerrotaan, että kristittyjen vainojen aikoina kristitty tavattuaan toisen henkilön piirsi maahan kaaren ja jos toinen henkilö oli myös kristinuskoinen, hän piirsi omansa ja näin muodostui Ikhthyksen eli kalan kuva. Kreikan kielen sana "Iktys" on myös lyhenne varhaisesta uskontunnustuksesta "Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Pelastaja". Kristitty saattoi myös peukalollaan ikään kuin ohimennen hieraista otsaansa ristinmerkin, jolloin toinen "sen tien seuraaja", joiksi kristittyjä myös kutsuttiin, tunnisti uskonveljen tai -sisaren.{{lähde}}]]
Myöhemmin kristinuskon asemaa edesauttoi [[Rooman keisari|keisari]] [[Konstantinus Suuri|Konstantinuksen]] kristittyjä suosiva politiikka. Konstantinuksen antaman [[Milano]]n [[edikti]]n seurauksena kristittyihin kohdistuneet ajoittaiset vainot loppuivat. Konstantinus myös kutsui koolle [[Nikean ensimmäinen kirkolliskokous|ensimmäisen ekumeenisen kirkolliskokouksen]] vuonna [[325]], jonka tarkoitus oli ratkoa opillisia riitoja. Konstantinuksen elinaikana kristityt olivat vielä vähemmistönä eikä keisari itse ottanut kastetta ennen kuin kuolinvuoteellaan. Kristittyjen lukumäärä kuitenkin kasvoi nyt nopeasti. Ei-kristitty keisari [[Julianus Apostata|Julianus]] yritti vielä 300-luvun puolivälissä palauttaa vanhojen uskojen aseman. Lopulta [[Theodosius I|keisari Theodosius]] kielsi muiden uskontojen kuin kristinuskon harjoittamisen Rooman valtakunnassa [[300-luku|300-luvun]] lopulla. Muiden uskontojen temppelit hävitettiin, ja vuonna [[416]] [[Theodosius I|keisari Theodosius]] kielsi ei-kristityiltä julkiset virat. Myös [[Ateena]]n filosofikoulut lakkautettiin. Muiden uskontojen hävittämisessä käytettiin myös väkivaltaa. Tunnetuimpia tapauksia on munkkien vuonna [[415]] surmaama matemaatikko [[Theon]]in tytär [[Hypatia Aleksandrialainen]]. Vainot kohdistuivat myös kristinuskon omiin vääräoppisiin. Klassisen kulttuurin tuhoaminen ja uskonnollisen pakkovallan pystyttäminen olivat osaaltaan vaikuttamassa siihen, että tieteet, taiteet ja yhteiskunnallinen kehitys taantuivat Euroopassa lähes tuhanneksi vuodeksi.{{lähde}}
Ensimmäisen vuosisadan ja vuoden [[1050]] välisenä aikana [[evankeliumi]]a ja kristinuskoa julistettiin [[Eurooppa|Euroopassa]], [[Aasia]]ssa ja [[Afrikka|Pohjois-Afrikassa]]. Raamattua käännettiin paikallisille [[kieli]]lle ja usein uskontoon sekoittui paikallisten kulttuurien erikoisominaisuuksia.
Kaikkien kristittyjen yhteiseksi käsitetyn kirkon, joka oli ajan myötä saanut nimen [[katolinen kirkko]], reunat rakoilivat jo ensimmäisinä kristillisinä vuosisatoina erilaisten opillisten riitojen seurauksena. Kirkosta erosi ryhmiä ja paikalliskirkkoja (esimerkiksi [[nestoriolaiset]], [[monofysiitit]] ja [[monoteliitit]]), jotka eivät hyväksyneet jotakin kirkon opetusta. Toisella vuosituhannella, kristinuskon saavuttaessa maailmanlaajuisuutta, vastaava ilmiö kiihtyi. Niin sanottu [[suuri skisma]] vuonna [[1054]] hajotti kirkkoa lisää. Tämän riitaisan eron perillisiä olivat [[katolinen kirkko]], jonka päämaja oli Rooma, ja [[ortodoksinen kirkko]], jonka arvostetuimpana piispana toimi [[Konstantinopoli]]n [[ekumeeninen patriarkka]]. Ortodoksinen kirkko poikkeaa eron jälkeen [[paavi]]n johtamasta kirkosta myös siten, että se koostuu itsenäisisistä eli [[autokefalia|autokefaalisista]] tai itsehallinnollisista eli [[autonomia|autonomisista]] paikalliskirkoista. Katolinen ja ortodoksinen kirkko sopivat niin sanotun Firenzen unionin eli liiton [[Firenzen kirkolliskokous|Firenzen kirkolliskokouksessa]] ([[1438]]—[[1445]]), mikä Itä-Roomassa kuitenkin melko pian peruttiin jumaluusopillisten syiden ja kansan vastustuksen takia. Myös ortodoksinen [[Venäjä]] kieltäytyi [[paavi]]n alaisuudesta. Kun [[Osmanien valtakunta|ottomaanit]] valloittivat Konstantinopolin vuonna [[1453]], he määräsivät kaikki suhteet [[Vatikaani]]in katkaistaviksi. 1500-1900-luvuilla katolisen kirkon yhteyteen liittyneitä tai liitettyjä ortodoksisia kirkkoja kutsutaan [[uniaattikirkot|uniaattikirkoiksi]] ja kaikkia Rooman kirkon yhteyteen kuuluvia itäisiä kirkkoja [[idän katoliset kirkot|idän katolisiksi kirkoiksi]].
[[Uskonpuhdistus|Uskonpuhdistuksessa]] eli [[reformaatio]]ssa [[1520-luku|1520-luvulla]] [[protestanttisuus|protestanteiksi]] kutsutut uudistajat nousivat useissa maissa katolisen kirkon korruptoituneita rakenteita vastaan. Reformaattorit, joista keskeisimpiä oli [[Martin Luther]], olivat myös sitä mieltä, että kirkossa vallitsi useissa kohdin harhaoppisuus. Luonnollisesti katolisen kirkon puolella protestantteja pidettiin yhtä lailla [[kerettiläisyys|kerettiläisinä]]. Seurauksena oli, että useat hallitsijat perustivat maihinsa katolisuuden tilalle omat valtionkirkkonsa, ja katolinen kirkko toteutti suuria sisäisiä uudistuksia. Kuningas [[Kustaa Vaasa]]n toteuttamana [[Suomi]] koki reformaation osana [[Ruotsi]]n valtakuntaa: vasta myöhemmin, [[1500-luku|1500-luvun]] lopulla, Ruotsin protestanttisen kirkon oppi määriteltiin täsmällisemmin [[luterilaisuus|evankelis-luterilaiseksi]]. Reformaation synnyttämä uskonnollinen rajalinja on edelleen olemassa Euroopassa ja se noudattaa suurin piirtein jakoa, jossa pohjoinen on protestanttista aluetta ja etelä katolista. Poikkeuksia toki esiintyy, esimerkiksi katoliset [[Irlanti]] ja [[Puola]].
Protestanttisuus levisi myös [[Pohjois-Amerikka|Pohjois-Amerikkaan]] ja myöhemmin [[Australasia]]an eurooppalaisten kolonisoijien myötä, mutta koska uskontoa ei hallinnut [[paavi]] eivätkä kansalliset hallitukset, uuden mantereen protestanttisuus pirstoutui satoihin ja myöhemmin tuhansiin eri suuntauksiin. [[Etelä-Amerikka|Etelä-Amerikassa]], jonne uskonto oli tullut [[espanja]]laisten ja [[portugali]]laisten mukana, säilyi katolisen kirkon voimakas vaikutus.
[[1800-luku|1800]]- ja [[1900-luku|1900-luvuilla]] monet kristinuskon poliittisesti hallitsemat valtiot etenkin Euroopassa kehittyivät yhä maallisempaan, ''sekulaariin'' suuntaan. Lisäksi [[Kommunismi|kommunistisiksi]] julistettuja valtioita hallittiin [[ateismi]]n hengessä, vaikka virallisesti ateistinen oli ainoastaan [[Albania]]. Suomi on seurannut tässä suhteessa muita eurooppalaisia valtioita. Vaikka maassa on edelleen kaksi kansankirkkoa, on uskonto ainakin periaatteessa erotettu poliittisesta hallinnosta. Myöhemmin kristinusko on kuitenkin alkanut vaikuttaa uudelleen yhteiskunnan päätöksenteossa (lähinnä [[Evankelioiva herätyskristillisyys|herätyskristillisessä]] muodossaan) etenkin [[Yhdysvallat|Yhdysvalloissa]].{{lähde}}
[[Kuva:Kristitytkaavio-uusi.png|center|Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta]]Kaavio kristillisten kirkkojen jakautumisesta<ref>RaamattuNET - uskonnon opetuksen kotisivu. Lisätietoa: [http://www.lukio.palkane.fi/raamattunet/kkohjana.html Kirkkohistorian aikajana.]</ref>
== Kristinusko nykyään ==
| |||