Ero sivun ”Nivalan konikapina” versioiden välillä

[arvioimaton versio][arvioimaton versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
johdanto + tark
epäolennaista
Rivi 3:
== Taustaa ==
 
Vuoden [[1929]] pörssiromahdus aiheutti maailmanlaajuisen talouslaman. Tämä näkyi [[Suomi|Suomessa]] muun muassa siten, että kaupunkiväestön [[ostovoima]] heikkeni viennin vaikeuksien alettua vaikuttaa myös kotimaan talouteen. Tämä puolestaan heikensi maatalousvaltaisilla alueilla sadosta ei saatu kunnon hintaa, joten [[pankki|pankeille]] velkaantunut viljelijäväestö joutui vaikeuksiin ja näki jopa [[nälkä]]ä. Ongelmaksi muodostuivat deflaatio-oloissa korkeaksi jäävät reaalikorot, jotka olivat osaltaan vaikeuttamassa maaseudun velanmaksukykyä aiheuttaen pakkohuutokauppoja. Reaalikorkotason korkeus johtui siitä, että Suomen pankki piti kiinni vuoteen [[1931]] saakka Suomen markan sidoksesta puntaan, joka puolestaan oli kiinnitetty kultakantaan ja joka oli silloin maailmankaupan varantovaluutta, jonka paikan Yhdysvaltain dollari peri vasta toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeen. Näin ollen 1929-1931 ei Suomen markka joustanut ennen kuin puntasidoksesta luovuttiin ja laskettiin markka kellumaan. Myös talollisten kasaantunut ahdinko heijastui maaseututyöväkeen viennin metsäteollisuudelle aiheuttamien vaikeuksien lisäksi. Tilanne näkyi eri puolilla maata niin sanottuina pulaliikkeinä ja radikalismina. Vahvasti maito- ja myös metsätaloudesta elävästä [[Pohjois-Pohjanmaa|pohjoispohjalainen]] [[Nivala]]sta tuli yksi tapahtumapaikka monien vähemmän kuuluisien tapahtumien joukossa.
 
== Tapahtumat ==