Versio 13. tammikuuta 2023 kello 13.29 muokkaa Aguilus (keskustelu \| muokkaukset) 1 578 muokkausta Ei muokkausyhteenvetoa ← Vanhempi muutos		Versio 13. tammikuuta 2023 kello 14.37 muokkaa kumoa Aguilus (keskustelu \| muokkaukset) 1 578 muokkausta enkkuwikin .. Uudempi muutos →
Rivi 6: Johdon paksuus ilmaistaan poikkipinta-alana/mm². Yleisimmät poikkipinnat ovat 0,5; 0,75; 1,0; 1,5; 2,5; 4; 6; 10; 16 ja 25 mm². Kaapelin [[sähkövirta\|virran]]kesto riippuu poikkipinta-alasta - tavanomaisissa olosuhteissa 1,5 mm²:n kuparijohdin kestää noin 10 A:n virran. Johtimen sisäinen resistanssi, eli vastus luonnollisesti kasvaa johtimen pituuden kasvaessa. Tämä on syytä ottaa huomioon käytettäessä esim. pitkiä jatkojohtoja. Sähköjohtimen virrankeston ylittävä virta kuumentaa sähköjohdinta. Kuumeneminen on epäedullinen ilmiö sähkönsiirrossa. Sen takia sähköenergiaa muuttuu lämpöenergiaksi vähentäen siirron hyötysuhdetta. Kuumeneva sähköjohto voi olla myös turvallisuusriski ympäristölle tulipalon muodossa. Johdon taivutussäteellä on tässä suhteessa oma merkityksensä.<ref>https://www.skt-saatio.fi/index.php?k=225304</ref> ==Historia==▼ Ensimmäisenä sähkön johtuvuusominaisuuden havaitsi saksalainen [[Otto von Guericke]] 1600-luvulla. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt löytönsä merkitystä. [[Stephen Gray\|Gray]] huomasi sähkönjohtavuuden [[hankaussähkö]]ä tuottavan lasiputken kanssa tehtyjen kokeidensa yhteydessä. Hän yhdisti lasiputken pellavalankoihin ja myöhemmin silkkilankoihin, joita pitkin sähköä voitiin siirtää. Gray kokeili monia aineita ja huomasi toisten esineiden kelpaavan johtimiksi ja toisten eristeiksi. Eristeet osoittautuvat samoiksi kuin aiemmin [[William Gilbert]]in määrittelemät sähköiset aineet, joita hankaamalla syntyi sähköisiä ilmiöitä.▼ == Johdon resistanssi == Rivi 118 ⟶ 121: Kaapelit mitoitetaan kuormitettavuuden mukaan yhtä kokoa suuremmiksi siksi, että ne kestäisivät oikosulkuvirran. ▲==Historia== ▲Ensimmäisenä sähkön johtuvuusominaisuuden havaitsi saksalainen [[Otto von Guericke]] 1600-luvulla. Hän ei kuitenkaan ymmärtänyt löytönsä merkitystä. [[Stephen Gray\|Gray]] huomasi sähkönjohtavuuden [[hankaussähkö]]ä tuottavan lasiputken kanssa tehtyjen kokeidensa yhteydessä. Hän yhdisti lasiputken pellavalankoihin ja myöhemmin silkkilankoihin, joita pitkin sähköä voitiin siirtää. Gray kokeili monia aineita ja huomasi toisten esineiden kelpaavan johtimiksi ja toisten eristeiksi. Eristeet osoittautuvat samoiksi kuin aiemmin [[William Gilbert]]in määrittelemät sähköiset aineet, joita hankaamalla syntyi sähköisiä ilmiöitä. == Katso myös ==

Ero sivun ”Sähköjohto” versioiden välillä