Ero sivun ”Antoine Watteau” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→Lapsuus, nuoruus ja koulutus: pikku lisäyksiä |
|||
Rivi 19:
[[Kuva:L'Embarquement_pour_Cythere,_by_Antoine_Watteau,_from_C2RMF_retouched.jpg|thumb|right|''Laivaan astuminen Kytheran matkalle'' (Louvren versio, 1717): Monet kommentaattorit huomauttavat, että se itse asiassa kuvaa ''lähtöä'' [[Kythera]]n saarelta, [[Venus|Venuksen]] synnyinpaikasta, ja siten symboloi rakkauden lyhyyttä.]]
Watteaun elämänvaiheiden yksityiskohdat ovat osittain epäselviä, kuten myös hänen teostensa kronologia.<ref name="oe">{{kirjaviite|Nimeke=Otavan suuri Ensyklopedia, 10. osa (Turgenev-öljytalous)|Vuosi=1981|Sivu=7723, art. Watteau, Antoine |Julkaisija=Otava|Tunniste=ISBN 951-1-06271-9}}</ref>
Watteau syntyi Valenciennesin kaupungissa, jonka [[Ranska|Ranskan]] kuningas [[Ludvig XIV]] oli juuri ottanut haltuunsa. Hänen isänsä oli flaamilaista syntyperää oleva tiilikatontekijä. Hän osoitti kiinnostusta maalaamiseen jo nuorena, joten hän pääsi paikallisen taiteilijan [[Jacques-Albert Gérin]]in oppilaaksi. Koska Watteaulla ei ollut juuri mitään opittavaa Gériniltä, hän lähti [[Pariisi]]in noin vuonna 1702. Siellä hän sai työpaikan työhuoneesta [[Pont Notre-Dame]]lla ja teki jäljennöksiä suosituista flaamilaisista ja hollantilaisista [[Laatukuva|laatukuvista]]. Juuri tuohon aikaan hän kehitti tyypillisen luonnosmaisen tekniikkansa.
Vuonna 1703 hänet palkkasi avustajakseen taiteilija [[Claude Gillot]], jonka työt olivat vastalause Ludvig XIV:n ajan virallisen taiteen mahtipontisuudelle. Gillot’n työhuoneessa Watteau tutustui ''[[commedia dell’arte]]n'' hahmoihin (sen näyttelijät oli karkotettu Ranskasta muutama vuosi aiemmin), Gillot'n suosikkiaiheeseen, josta tuli Watteaulle elinikäinen intohimo. Myöhemmin hän siirtyi työskentelemään [[sisustussuunnittelija]] [[Claude Audran III]]:lle, ja tämän vaikutuksesta hän alkoi tehdä maalauksia, joiden täydellinen hienostuneisuus herätti ihastusta. Audran oli [[Palais du Luxembourg|Luxembourgin palatsi]]n kuraattori, ja siellä Watteau pääsi näkemään [[Peter Paul Rubens]]in kuningatar [[Maria de’ Medici]]lle maalaamia upeita kankaita. Tuosta flaamilaisesta taiteilijasta tuli hänelle yksi merkittävimmistä vaikutteiden antajista yhdessä venetsialaisten mestareiden kanssa, joita hän myöhemmin tutkisi suosijansa ja ystävänsä pankkiiri [[Pierre Crozat]]’n kokoelmissa.
== Aikuisiän teokset ==
Rivi 38:
[[Kuva:WatteauPierrot.jpg|thumb|left|Watteaun [[Pierrot]]'n ''[[commedia dell'arte]]'' -näyttelijä, noin 1718–1719, jota perinteisesti on pidetty ”Gillesinä” ([[Louvre]]).]]
Watteau huolestutti ystävänsä suhtautumalla välinpitämättömästi tulevaisuuteensa ja taloudelliseen turvallisuuteen aivan kuin aavistaen, ettei eläisi pitkään. Hän oli tosiasiassa ollut sairaalloinen ja ruumiiltaan hauras jo lapsena. Hän matkusti vuonna 1720 Lontooseen tapaamaan tohtori Richard Meadia, joka oli ajan muodikkaita lääkäreitä ja Watteaun taiteen ihailija. Lontoon kostea ja savuinen ilma kumosi tohtori Meadin terveellisen ruoan ja lääkkeiden vaikutuksen. Watteau palasi Ranskaan ja vietti viime kuukautensa suosijansa Abbé Harangerin maatilalla, jossa hän 36-vuotiaana kuoli vuonna 1721. Kuolinsyy oli ehkä tuberkuloottinen kurkunpään tulehdus. Abbé sanoi Watteaun olleen viimeisinä elinpäivinään puolitajuton ja takertuneen siveltimeensä ja maalanneen ilmaan kuvitteellisia maalauksia.<ref>Dormandy, Thomas. ”The white death: the history of tuberculosis”. New York University Press, 2000, sivu 11.</ref>
[[Kuva:Antoine Watteau 030.jpg|thumb|''La Boudeuse'', [[Eremitaaši]]: ”Keimaillen, kuitenkin viattomasti flirttaillen taiteilijan kuvitelmien sankarit, tahattoman välinpitämätön nainen ja hänen hyvin valpas seuralaisensa, on kuvattu lempeän ivallisesti. Heidän haurasta hienostunutta maailmaansa hallitsee runollinen tunnelma, jossa on hiven kaihomielistä melankoliaa.”<ref>[http://hermitagemuseum.org Eremitaaši]{{lähde tarkemmin}}</ref>.]]
Rivi 45:
Watteauta tuskin tunnettiin elinaikana pienen ihailijapiirin ulkopuolella ja ”aikalaiskritiikki mainitsi hänet vain harvoin ja silloin yleensä kielteisesti”.<ref>Arnold Hauser. ''Rococo, Classicism and Romanticism''. Routledge (UK), 1999. s. 21.</ref> Sir [[Michael Levey]] totesi kerran, että Watteau ”loi tahtomattaan käsitteen itselleen ja vain itselleen uskollisesta individualistitaiteilijasta”. Jos hänen välittömät seuraajansa ([[Nicolas Lancret|Lancret]] ja [[Jean-Baptiste Pater|Pater]]) kuvasivat hienoston romanttisten harrastusten ujostelematonta pinnallisuutta, Watteau ennakoi muutamissa mestariteoksissaan taidetta taiteesta, taiteen maailmaa sellaisena kuin se näyttäytyy taiteilijan silmien kautta. Ludvig XV:n hallintokauden lopun [[François Boucher|Boucher]] ja [[Fragonard]]in maalausten rokokoon oikullisuuden vallattomuuden vastakohtana Watteaun teatraaliseen tyyliin liittyy yleensä myötätunnon, kaihon ja surumielen sävyjä rakkauden ja muiden maallisten ilojen katoavaisuudesta.
Watteaun vaikutus taiteeseen (ei pelkästään maalaustaiteeseen, vaan myös [[Sisustus|sisustukseen]], pukeutumiseen, elokuvaan, runouteen ja musiikkiin) on ollut laajempi kuin juuri kenenkään 1700-luvun taiteilijan. Vuoden 1911 Britannica-tietosanakirjan mukaan ”maiseman ja hahmoja ympäröivän tunnelman käsittelyssä on nähtävissä [[impressionismi]]n ituja”. Hänen mukaansa on saanut nimensä ''Watteaun puku'', pitkä säkkimäinen puku, jossa väljät laskokset laskeutuvat olkapäältä selkään, jollaisia hänen maalaustensa naiset käyttävät. Watteau-aalto nousi Euroopassa uudestaan eloon [[Viktoriaaninen aika|viktoriaanisella ajalla]], ja sen kiteyttivät myöhemmin [[Goncourt-veljekset]] ja ''[[Mir iskusstva]]''. Watteau-seuroja perustettiin vuonna 1984 Pariisiin ja Lontooseen, ja vuonna 2000 perustettiin Watteau-keskus Valenciennesiin.
== Lähteet ==
| |||