Ero sivun ”Charles Edward Stuart” versioiden välillä
| [arvioimaton versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
→Poliittinen toiminta: viitteitä lisätty |
||
Rivi 21:
Charles matkusti [[Ranska]]an vuonna 1744 ja yritti isänsä James Stuartin kanssa Ranskan laivaston avulla palauttaa Stuartien monarkian [[Skotlanti]]in vuoden [[1745]] [[Jakobiittikapina (1745–1746)|jakobiittikapinassa]]. Britannia oli tuolloin keskittänyt joukkonsa Ranskaan [[Itävallan perimyssota|Itävallan perimyssodassa]]. Jakobiittien joukot Charlesin johdolla saavuttivat aluksi useita voittoja, kuten [[Prestonpansin taistelu|Prestonpansin taistelussa]] syyskuussa 1745 Britannian vajaamiehistä armeijaa vastaan ja Falkirk Muirin taistelussa tammikuussa 1746. Charles joukkoineen kuitenkin voitettiin [[Cullodenin taistelu|Cullodenin taistelussa]] huhtikuussa 1746. Cullodenin tappion jälkeen jakobiittiperimys menetti kannatuksensa ja poliittisen merkityksensä.
Charles pakeni Ranskaan eikä enää saanut [[Ludvig XV|Ludvig XV:]]<nowiki/>ltä lupausta sotilaallisesti tuesta. Hän yritti 1747 hakea sotilaallista tukea myös Espanjasta kuningas [[Ferdinand IV (Kastilia)|Ferdinand IV]]:ltä siinä onnistumatta. Tämän jälkeen välit Henry-veljeen ja isään huononivat ja katkesivat osittain kokonaan. Charles vietti raisua elämää Pariisissa mm. olemalla suhteessa naimisissa olevaan äitinsä puoleiseen serkkuunsa Marie Louise de La Tour d'Auvergne'en,
Vuonna 1759 suunniteltiin James Stuartin kruunaamista jopa Irlannin kuninkaaksi, Irlannin valtaamista ranskalaisten joukkojen tukemana ja lopulta koko Britannian valtausta, mutta Charles ei pystynyt kärjekkäällä idealismillaan vakuuttamaan Ranskan ulkoministeriä. Vielä vuonna 1771 Ranskan ulkoministeri Choiseul'n herttua kutsui Charlesin neuvonpitoon jakobiittien mahdollisesta maihinnoususta Englantiin, mutta tämä oli niin päihtynyt ettei kyennyt puhumaan ymmärrettävästi.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Douglas, Hugh|Nimeke=Charles Edward Stuart|Vuosi=1975|Sivu=249|Julkaisupaikka=Lontoo|Julkaisija=Hale|Isbn=978-0709148159}}</ref>
Paavi [[Klemens XI]] oli aikanaan tunnustanut James Stuartin Englannin, Skotlannin ja Irlannin oikeaksi kuninkaaksi ja antanut perheelle asunnon ja runsaan elatuksen. Charles oli ajanut katolisen kirkon ja Englannin poliittiset suhteet siihen pisteeseen, että yli 40 vuotta myöhemmin paavi [[Klemens XIII]] ei enää tunnustanut Charlesia Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Kuninkaallinen vaakuna poistettiin asuinpalatsi Palazzo Mutin julkisivusta ja aiempi runsas elatus Vatikaanin rahakamarista lakkautettiin.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Edward_Stuart#Pretender%3A_1766%E2%80%931788|nimeke=Wikipedia}}</ref> Paavi salli kuitenkin Charlesin palata asumaan synnyinkotiinsa Palazzo Mutiin, mutta hän ei saanut enää tunnustusta Englannin kuningas Charles III:na ei Ranskan eikä Espanjan kuninkaalta. Heti James Stuartin kuoleman jälkeen tammikuussa 1766 katolinen kirkko tunnusti [[Hannover (suku)|Hannover-suvun]] Englannin lailliseksi hallitsijasuvuksi.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://supremacyandsurvival.blogspot.com/2017/03/pope-clement-xiii-and-hanoverians.html|nimeke=Pope Clement XIII and the Hanoverians|tekijä=Mann, Stephanie A.|julkaisu=Supremacy and Survival: The English Reformation|ajankohta=7.3.2017}}</ref>
| |||