Ero sivun ”Charles Edward Stuart” versioiden välillä

Jakobiittien joukot Charlesin johdolla saavuttivat aluksi useita voittoja, kuten [[Prestonpansin taistelu|Prestonpansin taistelussa]] syyskuussa 1745 Britannian vajaamiehistä armeijaa vastaan ja Falkirk Muirin taistelussa tammikuussa 1746. Charles joukkoineen kuitenkin voitettiin [[Cullodenin taistelu|Cullodenin taistelussa]] huhtikuussa 1746. Cullodenin tappion jälkeen jakobiittiperimys menetti kannatuksensa ja poliittisen merkityksensä.'

Hän palasi Ranskaan ilman [[Ludvig XV|Ludvig XV:]]<nowiki/>n lupausta sotilaalliseen tukeen. Charles yritti 1747 hakea sotilaallista tukea myös Espanjasta kuningas [[Ferdinand IV (Kastilia)|Ferdinand IV]]:ltä siinä onnistumatta. Tämän jälkeen hänen välinsä Henry-veljeen ja isään huononivat ja katkesivat osittain kokonaan. Hän vietti raisua elämää Pariisissa, jossa hänet ensin pidätettiin ja sitten hänet karkotettiin Ranskasta vuonna 1748, Ranskan tehtyä Yhdistyneen kuningaskunnan kanssa [[Aachenin rauha|Aachenin rauhansopimuksen]] [[Itävallan perimyssota|Itävallan perimyssodan]] päätteeksi. Charles oleskeli tämän jälkeen [[Avignon|Avignonin]] paavillisella alueella ja [[Lothringenin herttuakunta|Lothringenin herttuakunnassa]], jotka eivät kuuluneet tuolloin Ranskalle. Hän teki useita salaisia matkoja Pariisiin ja jopa Lontooseen vuonna 1750, jolloin hän kääntyi protestantiksi.

Vielä vuonnaVuonna 1759 suunniteltiin uuttajopa James Stuartin kruunaamista Irlannin kuninkaaksi, Irlannin valtaamista ranskalaisten maihinnousuyritystäjoukkojen tukemana ja lopulta koko Britannian valtaamista, mutta Charles ei pystynyt idealismillaan vakuuttamaan Ranskan ulkoministeriä. eikäVielä siisvuonna enää1771 koskaanRanskan noussutulkoministeri maihinChoiseul'n Skotlannissaherttua kutsui Charlesin neuvonpitoon jakobiittien mahdollisesta maihinnoususta Englantiin, mutta tämä oli niin päihtynyt ettei kyennyt puhumaan ymmärrettävästi.

Paavi [[Klemens XI]] oli aikanaan tunnustanut Charlesin isän James Stuartin Englannin, Skotlannin ja Irlannin oikeaksi kuninkaaksi ja antanut perheelle asunnon ja runsaan elatuksen. Charles oli omilla toimillaan ajanut Vatikaaninkatolisen kirkon ja Englannin poliittiset suhteet siihen pisteeseen, että yli 40 vuotta myöhemmin paavi [[Klemens XIII]] ei enää tunnustanut Charlesia Englannin ja Irlannin kuninkaaksi. Kuninkaallinen vaakuna poistettiin asuinpalatsi Palazzo Mutin julkisivusta ja aiempi runsas elatus Vatikaanin rahakamarista lakkautettiin.<ref>{{Verkkoviite|osoite=https://en.wikipedia.org/wiki/Charles_Edward_Stuart#Pretender%3A_1766%E2%80%931788|nimeke=Wikipedia}}</ref> Paavi salli kuitenkin Charlesin palata asumaan synnyinkotiinsa Palazzo Mutiin, mutta hän ei saanut enää tunnustusta Englannin kuningas Charles III:na ei Ranskan eikä Espanjan kuninkaalta. Vuoden 1766 jälkeen katolinen kirkko vähitellen seuraavan vuosikymmenen aikana lievensi suhtautumistaan ja lopulta tunnusti [[Hannover (suku)|Hannover-suvun]] Englannin lailliseksi hallitsijasuvuksi.

Charles Stuartilla oli paljon rakastajattaria, mutta vain yksi aikuiseksi saakka elänyt avioton tytär Charlotte Stuart (1753–1789) vuonna 1745 alkaneesta kahdeksan vuoden suhteesta skotlantilaisen Clementina Walkinshaw'n kanssa (1720–1802) kanssa. Charlesin isä James auttoi Clementinaa ja tämän pientä tytärtä pakenemaan Ranskassa väkivaltaista ja alkoholisoitunutta poikaansa luostariin vuonna 1760. Charlesin veli Henry maksoi Clementinan elatuksen tämän kuolemaan asti.