Ero sivun ”Yliäänikone” versioiden välillä

1 merkki poistettu ,  14 vuotta sitten
p
kielenhuoltoa Typos: taae → tae, AWB
p
p (kielenhuoltoa Typos: taae → tae, AWB)
Yliääninopeudella lentämisen ongelmat alkoivat ilmestyä toisen maailmansodan alussa nopeimpien koneiden siipien ja potkurien lapojen kohdatessa syöksyssä ilman kokoonpuristumisesta johtuvia ongelmia. Paikallisesti virtaus oli ylisooninen. Syntyvä paineaalto aiheutti koneeseen tärinää (buffeting-ilmiö) ja ohjainten tehottomuutta.
 
Englantilainen hävittäjäkone Hawker Typhoon oli [[Royal Air Force|RAF]]:in koneista se, jossa ongelmaa puitiin eniten. Sen siipi oli 18 % paksu (siipi/jänne), jotta siipeen sopi riittävän lujuuden takaava siipisalko, tarpeeksi polttoainetta ja 4 tykkiä. Amerikkalaisen Mustang-hävittäjän siipiprofiili oli 1930-luvulla kehitetty laminaariprofiili. Vaikka sekin oli paksu, sen paksuin kohta oli paljon taaempanataempana kuin Typhoonin siivessä. Spitfire Mk XI lensi nopeudella [[Mach]] 0,92 ilman transsoonisen lennon ongelmia – sen siipi oli vain 13 % paksu.
 
Yhdysvaltain Lockheed [[P-38 Lightning]] -hävittäjälentokone kohtasi syöksyssä samanlaisia ongelmia. Koneen korkeusperäsin oli suurella nopeudella syöksyessä hyvin tehoton. Siihen asennettiin "syöksyjarru" (''dive recovery flap''), jolla muutettiin virtausta jotta ohjattavuus palautui. Toinen amerikkalainen kone, jossa esiintyi suurilla nopeuksilla ilman kokoonpuristuvuusongelmia oli Republic [[P-47 Thunderbolt]]. Sekin varustettiin "syöksyjarrulla" kuten P-38.