[[Enckell]]in suvussa oli paljon upseereita. Carl Enckellin isä [[Carl Enckell (kenraali)|Carl Enckell]] oli [[jalkaväenkenraali]] Venäjän armeijassa ja siirtyi Suomeen johtamaan [[Haminan kadettikoulu]]a pojan ollessa seitsemänvuotias. Siellä myös hänen poikansaEnckell kouluttautui upseeriksi. ja valmistuttuaanValmistuttuaan kurssinsa priimuksena vuonna 1896 hän liittyi eliittiyksikkönä tunnettuun [[Henkikaartinhenkikaartin Izmailovon rykmentti|henkikaartin Izmailovon rykmenttiin]]in, missä hän oppi sujuvastisujuvaa [[venäjän kieli|venäjää]]. Hän jätti kuitenkin upseerinuran jo kolmen vuoden kuluttua ja meni [[Dresden]]iin opiskelemaan insinööriksi. Valmistuttuaan hän palasi Suomeen ja työskenteli koneinsinöörinä paperi- ja metalliteollisuuden palveluksessa, ja siirtyi vuonna 1911 [[Kone- ja Siltarakennus|Kone ja Silta Oy:n]] toimitusjohtajaksi. Yhtiö menestyi hyvin, ja Enckell valittiin nopeasti Metalliteollisuuden Työnantajaliiton ja [[Suomen Yleinen Työnantajaliitto|Yleisen Työnantajaliiton]] varapuheenjohtajaksi sekä [[Helsingin kaupunginvaltuustoonkaupunginvaltuusto]]on.<ref name="KB"/>
[[Helmikuun vallankumous|Helmikuun vallankumouksen]] jälkeen vuonna 1917 venäjäntaitoinen Enckell nimitettiin Suomen ministerivaltiosihteeriksi Pietariin.<ref name="KB" /> Eduskunnan hyväksyttyä kesällä [[Valtalaki|valtalain]] konservatiivinen[[konservatiivi]]nen Enckell painosti [[Venäjän väliaikainen hallitus|Venäjän väliaikaisen hallituksen]] johtajat hajottamaan Suomen eduskunnan lain torjumiseksi,<ref>Enckell, Poliittiset muistelmani 1, s. 91–92.</ref> mikä myös onnistui. Tämän johdosta hänellä oli pitkään huono maine Suomen vasemmiston silmissä.
Marraskuun 1917 alussa hänEnckell sukkuloi Helsingin ja Pietarin väliä uutta Suomen ja Venäjän suhteet määrittelevää perustuslakia sorvattaessa. Niin kutsutun [[K. J. Ståhlberg|Ståhlbergin]] komitean esityksen hän ehti vielä esitellä väliaikaiselle hallitukselle 5. marraskuuta, mutta saavuttuaan uudelleen Pietariin 7. marraskuuta Suomen eduskuntapuolueiden hyväksymän manifestiluonnoksen kanssa hän saattoi vain todeta [[Lokakuun vallankumous|uuden vallankumouksen]] tapahtuneen matkan aikana.<ref>Enckell, Poliittiset muistelmani 1, s. 110–113.</ref> Suomen [[Suomen itsenäistyminen|julistauduttua itsenäiseksi]] Enckell muodosti [[P. E. Svinhufvud]]in ja [[GustafK. G. Idman]]in kanssa [[Suomen senaatti|Suomen senaatin]] valtuuskunnan, joka pyysi ja sai Venäjän neuvostohallitukselta tunnustuksen itsenäisyydelle. Enckell nimettiin myös Suomen diplomaattiseksi edustajaksi Pietariin, mutta pestitoimi jäi hyvin lyhyeksi valtiosuhteitten pian katketessa valkoisen Suomen ja [[Neuvosto-VenäjänVenäjä]]n välillä.<ref name="KB"/>
Enckellistä tuli marraskuussa 1918 Suomen järjestyksessä toinen ulkoministeri, ja hänen tehtäväkseen tuli nyt vuorostaan hankkia valtionhoitaja [[C. G. E. Mannerheim]]in kanssa hankkia tunnustus Suomen itsenäisyydelle tunnustus [[Ensimmäinen maailmansota|maailmansodan]] voittaneilta [[Ympärysvallat|ympärysvalloilta]]. Enckell johti Suomen valtuuskuntaa [[Pariisin rauhankonferenssi]]ssa vuonna 1919 jasekä [[Kansainliitto|Kansainliitossa]] sen käsitellessä [[Ahvenanmaan kysymys]]tä. Enckellin taktiikkana oli viivyttää päätöksen tekemistä Ahvenanmaasta, kunnes suurvallat menettäisivät kiinnostuksensa [[Woodrow Wilson|wilsonilaiseen]] vähemmistökansallisuuksien (ruotsinkielisten ahvenanmaalaisten) oikeuksien ajamiseen. Taktiikka toimi, ja Ahvenanmaa päätettiin vuonna 1921 jättää Suomelle.<ref name="KB"/>
Vasta itsenäistyneessä maassaSuomessa entinen ministerivaltiosihteeri Enckell oli harvoja, jolla oli edes jonkinlaista kokemusta diplomaattisista tehtävistätai (joitaniiden ministerivaltiosihteeriyskaltaisista etäisesti muistutti) jatehtävistä, siksijoten nuori kansakunta turvautui häneen aluksi niin usein. Enckell oli vuosina 1919–1926 Suomen diplomaattisena edustajana Pariisissa ja samanaikaisestivuosina 1920–1926 samanaikaisesti Kansainliitossa. Hän toimi myös kahden lyhytikäisen virkamieshallituksen ulkoministerinä vuosina 1922 ja 1924 ja edusti Suomea eräissä kansainvälisissä konferensseissa. Hän palasi vuonna 1927 kotimaahan jälleen liike-elämän pariin. Hän oli ensin [[Liittopankki|Liittopankin]] toimitusjohtajatoimitusjohtajana ja sitten [[Helsingin Osakepankki|HOP:nHelsingin Osakepankin]] johtokunnan jäsenjäsenenä sekä vuosina 1936–1946 Teollisuudenharjoittajain keskinäisen palovakuutusyhtiön toimitusjohtajatoimitusjohtajana.<ref name="KB"/>
