Ero sivun ”Yari” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Elokuvamusiikki (osa): Rikinkeltainen taivas
Pelastettu 1 lähde(ttä) ja merkitty 0 kuolleeksi.) #IABot (v2.0.8.8
Rivi 1:
{{Tämä artikkeli|kertoo muusikosta. Muita merkityksiä löytyy [[Yari (täsmennyssivu)|täsmennyssivulta]].}}
[[Tiedosto:Yari 2.jpg|thumb|Yari kesäkuussa 2012.]]
'''Yari''' (oikealta nimeltään '''Jari Ensio Knuutinen''', s. [[2. marraskuuta]] [[1957]] [[Jyväskylä]]) on Jyväskylässä lapsuutensa asunut ja Kemin kautta 1970-luvun puolivälissä takaisin Jyväskylään muuttanut säveltäjä, sanoittaja ja muusikko. Hän asuu [[Polvijärvi|Polvijärven]] [[Sotkuma]]ssa. Yarilla oli jo Kemissä pienimuotoinen yhtye nimeltä Pohjolan Voima, mutta toden teolla hän aloitti uransa [[1970-luku|1970-luvun]] loppupuolella [[Se (yhtye)|Se]]-yhtyeessä. Yari soitti muun muassa myös Pelle Miljoona & 1980-yhtyeen ''[[Pelko ja viha]]'' -levyllä ja kävi yhtyeen mukana muutamilla keikoillakin. Vaikka Yarin tuotannossa on monia eri tyylilajeja, pääosan muodostavat pop- ja elokuvamusiikki. Hän on säveltänyt musiikin muun muassa [[Claes Olsson]]in elokuviin ''[[Elvis kissan jäljillä]]'' (1987), ''[[Akvaariorakkaus]]'' (1993) ja ''[[Ihanat naiset rannalla]]'' (1998). Akvaariorakkauden musiikista Yari sai [[Parhaan musiikin Jussi|Jussi-palkinnon]].<ref>{{Verkkoviite | Osoite = http://www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi/2018-2/elokuvat/akvaariorakkaus-akvariekarlek/ | Nimeke = Akvaariorakkaus / Akvariekärlek | Ajankohta = 2018 | Julkaisu = Suomalaisen elokuvan festivaali. | Viitattu = 17.2.2020 | arkisto = https://web.archive.org/web/20200217204621/https://www.suomalaisenelokuvanfestivaali.fi/2018-2/elokuvat/akvaariorakkaus-akvariekarlek/ | arkistoitu = 17.2.2020 }}</ref>
 
Se-yhtyeen jälkeen Yari levytti yhtyeissä Onnensoturit ja MXYZPTLK. Jälkimmäisen nimi on otettu ''[[Teräsmies]]''-sarjakuvasta, jossa [[Mxyzptlk]] on Teräsmiehen vihollinen. Vuodesta 1992 lähtien Yari on esiintynyt ja levyttänyt sooloartistina. Hänelle myönnettiin taiteilijaeläke maaliskuussa 2021.<ref>https://www.taike.fi/fi/uutinen/-/news/1355818</ref>
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Yari