Ero sivun ”Joukkotiedotusväline” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Keltainen lehdistö ja suullinen perinne |
|||
Rivi 7:
== Joukkotiedotusvälineiden vaikutus ==
Joukkotiedotusvälineitä on käytetty informaation jakamiseen. Laajettuaan joukkotiedotusvälineet ovat ryhtyneet myös [[viihde|viihdyttämään]] vastaanottajiaan, jolloin on herännyt kysymys joukkotiedotusvälineiden tiedotusluonteesta.<ref>{{Kirjaviite| Nimeke = Huvitamme itsemme hengiltä : julkinen keskustelu viihteen valtakaudella| Julkaisija = WSOY| Vuosi =1987| Tekijä = Postman, Neil| Suomentaja =Rekiaro, Ilkka| Luku = | Sivu = | Sivut = | Selite =| Julkaisupaikka = Porvoo, Helsinki, Juva| Tunniste = | Isbn =951-0-14027-9| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = }}</ref> Sensaatiouutisten ja sarjakuvien avulla levikkiään kasvattanut [[keltainen lehdistö]] oli muuttanut sanomalehtien luonnetta pysyvästi 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa. Sillä oli ollut apunaan kehittynyt teknologia, pääomaa ja lukutaitoinen asiakaskunta. Samalla vanha suullinen perinne
[[Alvin Toffler]] jakaa kirjassaan ''[[Third Wave]]'' tiedotuksen agraariin, teolliseen ja jälkiteolliseen. Eurooppalais-yhdysvaltalaisesta näkökulmasta ensimmäinen kattava joukkotiedotus olivat katolilaisen kirkon saarnastuolista luetut kuulutukset, jossa kirkko pystyi säätelemään tiedotuskanavan käyttöä. Toisessa vaiheessa tuli protestanttinen vallankumous{{selvennä|tätä taidetaan kutsua uskonpuhdistukseksi eikä vallankumoukseksi}}, [[kirjapainotaito]] sekä 1700-luvulla [[Sanomalehti|sanomalehdet]], mikä jatkui radiolla ja televisiolla. Jo ennen sähköistä viestintää on merkittävää viestimien osaa, painettua sanaa pääasiassa päivälehdistöä tarkoittaen kutsuttu [[Neljäs valtiomahti|neljänneksi valtiomahdiksi]]. Kolmannessa aallossa joukkotiedottaminen laajenee omaehtoisemmiksi kustanteiksi ja verkottuu.
| |||