Ero sivun ”Talollinen” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rajoitukset
Linkkejä
Rivi 4:
Myös [[talonpoika]]-termillä tarkoitetaan sääty-yhteiskunnasta puhuttaessa samaa asiaa, maansa omistavaa viljelijää. Muussa yhteydessä talonpoika-termillä voidaan kuitenkin kuvata myös laajemmassa merkityksessä maata viljelevää väestöä yleensä, ja eri aikoina. Esimerkiksi yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa ”talonpoika”-termiä ei määritetä maanomistuksen vaan yhteiskunnallisen ja kulttuurisen aseman perusteella. Professori Teodor Shaninin mukaan talonpoika on pääasiassa perheen työvoimalla lähinnä omaa kulutustaan varten viljelevä maanviljelijä, joka on yhteiskunnallisesti alistetussa asemassa.<ref>Shanin 1971, s. 14–17.</ref>
 
Talonpoikaisten maanviljelijöiden tilanhoito oli Suomessa 1700-luvun alkupuolella monien rajoitusten kahlitsemaa. [[Torppari|Torppien]] perustaminen talonpojan omistamalle maatilalle sallittiin vasta 1750-luvulla [[Isojako|isojakoasetuksen]] yhteydessä ja palvelusväen lukumäärää säädeltiin ankarin ottein. Omistusten laajentaminen maakaupoilla ei ollut sallittua, ei myöskään tilojen halkominen perillisten kesken.<ref>{{Kirjaviite|Tekijä=Kuisma, Markku|Nimeke=Helsingin pitäjän historia III. Isostavihasta maalaiskunnan syntyyn 1713-1865|Vuosi=1991|Sivut=158-161|Julkaisija=Vantaan kaupunki|Isbn=951-8959-12-9}}</ref>
 
==Talonpoikaissääty==