Ero sivun ”Kuuban ohjuskriisi” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Anr (keskustelu | muokkaukset) p Käyttäjän 62.197.165.210 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Savir tekemään versioon. |
→Tausta: Sopimuksen sisältämä koko paketti. |
||
Rivi 28:
== Tausta ==
Fidel Castron noustua 1959 [[Kuuban vallankumous|vallankumouksen]] myötä valtaan [[Kuuba]] solmi diplomaattiset ja kaupalliset suhteet Neuvostoliittoon vuoden 1960 alkupuolella. Yhdysvaltojen aseistama ja sen Guatemalassa kouluttama [[Fidel Castro]]a syrjäyttämistä tavoittelevan 1 400 kuubalaisen kapinallisten joukko suoritti keväällä 1961 [[Sikojenlahden maihinnousu|maihinnousun Sikojenlahdella]] Kuuban etelärannikolla. Kuuban armeija kuitenkin löi maihinnousujoukot vain kahdessa päivässä, jonka jälkeen Castro julisti vallankumouksen olleen luonteeltaan sosialistinen. Sekä Kuuban että Neuvostoliiton johdossa uskottiin USA:n valmistelevan uutta maihinnousua Kuubaan. Näin ollen Castro aloitti sotilaallisen yhteistyön Neuvostoliiton kanssa. Yhdysvallat oli vuonna 1959 [[Turkki|Turkin]] kanssa tekemänsä sopimuksen mukaisesti sijoittanut 15 kappaletta keskimatkan [[PGM-19 Jupiter|Jupiter]]-ydinohjuksia Turkkiin kesästä 1961 alkaen. Turkissa olevien Jupiter-ohjusten lentoaika Neuvostoliiton keskeisiin asutuskeskuksiin oli erittäin lyhyt.
Vastauksena Turkin suunnalta kokemaansa uhkaan Neuvostoliitossa kehiteltiin kevään 1962 aikana suunnitelma, jonka mukaan Kuubaan oli tarkoitus sijoittaa USA:n-vastaisiin ydiniskuihin kykeneviä Neuvostoliiton asevoimien joukkoja. Kesällä 1962 Kuuban johdon kanssa neuvoteltu sopimus käsitti 24 [[Keskipitkän matkan ohjus|keskipitkän]] ja 16 [[Keskimatkan ohjus|keskimatkan ohjusten]] laukaisualustaa, joissa kussakin oli kaksi ohjusta ydinkärkineen, 24 [[SAM-2]]-ohjuspatteristoa, 42 [[MiG]]-torjuntahävittäjää, 42 [[Il-28]]-pommittajaa, 12 [[Komar]]-luokan ohjusalusta sekä rannikkopuolustusristeilyohjuksia. Lisäksi Kuubaan saapuisi 42 000 neuvostoliittolaista sotilasta. Sopimuksen oli tarkoitus olla viisi vuotta kerrallaan ja kaikki ohjukset olivat Neuvostoliiton armeijan valvonnassa.<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Anderson, Jon Lee | Nimeke = Che | Sivut = 429 | Vuosi = 2015 | Julkaisupaikka = Helsinki | Julkaisija = Otava | Isbn = 978-951-12859-8-4}}</ref>
Joukkojen siirrot aloitettiin yhteisymmärryksessä Kuuban hallituksen kanssa kesällä 1962. Käyttämällä laivauksiin rahti- ja matkustaja-aluksia Neuvostoliiton onnistui USA:n tietämättä siirtää huomattava kalusto- ja miesmäärä Kuubaan kolmessa kuukaudessa. Neuvostoliiton Kuuban-joukkojen suurin iskuvoima oli viidellä ohjusrykmentillä, joilla oli yhteensä muutamia kymmeniä ydinohjuksia. Niiden lisäksi saarelle onnistuttiin siirtämään muun muassa hävittäjälentorykmentti, miina- ja torpedolentorykmentti, ilmatorjuntaohjusdivisioona, rannikko-ohjusrykmentti, neljä moottoroitua jalkaväkirykmenttiä sekä tuki- ja huoltoyksiköitä. Neuvostojoukkojen vahvuus Kuubassa nousi tällöin yli 40 000 mieheen. [[Tiedosto:Cubacrisis 17 Oct 1962.jpg|thumb|left|Yhdysvaltain ilmavoimien ottama valokuva yhdestä epäillystä laukaisupaikasta. Sagua la Grande, Kuuba, 17. lokakuuta 1962.]]
| |||