Ero sivun ”Perestroika” versioiden välillä

Gorbatšovin tullessa Neuvostoliiton johtoon vuonna 1985 useimmissa Itä-Euroopan maissa valtaa pitivät vanhat brežneviläiset jarrumiehet: [[Itä-Saksa]]ssa [[Erich Honecker]], [[Tšekkoslovakia]]ssa [[Gustáv Husák]], [[Unkari]]ssa [[János Kádár]] ja [[Bulgaria]]ssa [[Todor Zivkov]]. Oma lukunsa oli [[Nicolae CeauşescuCeaușescu]]n hirmuvalta [[Romania]]ssa. [[Puola]]ssa oli kielletty [[Solidaarisuus (liike)|Solidaarisuus]]-liike yrittänyt muutosta 1980-luvun alussa, mutta vuonna 1981 säädetty [[sotatila]] oli jäädyttänyt vallan kenraali [[Wojciech Jaruzelski]]n käsiin. Perestroikan myötä odotettiin Neuvostoliiton ja itäblokin maiden suhteiden kehittyvän suurin piirtein sellaisiksi kuin Neuvostoliiton ja [[Suomi|Suomen]] suhteet oli järjestetty [[YYA-sopimus|YYA-sopimuksen]] nojalla. Neuvostoliitto ei kuitenkaan millään tavoin tyrkyttänyt uutta oppiaan liittolaisilleen. Vielä kesällä 1989 eräät läntiset tarkkailijat suosittelivat Unkarille, että sen kannattaisi ottaa mallia [[suomettuminen|suomettumisesta]] järjestäessään uudelleen suhteitaan Neuvostoliittoon. Syksyn 1989 aikana kommunistiset hallitukset luhistuivat kuitenkin yhtäkkiä kaikissa Itä-Euroopan maissa, ja tapahtumien vauhtia kuvaa, että kesään 1991 mennessä Puola, Tšekkoslovakia ja Unkari olivat kukin jo jättäneet jäsenhakemuksensa [[Euroopan unioni|Euroopan yhteisöön]], ja Unkari ja Tšekkoslovakia oli hyväksytty [[Euroopan neuvosto]]n jäsenmaiksi.<ref name="hentilä">Seppo Hentilä: ''Sosialismi kaatui perestroikaan''. Mitä Missä Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1992, s. 166–169. Helsinki: Otava, 1991. ISBN 951-1-11839-0.</ref>