Ero sivun ”Suuri peli” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
koetin aloittaa tämän nimitysasian järkevöittämisen
Merkkaus:  2017 source edit 
Merkkaus:  2017 source edit 
Rivi 11:
Afganistan oli itsenäinen emiraatti vuodesta 1747. 1800-luvulla Venäjän vaikutusvalta lisääntyi Keski-Aasiassa. Venäjän ja Intiaa hallitsevan Britannian edut kohtasivat Afganistanissa ja syntyi konflikti, joka johti muun muassa kolmeen sotaan Afganistanin ja Britannian välillä (vuosina [[Ensimmäinen afgaanisota|1839–1842]], [[Toinen afgaanisota|1878–1880]] ja [[Kolmas afgaanisota|1919]]).<ref>{{kirjaviite | Tekijä=Nenonen, Kaisu-Maija & Teerijoki, Ilkka| Vuosi=1998 |Selite=hakusana Afganistan| Nimeke= Historian suursanakirja| | Julkaisija=Juva:WSOY | Tunniste=ISBN 951-0-22044-2}}</ref>
 
== Venäjän laajeneminen Kski-Itäään==
Venäjän keisarikunta oli edennyt 1870-luvulle tultaessa [[Turkestan]]in läpi, ja sillä oli jo lähes yhteinen raja Afganistanin kanssa. Afganistanista tuli näin Venäjän hallitseman Keski-Aasian ja Britannian hallitseman Intian välinen [[puskurivaltio]]. Tilanne aiheutti kitkaa valtioiden välille ja muun muassa toisen afgaanisodan vuosina 1878–1880. Kriisejä puhkesi myös vuosina 1885 ([[Pandjehin kriisi]]) ja 1892–1894 ([[Pamirin kriisi]]). Keski-Aasian ja Balkanin tilanteella oli yhteys: vuoden 1878 kriisi ja Pandjehin kriisi liittyivät selvästi Balkanilla vallinneeseen tilanteeseen.<ref name=Lowe>Lowe</ref>
[[Tiedosto:Great Game cartoon from 1878.jpg|thumb|Poliittinen pilapiirros. Afganistanin [[emiiri]] Ali Khan "ystäviensä" Venäjän karhun ja Britannian leijonan välissä. Kuvateksti: Pelasta minut ystäviltäni. Julkaistu: ''[[Punch]]'' 30.11.1878.]]
Venäjälle laajentuminen Keski-Aasian oli palkitsevaa: se tuotti vähäisillä kustannuksilla kunniaa ja kansainvälistä arvostusta sekä mahdollisuuden haastaa Britannian valta-asema Intiassa. Laajentumisen riskit olivat Venäjälle vähäiset: ainoa todellinen riski oli yksittäisten yli-innokkaiden venäläisten upseerien toiminta, joka olisi saattanut johtaa Britannian ja Venäjän väliseen sotaan, mikä olisi vaarantanut Venäjän edut Euroopassa. Britannian hallitus ja erityisesti Intian hallinto suhtautui suureen peliin hyvin vakavasti. Britannian armeijan vahvuus kaksinkertaistettiin Intiassa 70&nbsp;000 mieheen vuosien 1884–1894 välillä. Britannian suurvalta-aseman nähtiin riippuvan Intiasta: ilman Intiaa Britannia olisi ollut kolmannen luokan toimija. Afganistanille ja Venäjälle muodostui pitkä yhteinen raja vuonna 1903, jonka jälkeen venäläiset yrittivät entistä voimakkaammin luoda suoran yhteyden Afganistanin emiiriin. Yritykset häiritsivät suunnattomasti Intian brittiläistä hallintoa.<ref name=Lowe/>
 
== Britannian vastatoimet ==
Pandjehin kriisi oli uhkaava{{selvennä|jokainen kriisi on uhkaava]]. Se syntyi, kun venäläiset etenivät [[Kaspianmeri|Kaspianmeren]] itärannalta itään ja Venäjään [[Mervin valloitus|liitettiin Merv]] vuonna 1884. Etenemistä tuki venäläisten rakentama strateginen rautatie Kaspianmereltä Merviin. Merv sijaitsi vain 300 kilometrin päässä Luoteis-Afganistanin [[Herat]]ista, joka oli lähellä Persian ja Afganistanin huonosti määriteltyä rajaa. Venäläiset saattoivat edetä Heratiin joko Mervistä tai Pohjois-Persiasta. Britannian hallitus reagoi venäläisten toimiin kohtalaisen vihamielisesti, vaikka venäläisten tarkoituksena oli suunnata huomiota pois Balkanilta. Britannian hallitus tiesi tämän, mutta sillä ei ollut varaa ottaa asiassa riskiä.<ref name=Lowe/>
 
Pohjois-Persiassa venäläisten vaikutusvalta oli 1880-luvulle tultaessa kohtalaisen voimakasta. Venäjän kasvavan vaikutusvallan Persiassa nähtiin uhkaavan Britannian ylivaltaa Persianlahdella ja myös Intiaa. Koska Venäjällä ja Persialla oli yhteistä rajaa, venäläiset pystyivät helposti hallitsemaan Pohjois-Persiaa sotilaallisesti. Lisäksi venäläisten vaikutusvaltaa lisäsivät maiden välinen kauppasopimus ja venäläisten halukkuus tarjota lainaa Persian šaahin horjuvalle hallinnolle. Britannia pyrki estämään venäläisten vaikutusvallan laajenemisen Etelä-Persiaan. Britannian pankit olivat haluttomia myöntämään šaahille poliittisesti kannattavia, mutta taloudellisesti kannattamattomia lainoja ilman Britannian hallituksen takuita.<ref name=Lowe/>