Ero sivun ”Sveitsiläiset palkkasoturit” versioiden välillä

fix
(fix)
{{Tämä artikkeli | kertoo useista eri sveitsiläispalkkasoturiryhmistä. [[Ranskan sveitsiläiskaarti]]sta (1616–1792) on oma artikkelinsa. Lisäksi Vatikaanissa vuodesta 1506 toimineesta sveitsiläiskaartista on [[Sveitsiläiskaarti|oma artikkelinsa]].}}
 
'''Sveitsiläiset palkkasoturit''' taistelivat [[jalkaväki|palkkasoturijalkaväkenä]] useiden [[eurooppa|Euroopan]] valtioiden palveluksessa 1400-luvulta 1800-luvulle. [[Sveitsi]]läisten kansanarmeijan hyvä maine syntyi 1400-luvulla käyttämällä [[gewalthaufen]]ia ensiksi [[RanskaRanskan kuningaskunta|Ranskaa]]a vastaan [[St. Jakob an der Birsin taistelu]]ssa vuonna 1444 ja kasvoi [[BurgundiBurgundin herttuakunta|Burgundia]]a vastaan [[Grandsonin taistelu|Grandsonin]] ja [[Moratin taistelu]]issa vuonna 1476, sekä [[Nancyn taistelu]]ssa vuonna 1477. Myös [[Dornachin taistelu]] [[HabsburgitHabsburgien monarkia|Habsburgeja]] vastaan vuonna 1499 kasvatti mainetta. Usein sanotaankin, että sveitsiläiset olivat maineensa huipulla vuosina 1480–1525.
 
Sveitsiläiset olivat organisaation ja [[taktiikka|taktiikan]] edelläkävijoitä. He pystyivät lyömään [[ritari]]armeijan pelkästään teräaseilla. He ottivat käyttöön rummun tahdittaman [[marssi]]n sekä kovan kurin ja toimivat siten taistelukentällä hyvin yhtenäisenä yksikkönä. Aseina sveitsiläiset käyttivät aluksi pääsääntöisesti [[keihäs|piikkiä]] ja [[hilpari]]a. Lisäksi oli [[varsijousi]]a, sekä myöhemmin [[hakapyssy]]jä taisteluiden valmistelua varten. Jokaisella miehellä oli myös [[miekka]], ''Katzbalger''. 1500-luvulla he pyrkivät käyttämään vielä omaa taktiikkaansa, mutta 1600-luvulla he toimivat normaalista muun armeijan mukaisessa taistelujärjestyksessä. 1600-luvun aikana sveitsiläiset ottivat käyttöön [[musketti|musketin]] ja lopulta kokonaan hylkäsivät piikin.
Ylivertainen maine ja esikuvana toimiminen johti suurimittaiseen sotilaallisen osaamisen vientiin Sveitsin ulkopuolelle 1400-luvun lopulla. [[Sveitsin kantonit|Kantoni]]t sekä yksityiset sotayrittäjät ansaitsivat hyvin myymällä sveitsiläisiä osastoja eri armeijoiden käyttöön. Sveitsin kansa oli köyhää ja [[palkkasoturi]]n ura tarjosi hyvän vaihtoehdon elannonhankkimiseksi ja ehkä mahdollisuuden rikastumiseen. Sveitsiläiset palkkasoturit tunnettiin kotimaassa saksankielisellä nimellä ''Reisläufer'', joka merkitsi sananmukaisesti sotaretkelle lähtijää.
 
Sveitsiläisten hyvä maine sai myös kääntöpuolen, kun heistä levisi tieto hankalina, ylimielisiäylimielisinä, epäluotettavina ja kalliina. Esimerkiksi Ranskan kuningas [[Frans I (Ranska)|Frans I]] tarjoutui ostamaan [[Milano]]n sitä puolustaneilta sveitsiläisiltä vuonna 1515. Puolet sveitsiläisistä suostuikin ehdotukseen ja lähti kotiin. Toinen puoli sen sijaan päätti lyödä ranskalaiset avoimessa kenttätaistelussa ja hyökkäsi raivokkaasti [[Marignanon taistelu]]ssa, mutta hävisi. Tämän jälkeen luotiin liitto vuonna 1521, jonka perusteella Ranska hankki suurimman osan palkkasotureistaan Sveitsistä seuraavat 250 vuotta vuosittaista korvausta vastaan. Toinen esimerkki on vuodelta 1522 [[Bicoccan taistelu]]sta, jolloin sveitsiläiset painostivat (uhkasivatuhkaamalla lähteä kotiin) Ranskan armeijan hyökkäykseen [[espanja]]laisten linnoittautuneita asemia vastaan taktisesti epäedullisena hetkellä. Tämä johti täydelliseen häviöön, josta sveitsiläiset tosin oppivat, ettei pidä hyökätä hyvissä asemissa olevia pyssymiehiä vastaan.
 
Koska sveitsiläisiä oli saatavilla vain rajallinen määrä ja heillä oli huono maine hankalina käsitellä, alkoivat muut jäljitellä heitä. Ensimmäisiä olivat saksalaiset [[Landsknecht]]it 1490-luvulla, vähän myöhemmin tulivat espanjalaiset ja [[italia]]laisetitalialaiset armeijat. Kilpailu jäljittelijöiden kanssa toi taisteluihin ylimääräisen jännitteen. Landsknechtit ja sveitsiläiset kulkeutuivat töiden perässä pitkällekin Euroopassa, samalla uusi jalkaväen taktiikka levisi.
 
Frans I luopui kalliiden ja epäluotettavien sveitsiläisten palkkasoturien käytöstä armeijansa runkona vuonna 1525 kärsimänsä [[Pavian taistelu|Pavian tappion]] jälkeen. Tämänkin jälkeen sveitsiläiset jatkoivat Ranskan palveluksessa, vaikka jalkaväen rungon muodostikin vakinainen armeija. Ongelmia tuotti myös palkkasotureiden yleinen haluttomuus ja kyvyttömyys [[piiritys|piirittää]] linnoituksia, josta oli tullut olennainen osa [[sodankäynti]]ä 1500-luvun alun jälkeen.
1600-luvulla sveitsiläiset palkkasoturit palvelivat pääosin Ranskassa ja [[Espanjan Alankomaat|Espanjan Alankomaissa]]. Palkkauskulttuuri muuttui, kun yksityisyrittäjät hävisivät ja jäljelle jäivät vain kantonit, jotka myivät useamman [[pataljoona]]n kerrallaan. 1616 Ranska nimesi yhden sveitsiläisrykmenttinsä henkivartiokaartiksi (''Gardes suisse''). Myös useissa muissa maissa oli sveitsiläisiä henkivartiokaarteja. Paavilla on yhä oma [[Sveitsiläiskaarti|sveitsiläinen henkivartiokaartinsa]] ''Guardia svizzera'', joka on palvellut yhtäjaksoisesti vuodesta 1505.
 
1600-luvulla syntyivät vakinaiset armeijat ja palkkasotureiden käyttö väheni kaikissa maissa. Kuitenkin vielä [[Napoleonin sodat|Napoleonin sodissa]] oli sveitsiläisiä jopa vastakkain ([[Báilenin taistelu]]), ja Ranskan joukoissa yhteensä 16 000 sveitsiläistä sotilasta. [[Krimin sota|Krimin sodassa]] oli [[YhdistynytIson-Britannian ja Irlannin yhdistynyt kuningaskunta|brittien]] armeijassa 5 000 sveitsiläistä.
 
Sveitsi kielsi muiden valtioiden armeijoihin värväytymisen vuonna 1859.
 
== Katso myös ==
* [[Ranskan sveitsiläiskaarti]]
 
== Lähteet ==
37 788

muokkausta