Ero sivun ”Rautiosaari” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
p typo
Rivi 22:
'''Rautiosaaren kyläyhdistys ry.''' perustettiin vuonna [[1999]]. Kyläyhdistys järjestää kylällä tapahtumia, toimii kyläläisten edunvalvojana ja edistää kylän asukkaiden yhteistyötä, omatoimisuutta sekä kylän elinkelpoisuutta. <ref name=":2">{{Lehtiviite|Julkaisu=Rautiosaaren kyläsuunnitelma 2013|Ajankohta=2013|Julkaisija=Rautiosaaren kyläyhdistys ry.}}</ref>
 
'''Rautiosaaren Rauhanyhdistys ry.''' edustaa vanhoillislestadiolaista herätysliikettä. Yhdistys järjestää pääosin Leirikeskuksessa seuroja, raamattuluokkia ja pyhäkouluja. Yhdistyksessä on jäseniä noin 130. (2006) Rauhanyhdistys on perustettu jouluaattona vuonavuonna 1933.<ref name=":2" />
 
'''Keskustan Rautiosaaren paikallisyhdistys ry.''' pyrkii edistämään jäsentensä, kyläläisten ja kylän asioita Keskustan aatteen mukaisesti. Yhdistys on perustettu 1922 ja toiminta on edelleen aktiivista. Paikallisyhdistyksellä on ollut kautta aikain edustajia Rovaniemen maalaiskunnan ja sittemmin Rovaniemen kaupungin valtuustoissa. Yhdistyksen ohessa on toiminut aiemmin myös nuorten paikallisosasto, jonka toiminta on hiipunut.<ref name=":2" />