Ero sivun ”Happoradio” versioiden välillä

300 merkkiä lisätty ,  3 kuukautta sitten
p
Korjattu rikkoutuneet happoradio.net-linkit
(→‎Albumit: ”Majakka” julkaistu)
p (Korjattu rikkoutuneet happoradio.net-linkit)
 
 
=== Sydänyö ===
Happoradio sai alkunsa yhtyeen säveltäjä-sanoittaja Aki Tykin aloitteesta. Tykki innostui musiikista jo lapsena, ja yläasteella hän kokosi koulukaverinsa Tero Suihkon kanssa ensimmäisen yhtyeensä, Sydänyön. Rippileirillä yhtyeeseen liittyi basistiksi Teemu Metsälä, joka sittemmin soitti bassoa muun muassa [[Boys Of Scandinavia]]ssa. Myöhemmin yhtyeeseen liittyi Miki Pii, joka oli Happoradion mukana yhtyeen alkutaipaleella. Suihkon lopetettua rumpuihin siirtyi bändin nykyinen rumpali Markku DeFrost. Sydänyö teki olemassaolonsa aikana viitisenkymmentä keikkaa ja jonkin verran kappaleita, kuten ”Perhosentappo” ja ”Bakteerilapsonen”. Tuolta ajalta Happoradion tuotantoon on otettu kappaleet ”Nolla” ja ”Happoa”. Yhtye lopetti vuonna [[1996]] Tykin ja Piin muutettua [[Helsinki]]in. Tykki jatkoi musiikin tekemistä kaverinsa Miki Piin kanssa, mistä sai alkunsa muun muassa kappale ”Pois Kalliosta” , josta sittemmin tuli Happoradion hitti.<ref name="jäsenesittely -tykki">{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20210722025805/https://www.happoradio.net/jasenet/aki-tykki/ | Nimeke = Aki Tykki | Julkaisija = Happoradio | Selite = Arkistoitu 22.7.2021 | Viitattu = 7.8.2008}}</ref>
 
=== Happoradion alkutaipaleet ===
 
=== Nykyiset ===
* [[Aki Tykki]]<ref name="jäsenesittely -tykki"/> – [[laulu]], [[sähkökitara|kitara]], [[Kosketinsoitin|koskettimet]]
* [[AH Haapasalo]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20210722111458/https://www.happoradio.net/jasenet/ah-haapasalo/ | Nimeke = AH Haapasalo | Julkaisija = Happoradio | Selite = Arkistoitu 22.7.2021 | Viitattu = 7.8.2008}}</ref> – kitara, [[Taustalaulaja|taustalaulu]] (2003–)
* [[Jatu Motti]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20210720113429/https://www.happoradio.net/jasenet/jatu-motti/ | Nimeke = Jatu Motti | Julkaisija = Happoradio | Selite = Arkistoitu 20.7.2021 | Viitattu = 7.8.2008}}</ref> – [[bassokitara]]
* [[Markku DeFrost]]<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://web.archive.org/web/20210722111441/https://www.happoradio.net/jasenet/markku-defrost/ | Nimeke = Markku DeFrost | Julkaisija = Happoradio | Selite = Arkistoitu 22.7.2021 | Viitattu = 7.8.2008}}</ref> – [[Rumpusetti|rummut]]
* Klaus Suominen – [[Kosketinsoitin|koskettimet]]