Ero sivun ”Elämäkerta” versioiden välillä

Suomen henkilöesittelyt alkoivat [[Puhdasoppisuuden aika Suomessa|puhdasoppisuuden]] ajan ruumissaarnoista, joihin kirjattiin vainajan elämävaiheita. Elämäkertakirjallisuuden alkuna pidetään 1800-lukua, jolloin ilmestyivät oululaisen opettajattaren [[Sara Wacklin|Sara Wacklinin]] teos ''Hundrade minnen från Österbotten'' (1844–1845) ja Helsingin rakennushankkeita johtaneen [[Johan Albrecht Ehrenström|Johan Albrecht Ehrenströmin]] ''Historiska anteckningar'' (1882–1883). Merkittäviä muistelijoita olivat myös liikemies [[Anders Gustaf Ramsay]], joka kirjoitti kahdeksanosaisen muistelman ''Från barnaår till silfverhår : skildringar'' sekä valtiopäivämies [[August Schauman]], jonka vuosina 1892–1893 ilmestyneet laajat kulttuurihistorialliset muistelmat ''Från sex årtionden i Finland : upptecknade lefnadsminnen'' perustuivat hänen päiväkirjoihinsa. <ref name=oe />

 

 

Tieteellisen elämäkertakirjallisuuden aloittajana pidetään [[Thiodolf Rein|Thiodolf Reiniä]]. Hän julkaisi vuosina 1895–1901 kummallakin kotimaisella kielellä teoksen ''J. V. Snellmanin elämä''. Elämäkertatutkimuksen huippusaavutus on [[Gunnar Suolahti|Gunnar Suolahden]] teos ''Nuori Yrjö-Koskinen'' (1933). Siinä kirjoittaja tarkastelee yksilön elämänvaiheiden kautta tämän aikakautta ja sen kulttuurihistoriaa. Suolahden seuraajatkin ovat yleensä kohdistaneet tutkimuksensa 1800- ja 1900-lukujen ihmisiin. Perusteellisia tutkimuksia ovat esimerkiksi [[Stig Jägerskiöld|Stig Jägerskiöldin]] kahdeksanosainen Mannerheim-tutkimus (1964–1982) ja [[Erik Tawaststjerna|Erik Tawastsjernan]] viisiosainen Sibelius-elämäkerta. Maailman valtakielille on murtautunut selvimmin vain Mannerheimin teos ''Muistelmat I–II'' (1951–1952). <ref name=oe />