Ero sivun ”Keskustelu:Piila Paalanen” versioiden välillä

Poistettu sisältö Lisätty sisältö
→‎Merkittävyys: + pahoitteluni kanssawikipedisteille, (väsyneenä) rapatessa roiskuu, yöllinen viesti ei ollut selkästi kohdistettu
Ei muokkausyhteenvetoa
Merkkaukset: Mobiilimuokkaus  mobiilisivustosta 
Rivi 51:
 
::: Erityisesti ip-numeron takaa keskusteluun kirjattiin mielestäni enemmän poliittisesti vaikuttamaan pyrkiviä kantoja. Välillä rapatessa roiskuu (voisi olla reaktioiden välttämiseksi parempi olla kirjoittamatta väsyneenä). Näin jälkikäteen havaitsen, että rakenteellisesti olisi ollut selkeämpää eriyttää kuntavaalien loskakampanjointia / vertailua koskeva osuus toiseksi kommentiksi, ja kohdentaa tätä osuvammin eli noihin ip-kommentteihin. Missään nimessä tarkoituksenani ei ollut tällä puheenvuoron osalla kritisoida merkittävyyskeskustelun aloitusta. Pahoittelen ja pyydän mitä nöyrimmin anteeksi, jos jotkut wikipedistit tästä kommentin rakenteellisesta/kielellisestä mokastani loukkaantuivat. En ole poliitikan tutkija, en ole tehnyt systemaattista, vertaisarvioitua tai muutenkaan julkaistua tutkimusta kevään 2021 kuntavaalien mielipidevaikuttamisesta. Toivon, ja uskon, että alan tutkijat aikanaan tai parhaillaan tämäntyyppistä tutkimusta tekevät, jahka saavat avoimesti tietoa esimerkiksi hakukoneiden ja sosiaalisten median tietokannoista. Uutisissahan on tullut esille, että esimerkiksi FB on tiedonsaantia ja tieteellistä tutkimusta rajoittanut ([https://yle.fi/uutiset/3-12098209 esim]). Jo tässä vaiheessa - kun uudet yleiset vaalit lähestyvät - halusin julkituoda havainnon, että mielestäni suomalaiseen poliittiseen keskustelukulttuuriin kuulumatonta loskaavaa ja populistista toimintatapaa esiintyi viime keväällä. Erityisesti - tällä kertaa ip:n takaa - heitetyillä, merkityskeskustelua epäoleellisiin suuntiin ohjaavilla ja poliittisesti värjäävillä kannoilla voidaan wikipediaankin vaikuttaa (tekijöineen ja etenkin lukijoineen) sekä kauttamme hakukoneisiin. Lisäksi mielestäni artikkelien sisältöä ja merkitystä käsittelevillä keskustelusivuilla voi ja on toisinaan jopa suotavaa keskustella ja myös esittää tulkintoja artikkelin aihepiiristä osana laajemmman maailman menoa, avarammin ja räväkämmin kuin artikkelin sisällössä itsessään. Mutta siis vielä kerran pahoitteluni muille wikipedisteille, jos tämä keskustelunosa tulkittiin kritiikkinä merkittävyyskeskustelun tarpeellisuudelle. --[[Käyttäjä:Paju|Paju]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Paju|keskustelu]]) 24. syyskuuta 2021 kello 14.17 (EEST)
 
Pitkä ura kuntapolitiikassa ja toiminut keskisuuren kaupungin valtuuston puheenjohtajana → mielestäni merkittävä [[Käyttäjä:Juha Suoranta|Juha Suoranta]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Juha Suoranta|keskustelu]]) 25. syyskuuta 2021 kello 16.36 (EEST)
Palaa sivulle ”Piila Paalanen”.