Ero sivun ”Valtalaki” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p →‎Valtalain vaiheet: - tarkennus, ei ollut virallinen puheenjohtaja tuolloin
lisäyksiä, korjattu tapahtumien aikajärjestystä
Rivi 14:
|tiivistelmä = Suomen eduskunta yksin päättää, vahvistaa ja voimaanpantavaksi määrää kaikki Suomen lait. – – Eduskunta lopullisesti päättää myös kaikkien muiden Suomen asiain ratkaisusta, jotka keisari ja suuriruhtinas tätä ennen – – on ratkaissut. – – – Eduskunta määrää Suomen toimeenpanevan vallan.
}}
'''Valtalaki''' oli Suomen [[Eduskuntavaalit 1916|eduskunnan]] heinäkuussa 1917 hyväksymä [[perustuslaki|perustuslaintasoinen]] laki, jolla aiemmin Venäjän keisarille kuulunut [[ylin valtiovalta|korkein valta]] [[Suomen suuriruhtinaskunta|Suomen suuriruhtinaskunnassa]] siirrettiin eduskunnalle, kuitenkin ilman ulkopolitiikan hoitoa ja sotilasasioita, jotka olisivat jääneet edelleen Venäjän vastuulle. Lakia ajoi varsinkin eduskunnassa tuolloin enemmistöä hallussaan pitänyt [[Suomen Sosialidemokraattinen Puolue]] (SDP) ja sitä tuki osa [[Porvari (politiikka)|porvarillisista]] puolueista, jotka uskoivat sen edistävän Suomen itsenäisyyttä. Valtalaki ei koskaan tullut voimaan, sillä sitä vastustanut [[Venäjän väliaikainen hallitus]] [[Parlamentin hajottaminen|hajotti]] Suomen eduskunnan lain suomalaisten vastustajien myötävaikutuksella. Tämä lisäsi [[vasemmisto]]n ja [[oikeisto]]n keskinäistä katkeruutta Suomessa syksyllä 1917. Seuraavat eduskuntavaalit olivat [[Eduskuntavaalit 1917|1917saman eduskuntavaalitvuoden lokakuussa]].
 
==Valtalain tausta ja Lex Tulenheimo==
Venäjällä maaliskuussa 1917 tapahtuneen [[Helmikuun vallankumous|helmikuun vallankumouksen]] jälkeen [[Venäjän väliaikainen hallitus]] antoi Suomea koskevan julistuskirjan eli niin sanotun [[maaliskuun manifesti]]n, jossa muun muassa luvattiin, että Suomen ja Venäjän välit järjestettäisiin säätämällä Suomelle uusi [[hallitusmuoto]]. [[Eduskuntavaalit 1916|Vuoden 1916 vaaleissa]] valittu vasemmistoenemmistöinen eduskunta saattoi kokoontua, ja Suomen hallitukseksi nimitettiin uusi sosiaalidemokraattien johtama [[Suomen senaatti|senaatti]], joka tunnetaan [[Senaatin talousosaston varapuheenjohtaja|varapuheenjohtajansa]] [[Oskari Tokoi]]n mukaan [[Tokoin senaatti]]na. Pian Suomessa nousi esiin kysymys korkeimmasta vallasta: olivatko Venäjän keisarin ja suuriruhtinaan valtaoikeudet myös Suomessa siirtyneet Venäjän väliaikaiselle hallitukselle vai oliko keisarinvallan kukistuminen ratkaisevasti muuttanut Suomen ja Venäjän välistä suhdetta? Suomessa tämä suhde oli nimittäin käsitetty ennen kaikkea henkilökohtaiseksi suhteeksi hallitsijaan.<ref name="jussila90">Jussila 1999, s. 90–94.</ref> Rohkeimman näkemyksen esitti [[Ruotsi]]ssa oleskellut, [[jääkäriliike]]ttä tukenut suomalainen Professoriprofessori [[Rafael Erich]]in muotoilemantukholmalaisessa rohkeimmanlehdessä näkemyksenmaaliskuun 1917 lopussa julkaisemassaan kirjoituksessa. Erichin mukaan Suomen sisäisissä asioissa vallan tuli nyt ”palautua” Suomen omille valtioelimille ja ainoastaan ulkopolitiikassa ja sotilaskysymyksissä jäädä Venäjän johdolle.<ref>JussilaRasilainen 19992004, s. 90–94190, 192.</ref><ref name="jussila90" />
 
Uutta hallitusmuotoa valmistelemaan asetettiin professori [[K. J. Ståhlberg]]in johtama komitea, jossa samoin kuin senaatissa toivottiin useiden entisten hallitsijan valtaoikeuksien siirtämistä suomalaisille elimille. Useimmat porvarillisten puolueiden edustajat toivoivat oikeuksien siirtyvän nimenomaan Suomen senaatille. Radikaalimpia demokratianäkemyksiä kannattaneet sosiaalidemokraatit sekä kasvavassa määrin [[maalaisliitto]]laiset ja itsenäisyysaktivismin tukijat olivat halukkaita siirtämään ne suoraan eduskunnalle. Venäjän väliaikainen hallitus suostui lopulta siihen, että muun muassa oikeus [[Suomen laki]]en vahvistamiseen siirtyisi senaatille. Venäjän hallitukselle jäisivät kuitenkin edelleen [[Suomen valtiopäivät|valtiopäivien]] koolle kutsuminen, avaaminen ja hajottaminen, [[Suomen kenraalikuvernööri]]n ja [[ministerivaltiosihteeri]]n nimittäminen sekä ”Venäjän etuja” koskevat asiat. Tämän kompromissin pohjalta valmisteltiin eduskunnalle annettu lakiesitys, joka sai oikeusasioista vastanneen senaattori [[Antti Tulenheimo]]n mukaan kutsumanimen [[Lex Tulenheimo]].<ref>Jussila 1999, s. 94–95.</ref><ref>Vares 2006, s. 56–58.</ref>
 
==Lex Tulenheimon muuttaminen valtalaiksi==
==Valtalain vaiheet==
Lex Tulenheimo -esitys annettiin eduskunnalle 11. kesäkuuta.<ref>Rasilainen 2004, s. 218.</ref> Esityksen eduskuntakäsittelyn yhteydessä kesä–heinäkuussa sosiaalidemokraatit ja heitä tukeneet radikaalit porvarit alkoivat tehdä suuria muutoksia sen sisältöön. Sosiaalidemokraatit tekivät ensin [[Perustuslakivaliokunta|perustuslakivaliokunnassa]] maltillisemman muutosehdotuksen, jonka mukaan oikeus eduskunnan koollekutsumiseen ja hajottamiseen siirtyisi eduskunnalle itselleen. Valiokunta hyväksyi muutoksen täpärästi [[Nuorsuomalainen puolue|nuorsuomalaisen]] [[Tekla Hultin]]in asetuttua sen tueksi.<ref name="blomstedt324">Yrjö Blomstedt: ''K. J. Ståhlberg: valtiomieselämäkerta'', s. 324–325. Otava, Helsinki 1969.</ref>
Lex Tulenheimon eduskuntakäsittelyn yhteydessä kesä–heinäkuussa sosiaalidemokraatit radikaalien porvarien kanssa alkoivat tehdä suuria muutoksia esityksen sisältöön. Perustuslakivaliokunnan mietinnössä Suomen senaatille tarkoitetut valtaoikeudet päätettiinkin siirtää eduskunnalle, jolle tulisi myös oikeus asettaa ja erottaa senaatin talousosaston jäsenet. Senaatista tulisi vain eduskunnan ”toimeenpaneva valiokunta”, jolla ei olisi omaa itsenäistä valtaa. [[Vallanjako-oppi|Vallan kolmijako-opista]] olisi näin poikettu parlamentin valtaa selvästi lisäävään suuntaan. Eduskunnalle siirtyisivät muutkin hallitsijan entiset valtaoikeudet, kuten valtiopäivien koolle kutsuminen ja [[Toimeenpanovalta|toimeenpanovallan]] määrääminen. Vain ulkopolitiikka ja sotilasasiat jäisivät Venäjän hallitukselle. Muutokset lakiesitykseen hyväksyttiin [[Perustuslakivaliokunta|perustuslakivaliokunnassa]] äänin 12–4.<ref>Vares 2006, s. 62–63.</ref>
 
Pietarissa kokoontui kesällä 1917 [[Ensimmäinen yleisvenäläinen neuvostokongressi|ensimmäinen työläisneuvostojen kongressi]], johon osallistuivat Suomesta SDP:n edustajina toimittajat [[K. H. Wiik]], [[Evert Huttunen]] ja [[Ali Aaltonen]]. Kongressi hyväksyi Huttusen ja Aaltosen 3. heinäkuuta tekemän ehdotuksen innoittamana julkilausuman, jonka mukaan Suomella tulisi olla oikeus ”täydelliseen itsemääräämiseen” ja ”valtiolliseen riippumattomuuteen” sisäisissä asioissaan, ja tämän saavuttamiseksi olisi korkein valta Suomessa siirrettävä eduskunnalle. Asian lopullinen ratkaiseminen jäisi kuitenkin [[Venäjän perustuslakia säätävä kansalliskokous|Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle]].<ref name="matikainen">Juha Matikainen: [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/56552/978-951-39-7322-3_vaitos19012018.pdf?sequence=1 ''Parlamentarismin kannattajasta vallankumouksen äänitorveksi – Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen lehdistö 1917-1918''], s. 94–96 Jyväksylän yliopiston väitöskirja, Jyväskylä 2018.</ref><ref>Eino Ketola: [https://www.wanhattoverit.fi/@Bin/3074205/Eino+Ketola.pdf Sosialidemokraattinen puolue ja Suomen itsenäistyminen], s. 9–10. Seminaariesitelmä 25.8.2017, Wanhat towerit. Viitattu 22.2.2021.</ref><ref>Seppo Väisänen: [http://itsenaisyys100.fi/persons/huttunen-evert/ Huttunen, Evert] Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet -sivusto. Viitattu 22.2.2021.</ref> Neuvostokongressin tuki kannustirohkaisi Suomen sosiaalidemokraatteja, jotka jättivät huomiotta julkilausuman lopussa olleen varauksen asian kuulumisesta Venäjän tulevalle kansalliskokoukselle.<ref name="Jussila95" /> Valtalain suomalaiset vastustajat pitivät vaarallisena väliaikaisen hallituksen uhmaamista luottaen pelkän työläisneuvostojen kongressin tukeen, koska se ei ollut edes Venäjällä mikään virallinen valtiollinen elin.<ref name="luntinen176">Luntinen 1992, s. 176–179, 182.</ref> Lisäksi neuvostokongressissa enemmistönä olleet maltilliset vasemmistopuolueet eli [[menševikit]] ja [[Sosialistivallankumouksellinen puolue|sosialistivallankumoukselliset]] olivat viime kädessä sitoutuneita väliaikaiseen hallitukseen ja kuultuaan valtalaista ne lähettivät Suomeen valtuuskunnan, joka yritti turhaan taivutella sosiaalidemokraatteja perääntymään hankkeesta.<ref name="matikainen" /><ref name="luntinen176" />
Valtalaiksi nimetyllä lakiesityksellä oli kaksi kärkeä: yhtäältä vallan siirto [[Pietari (kaupunki)|Pietarista]] Suomeen ja toisaalta senaatilta eduskunnalle.<ref name="Jussila95">Jussila 1999, s. 95–96.</ref> Varsinkin sosiaalidemokraattien ajattelussa Suomen itsenäisyyden laajentaminen kytkeytyikin saumattomasti kansanvallan lisäämiseen ja siten edelleen [[luokkataistelu]]un. Kesäkuussa puolue nimesi viralliseksi tavoitteekseen itsenäisen Suomen tasavallan ja monet itsenäisyyttä kannattaneet porvarit asettuivatkin sitten tukemaan sosiaalidemokraattien tavoitteita. Varsinkin vanhempaa ikäpolvea edustaneet porvaripoliitikot puoluekannasta riippumatta taas pääasiassa omaksuivat konservatiivisemman asenteen ja suhtautuivat kielteisesti valtalain eduskuntavaltaisuuteen sekä epäileväisesti itsenäisyystavoitteisiin. Valtiovallan keskittämistä eduskunnalle paheksuttiin, koska se rikkoi vallan kolmijako-oppia, minkä lisäksi senhetkisillä eduskunnan voimasuhteilla se olisi antanut kaiken vallan vasemmistolle. Epäluuloa lisäsivät sosiaalidemokraattien lisääntyvät suhteet Venäjän [[bolševikit|bolševikkeihin]].<ref>Vares 2006, s. 48–49, 56, 59–60.</ref>
 
LexSosiaalidemokraatit Tulenheimonpäättivät eduskuntakäsittelynnyt yhteydessämuuttaa kesä–heinäkuussaLex sosiaalidemokraatitTulenheimoon radikaalienpohjautunutta porvarienlakiesitystä kanssapaljon alkoivataiempaa tehdärohkeammalla suuriatavalla. muutoksiaEduskunnan [[suuri valiokunta]] keskeytti esityksen sisältöönkäsittelyn ja pyysi perustuslakivaliokunnalta uutta mietintöä. PerustuslakivaliokunnanValtalaiksi nimetty esitys valmisteltiin perustuslakivaliokunnan alaisessa jaostossa.<ref name="blomstedt324" /> Lex mietinnössäTulenheimossa Suomen senaatille tarkoitetut valtaoikeudet päätettiinkinehdotettiinkin siirtääsiirrettäviksi eduskunnalle, jolle tulisi myös oikeus asettaa ja erottaa senaatin talousosaston jäsenet. Senaatista tulisi vain eduskunnan ”toimeenpaneva valiokunta”, jolla ei olisi omaa itsenäistä valtaa. [[Vallanjako-oppi|Vallan kolmijako-opista]] olisi näin poikettu parlamentin valtaa selvästi lisäävään suuntaan. Eduskunnalle siirtyisivät muutkin hallitsijan entiset valtaoikeudet, kutenmukaan lukien valtiopäivien koolle kutsuminen ja [[Toimeenpanovalta|toimeenpanovallan]] määrääminen. Vain ulkopolitiikka ja sotilasasiat jäisivät Venäjän hallitukselle. MuutoksetPerustuslakivaliokunta lakiesitykseenhyväksyi hyväksyttiinlakiesityksen [[Perustuslakivaliokunta|perustuslakivaliokunnassa]]muutokset äänin 12–4.<ref>Vares 2006, s. 62–63.</ref>
Pietarissa kokoontui kesällä [[Ensimmäinen yleisvenäläinen neuvostokongressi|ensimmäinen työläisneuvostojen kongressi]], johon osallistuivat Suomesta SDP:n edustajina toimittajat [[K. H. Wiik]], [[Evert Huttunen]] ja [[Ali Aaltonen]]. Kongressi hyväksyi Huttusen ja Aaltosen 3. heinäkuuta tekemän ehdotuksen innoittamana julkilausuman, jonka mukaan Suomella tulisi olla oikeus ”täydelliseen itsemääräämiseen” ja ”valtiolliseen riippumattomuuteen” sisäisissä asioissaan ja tämän saavuttamiseksi olisi korkein valta Suomessa siirrettävä eduskunnalle. Asian lopullinen ratkaiseminen jäisi kuitenkin [[Venäjän perustuslakia säätävä kansalliskokous|Venäjän perustuslakia säätävälle kansalliskokoukselle]].<ref name="matikainen">Juha Matikainen: [https://jyx.jyu.fi/bitstream/handle/123456789/56552/978-951-39-7322-3_vaitos19012018.pdf?sequence=1 ''Parlamentarismin kannattajasta vallankumouksen äänitorveksi – Suomen Sosialidemokraattisen Puolueen lehdistö 1917-1918''], s. 94–96 Jyväksylän yliopiston väitöskirja, Jyväskylä 2018.</ref><ref>Eino Ketola: [https://www.wanhattoverit.fi/@Bin/3074205/Eino+Ketola.pdf Sosialidemokraattinen puolue ja Suomen itsenäistyminen], s. 9–10. Seminaariesitelmä 25.8.2017, Wanhat towerit. Viitattu 22.2.2021.</ref><ref>Seppo Väisänen: [http://itsenaisyys100.fi/persons/huttunen-evert/ Huttunen, Evert] Svinhufvud – Suomen itsenäisyyden tekijät ja vaiheet -sivusto. Viitattu 22.2.2021.</ref> Neuvostokongressin tuki kannusti Suomen sosiaalidemokraatteja, jotka jättivät huomiotta julkilausuman lopussa olleen varauksen asian kuulumisesta Venäjän tulevalle kansalliskokoukselle.<ref name="Jussila95" /> Valtalain suomalaiset vastustajat pitivät vaarallisena väliaikaisen hallituksen uhmaamista luottaen pelkän työläisneuvostojen kongressin tukeen, koska se ei ollut edes Venäjällä mikään virallinen valtiollinen elin.<ref name="luntinen176">Luntinen 1992, s. 176–179, 182.</ref> Lisäksi neuvostokongressissa enemmistönä olleet maltilliset vasemmistopuolueet eli [[menševikit]] ja [[Sosialistivallankumouksellinen puolue|sosialistivallankumoukselliset]] olivat viime kädessä sitoutuneita väliaikaiseen hallitukseen ja kuultuaan valtalaista ne lähettivät Suomeen valtuuskunnan, joka yritti turhaan taivutella sosiaalidemokraatteja perääntymään hankkeesta.<ref name="matikainen" /><ref name="luntinen176" />
 
Valtalaiksi nimetyllä lakiesitykselläValtalailla oli kaksi kärkeä: yhtäältä vallan siirto [[Pietari (kaupunki)|Pietarista]] Suomeen ja toisaalta senaatilta eduskunnalle.<ref name="Jussila95">Jussila 1999, s. 95–96.</ref> Varsinkin sosiaalidemokraattien ajattelussa Suomen itsenäisyyden laajentaminen kytkeytyikin saumattomasti kansanvallan lisäämiseen ja siten edelleen [[luokkataistelu]]un. Kesäkuussa puolue nimesi viralliseksi tavoitteekseen itsenäisen Suomen tasavallan, jajoten monet itsenäisyyttä kannattaneet porvarit asettuivatkin sittenasettuivat tukemaan sosiaalidemokraattien tavoitteita. Varsinkin vanhempaa ikäpolvea edustaneet porvaripoliitikot puoluekannasta riippumatta taas pääasiassa omaksuivat konservatiivisemman asenteen ja suhtautuivat kielteisesti valtalain eduskuntavaltaisuuteen sekä epäileväisesti itsenäisyystavoitteisiin. Valtiovallan keskittämistä eduskunnalle paheksuttiin, koska se rikkoi vallan kolmijako-oppia, minkä lisäksi senhetkisillä eduskunnan voimasuhteilla se olisi antanut kaiken vallan vasemmistolle. Epäluuloa lisäsivät sosiaalidemokraattien lisääntyvät suhteet Venäjän [[bolševikit|bolševikkeihin]].<ref>Vares 2006, s. 48–49, 56, 59–60.</ref>
Suomessa tiedettiin, ettei väliaikainen hallitus tulisi hyväksymään valtalakia, mutta heinäkuussa Pietarissa käynnistyi [[Heinäkuun päivät|bolševikkien tukema kansannousu]], joka antoi valtalain kannattajille toivoa, ettei Venäjän hallituksen mielipidettä tarvitsisikaan huomioida.<ref name="Jussila95" /> Bolševikit olivat Venäjällä ainoa poliittinen ryhmä, joka oli asettunut varauksetta tukemaan ajatusta Suomen itsenäisyydestä tai edes valtalakia.<ref name="luntinen176" /> Historiantutkijoilla on ollut erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka paljon Suomen sosiaalidemokraattien ja bolševikkien väliset suhteet vaikuttivat valtalakihankkeen käynnistymiseen, sillä ennen Pietarin kapinaa bolševikit eivät olleet Venäjällä vaikutusvaltaisessa asemassa.<ref name="matikainen" />
 
Suomessa tiedettiin, ettei Venäjän väliaikainen hallitus tulisi hyväksymään valtalakia. Lain vastustajat pitivät vaarallisena uhmata Venäjän hallitusta luottaen pelkän työläisneuvostojen kongressin tukeen, muttakoska heinäkuussase ei ollut edes Venäjällä mikään virallinen valtiollinen elin.<ref name="luntinen176">Luntinen 1992, s. 176–179, 182.</ref> Lisäksi neuvostokongressissa enemmistönä olleet maltilliset vasemmistopuolueet eli [[menševikit]] ja [[Sosialistivallankumouksellinen puolue|sosialistivallankumoukselliset]] olivat viime kädessä sitoutuneita väliaikaiseen hallitukseen ja kuultuaan valtalaista ne lähettivät Suomeen valtuuskunnan, joka yritti turhaan taivutella sosiaalidemokraatteja perääntymään hankkeesta.<ref name="matikainen" /><ref name="luntinen176" /> Heinäkuussa Pietarissa kuitenkin käynnistyi [[Heinäkuun päivät|bolševikkien tukema kansannousu]], joka antoi valtalain kannattajille toivoa, ettei Venäjän hallituksen mielipidettä tarvitsisikaan huomioida.<ref name="Jussila95" /> Bolševikit olivat Venäjällä ainoa poliittinen ryhmä, joka oli asettunut varauksetta tukemaan ajatusta Suomen itsenäisyydestä tai edes valtalakia.<ref name="luntinen176" /> Historiantutkijoilla on ollut erilaisia näkemyksiä siitä, kuinka paljon Suomen sosiaalidemokraattien ja bolševikkien väliset suhteet vaikuttivat valtalakihankkeen käynnistymiseen, sillä ennen Pietarin kapinaa bolševikit eivät olleet Venäjällä vaikutusvaltaisessa asemassa.<ref name="matikainen" />
Valtalain hyväksymiseen eduskunnassa tarvittiin perustuslainsäätämisjärjestyksen mukaisesti ensin viiden kuudesosan määräenemmistön kannatus asian kiireellisyydelle ja sen jälkeen kahden kolmasosan tuki itse hyväksymiselle. Koska suuren määräenemmistön saaminen lain taakse oli epävarmaa, sosiaalidemokraattien piirissä pohdittiin mahdollisuutta julistaa valtalaki hyväksytyksi yksinkertaisella enemmistöllä perustuslainsäätämisjärjestyksestä piittaamatta tai hyväksyttää se erikseen valittavassa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa eduskunnan sijaan. Sosiaalidemokraatteja edustanut puhemies [[Kullervo Manner]] ja puolueen johtava linjanmäärittäjä [[Edvard Valpas]] hylkäsivät ensinmainitun vaihtoehdon, jolloin vaihtoehdoiksi jäivät perustuslaillisuus tai vallankumous kansalliskokouksen muodossa. [[Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä|SDP:n eduskuntaryhmä]] päätti 15. heinäkuuta, että valtalain eduskuntakäsittelyssä noudatettaisiin perustuslakia, mutta lain tullessa hylätyksi tai lykätyksi vaalien yli puolue vetäytyisi senaatista ja vaatisi uusia vaaleja.<ref name="Vares63">Vares 2006, s. 63–67, 129.</ref>
 
==Valtalain hyväksyminen eduskunnassa==
Eduskunnassa näkyviä valtalain vastustajia olivat muun muassa Lex Tulenheimolle nimensä antanut [[Suomalainen puolue|vanhasuomalaisten]] Tulenheimo ja hallitusmuotokomiteaa johtanut [[Nuorsuomalainen puolue|nuorsuomalaisten]] Ståhlberg. Maalaisliittolaisista lakia vastusti senaattori [[Kyösti Kallio]], kun taas puolueen johtohahmo [[Santeri Alkio]] kannatti sitä innokkaasti.<ref name="Vares63" /> Pääosa valtalain vastustajista ei äänestänyt lakiehdotuksen kiireellisyyttä vastaan, joten kiireellisyys sai siten taakseen riittävän määräenemmistön äänin 165–27. Lopulta itse laki hyväksyttiin ratkaisevassa käsittelyssä 18. heinäkuuta sosiaalidemokraattien, maalaisliiton ja muiden puolueiden itsenäisyysmiesten tuella äänin 136–55. Varsinkin nuorsuomalaisten ryhmä hajosi kahtia äänestyksessä enemmistön vastustaessa lakia.<ref name="Vares63" /><ref name="Manninen180">Luntinen 1992, s. 180–181.</ref> Äänestystuloksen selvittyä puhemies Manner johti edustaja [[Lucina Hagman]]in ehdotuksesta eduskunnan ja lehteriyleisön yhteistä eläköönhuutoa ”vapaalle Suomelle”.<ref>{{Kansallisbiografia|id=2210|nimi=Manner, Kullervo|tekijä=Venla Sainio|ajankohta=6.9.2001}}</ref> Äänestys osui juuri samoihin aikoihin [[Heinäkuun päivät|Pietarin kapina]]n kanssa, ja Suomessa uskottiin jo väliaikaisen hallituksen kukistuneen.<ref name="Vares63" /><ref name="Manninen180" />
Valtalain hyväksymiseen eduskunnassa tarvittiin perustuslainsäätämisjärjestyksen mukaisesti ensin viiden kuudesosan määräenemmistön kannatus asian kiireellisyydelle ja sen jälkeen kahden kolmasosan tuki itse hyväksymiselle. Koska suuren määräenemmistön saaminen lain taakse oli epävarmaa, sosiaalidemokraattien piirissä pohdittiin mahdollisuutta julistaa valtalaki hyväksytyksi yksinkertaisella enemmistöllä perustuslainsäätämisjärjestyksestä piittaamatta tai hyväksyttää se erikseen valittavassa perustuslakia säätävässä kansalliskokouksessa eduskunnan sijaan. Sosiaalidemokraatteja edustanut puhemies [[Kullervo Manner]] ja puolueen johtava linjanmäärittäjä [[Edvard Valpas]] hylkäsivät ensinmainitunajatuksen vaihtoehdonyksinkertaisen enemmistön käytöstä eduskunnassa, jolloin vaihtoehdoiksi jäivät perustuslaillisuus tai vallankumous kansalliskokouksen muodossa. [[Sosialidemokraattinen eduskuntaryhmä|SDP:n eduskuntaryhmä]] päätti 15. heinäkuuta, että valtalain eduskuntakäsittelyssä noudatettaisiin perustuslakia, mutta lain tullessa hylätyksi tai lykätyksi vaalien yli puolue vetäytyisi senaatista ja vaatisi uusia vaaleja.<ref name="Vares63">Vares 2006, s. 63–67, 129.</ref>
 
Eduskunnassa näkyviä valtalain vastustajia olivat muun muassa Lex Tulenheimolle nimensä antanut [[Suomalainen puolue|vanhasuomalaisten]] Tulenheimo ja hallitusmuotokomiteaa johtanut [[Nuorsuomalainen puolue|nuorsuomalaisten]] Ståhlberg. Maalaisliittolaisista lakia vastusti senaattori [[Kyösti Kallio]], kun taas puolueen johtohahmo [[Santeri Alkio]] kannatti sitä innokkaasti.<ref name="Vares63" /> Pääosa valtalain vastustajista ei äänestänyt lakiehdotuksen kiireellisyyttä vastaan, joten kiireellisyys sai siten taakseen riittävän määräenemmistön äänin 165–27. Lopulta itse laki hyväksyttiin ratkaisevassa käsittelyssä 18. heinäkuuta sosiaalidemokraattien, maalaisliiton ja muiden puolueiden itsenäisyysmiesten tuella äänin 136–55. Varsinkin nuorsuomalaisten ryhmä hajosi kahtia äänestyksessä enemmistön vastustaessa lakia.<ref name="Vares63" /><ref name="Manninen180">Luntinen 1992, s. 180–181.</ref> Äänestystuloksen selvittyä puhemies Manner johti edustaja [[Lucina Hagman]]in ehdotuksesta eduskunnan ja lehteriyleisön yhteistä eläköönhuutoa ”vapaalle Suomelle”.<ref>{{Kansallisbiografia|id=2210|nimi=Manner, Kullervo|tekijä=Venla Sainio|ajankohta=6.9.2001}}</ref> Äänestys osui juuri samoihin aikoihin [[Heinäkuun päivät|Pietarin kapina]]n kanssa, ja Suomessa uskottiin jo väliaikaisen hallituksen kukistuneen.<ref name="Vares63" /><ref name="Manninen180" />
 
Koska valtalain mukaan eduskunta voisi vastaisuudessa vahvistaa itse hyväksymänsä säädökset, sosiaalidemokraattien mielestä laki saattoi tulla voimaan saman tien riippumatta Venäjän hallituksen hyväksynnästä. Edes valtalakia tukeneet porvarit eivät kuitenkaan hyväksyneet tätä tulkintaa ja pitivät sitä laillisuusajattelun vastaisena. He katsoivat uuden lain voivan tulla voimaan vasta kun se olisi vahvistettu Pietarissa vallitsevan, vanhan valtiosäännön mukaan. Aluksi sosiaalidemokraatit saivat kuitenkin eduskunnassa läpi äänin 104–84 päätöksen, että valtalaki lähetettäisiin Pietariin vain ilmoituksena, ei vahvistettavaksi.<ref name="Vares63" /><ref name="Manninen180" /> Sosiaalidemokraatit katsoivat lain voimaanastumisen edellyttävän enää vain sen antamista eli [[promulgaatio]]ta, joka oli Suomen senaatille kuuluva muodollisuus.<ref name="rasilainen79">Rasilainen 2007, s. 78–83.</ref>
Rivi 59 ⟶ 62:
*Pertti Luntinen: Toiveet jäävät toteutumatta, teoksessa ''Itsenäistymisen vuodet 1917–1920. osa I: Irti Venäjästä'' (päätoim. Ohto Manninen). Helsinki: Valtionarkisto, 1992.
*Aki Rasilainen: Eduskunnan hajotus 1917 historiallisen henkilötodistelun valossa, s. 74–97 teoksessa ''Ajankohta: Poliittisen historian vuosikirja 2007'' (toim. Klaus Lindgren). Helsingin yliopisto ja Turun yliopisto 2007.
*Aki Rasilainen: ''Oikeudellinen argumentointi politiikassa: Suomalaisen legalismin poliittinen historia''. Suomalaisen lakimiesyhdistyksen julkaisuja, A-sarja N:o 257. Helsinki: Suomalainen lakimiesyhdistys, 2004. ISBN 951-855-232-0.
*Vesa Vares: Demokratian haasteet 1907–1919, teoksessa ''Kansanvalta koetuksella'' (Vesa Vares, Mikko Uola, Mikko Majander). Edita, Helsinki 2006. ISBN 951-37-4543-0