Ero sivun ”Tooni” versioiden välillä

Myös [[ruotsin kieli|ruotsin]] ja [[norjan kieli|norjan kielessä]] on tonaalisia piirteitä, mutta ne eivät kuitenkaan ole varsinaisia tonaalisia kieliä. Näissä kielissä kaikki sanat äännetään joko suomenkielisen korvaan "normaalilta" kuulostavalla "ykkösaksentilla", tai "kakkosaksentilla", joka on tyypillistä katkaistu sävelkulku, josta laulava vaikutelma syntyy. [[Riikinruotsi]]n yleiskielessä on noin 350 [[minimipari]]a, joissa vain erilainen aksentti erottaa kaksi sanaa toisistaan. Tätä ilmiötä ei kutsuta tooniksi vaan '''tooniaksentiksi''' tai '''sävelaksentiksi'''.<ref name=eth>{{cite web|url=http://www.lausti.com/articles/languages/suomenruotsi.html|title=Viikon kieli: Suomenruotsi|publisher=lausti.com|accessdate=10.10.11}}</ref> Pääasiallinen ero on se, että tonaalisessa kielessä sanan jokainen tavu voidaan ääntää millä toonilla tahansa riippumatta muista tavuista, kun taas ruotsin kaltaisessa kielessä, jossa on sävelaksentti, toonin levinneisyys on rajoitettu, esim. vain sanan kahdessa viimeisessä tavussa. Tonaalisessa kielessä, jossa on vain kaksi toonia (matala ja korkea), löytyy kaksitavuisten sanojen (esim. ''aba'') suhteen siis neljä eri mahdollista yhdistelmää:

[[Japanin kieli]] sisältää myös sävelaksentin mutta sen käyttö ei ole välttämätön sillä kieltä ymmärtää myös asiayhteyden kautta. ja myösÄidinkielenään japania äidinkielinä puhuvatkäyttävät erottavat [[Homonymia|homonyymit]] toisistaan ensisijaisesti asiayhteyden kautta. Tämän vuoksi japania vieraana kielenä puhuvat opettelevat usein kielenkäyttämään kieltä välittämättä sävelkorkeudesta, minkäjolloin vuoksiheille heillämuodostuu on usein melko hyvin erottuvaselvä ulkomainen [[Aksentti (fonetiikka)|aksentti]].

Suomi on tyypillinen [[kvantiteettikieli]], jossa tavun pituus toimii merkitystä muuttavana piirteenä, esim. sanoissa ''tuli'' ja ''tuuli'', joissa ainoa ero on ensimmäisen tavun pituudessa, ja jotka merkitsevät eri asioita. Niin sanottujen toonikielten puhujat väittävät{{Kenen mukaan}} kuitenkin usein kuulevansa suomessa omien kieltensä kaltaisia tooneja. [[Kielitypologia]]ssa kvantiteetti ja tooni on erotettu toisistaan; toonin fonetiikka on liitetty vain puhemelodiaan ja kvantiteetin fonetiikka vastaavasti äänteiden kestoihin—ei siis uskota, että tooni ja kvantiteetti liittyvät toisiinsa.

On kuitenkin osoitettu, että kesto ja melodia yhdessä ilmaisevat pituus-oppositiota suomessa. Foneettisesti tarkasteltuna suomi toimii siis monesti kuten tyypilliset toonikielet: ''Journal of the Acoustical Society of America'' -aikakauslehdessä julkaistu tutkimus osoittaa, että suomen lyhyt-pitkä -äänne-ero tuotetaan käyttämällä erilaista tonaalista rakennetta. Lyhyet tavut, kuten sanassa tuli, merkitään kuten kiinan korkea tooni, kun taas pitkä tuuli saa dynaamisen laskevan sävelkulun. [[Helsingin yliopisto]]ssa tehdyssä tutkinnassatutkimuksessa todettiinhavaittiin, että tämä tonaalinen piirre näyttäisi olevan osa suomen ns. mentaalileksikkoa eli sanastoa. Tutkimusryhmän [[PLoS ONE]] -lehdessä julkaistussa artikkelissa osoitetaan, että se, onko sanan ensimmäisen tavun sävelkulku tasainen vai laskeva vaikuttaa ratkaisevasti siihen, kuuleeko suomalainen tavun lyhyenä vai pitkänä (siis sanana ''tuli'' tai ''tuuli'') kun tavun kesto pidetään identtisenä (tässä tapauksessa lyhyenä). Tutkinnassa osoitettiin, että laskeva sävelkulku nopeuttaa merkitsevästi nopeaa reaaliaikaista puhutun sanan tunnistusta—''tuli'' korkealla toonilla ymmärretään siis tarkoittavan tulta, ''tuli'' laskevalla toonilla taas tuulta.

RyhmänKyseisen tutkimuksen tulokset siis osoittavat, että erottelu tooni- ja kvantiteettikieliin ei olekaan yksiviivainenyksiselitteinen.<ref>{{verkkoviite|Osoite=http://www.helsinki.fi/behav/uutisarkisto/2010/uutinen-14-09-2010.htm|Nimeke=Suomesta on löydetty toonikielten piirteitä |Julkaisu=Helsingin yliopisto|Ajankohta=14.9.2010|Viitattu=10.10.2011}}</ref>