Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 133:
 
::::Kiitos kommenteista. Oma ehdotukseni on, että asiaan kannattaa ottaa kantaa vasta sopivien lähteiden löydyttyä. Kannanotto vaikuttaa lähinnä luokitteluun, jossa ei selityksiä voi esittää. Artikkelissa sen sijaan kannattaa esittää kuvat, missä tilassa saari on saarena. Esimerkkinä voisi mainita, että paikannimi tarkoittaa saarta, mutta mantereen ja saaren välinen salmi on kasvamassa / kasvanut umpeen. Lukija tulee vakuuttuneeksi, mutta luokittelija jää raapimaan päätään. Maantieteilijät voisivat miettiä luokkajakoa (heh heh) saarille, jossa olisi vähintään yksi lisäluokka, esimerkiksi saarimainen niemi, keinotekoisesti mantereeseen yhdistetty saari tai mantereeseen yhteen kasvanut saari. Itse kuvailen artikkeliin tilanteen tulevaa varten ja luokittelen herkästi saareksi. Epäselvässä tapauksessa voisi luokitella sekä saareksi että niemeksi ;-) --[[Käyttäjä:J Hokkanen|J Hokkanen]] ([[Keskustelu käyttäjästä:J Hokkanen#top|keskustelu]]) 29. kesäkuuta 2021 kello 10.10 (EEST)
 
:::::Tämähän koskee myös Suomen merialueiden saaria joiden käsittelyä [[Käyttäjä:Robertsilen]] on pohtimassa, ja kun merialueilla maankohoamisen vaikutus on usein suuri, niin siellä silloin tilanne muuttuu jatkuvasti, mutta etenkin saarten vakiintuneiden nimien kautta saarten asema entisinä tai mantereseen kiinni kasvavina tai kiinni kasvaneina saarina on paremmin tunnettu ja tiedossa. Ja silloinkin usein toistuu sama, että saari muuttuu saaren osaksi, vaikka voi olla historiatietoa samasta saaresta myös saarena. Saimaalla taas tiedon puuttumiseen voi vaikuttaa aivan arkisesti se, että asiaa ei ole tutkittu esim. historiallisista lähteistä tai paikannimien keruulla. Jos ajatellaan luokkajakoa, niin siinä taas mielestäni kannattaa mennä Wikidata edellä, koska esimerkejä eri aihepiireissä on tullut vastaan suorastaan lukemattomnia siitä, miten wikipedian luokitukset ovat olleet ajatukseltaan vähän sinne päin ja mahdollisesti epäloogisia, mutta wikidatassa määrittelyjä on mietitty paremmin ja tarkemmin ja loogisemmin ja niihin on pantu enemmän työpanosta.--[[Käyttäjä:Urjanhai|Urjanhai]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Urjanhai|keskustelu]]) 15. syyskuuta 2021 kello 19.57 (EEST)
 
== Paine ja sulamispiste ==