Ero sivun ”Lokakuun vallankumous” versioiden välillä

'''Lokakuun vallankumous''' (Neuvostoliitossa myös '''lokakuun suuri sosialistinen vallankumous''') oli [[Venäjä]]llä marraskuussa ([[Juliaaninen kalenteri|juliaanisen kalenterin]] mukaan lokakuussa) 1917 tapahtunut [[vallankumous]], jossa sosialistinen [[Bolševikit|bolševikkipuolue]] syrjäytti [[Venäjän väliaikainen hallitus|Venäjän väliaikaisen hallituksen]] ja otti vallan [[Työläisten ja sotilaiden neuvostot|työläisneuvostojen]] nimissä. Tämä johti [[Neuvosto-Venäjä]]n perustamiseen. Lokakuun vallankumous oli jatkumoa aiemmin samana vuonna tapahtuneelle [[Helmikuun vallankumous|helmikuun vallankumoukselle]], jonka yhteydessä [[Venäjän keisarikunta|keisarinvalta]] oli kukistunut, ja ne muodostavat yhdessä [[Venäjän vallankumous|Venäjän vallankumouksena]] tunnetun kokonaisuuden. Lokakuun vallankumouksella tarkoitetaan erityisesti maan pääkaupungissa [[Pietari (kaupunki)|Pietarissa]] 6.–8. marraskuuta (24.–26. lokakuuta) 1917 suoritettua vallankaappausta, mutta vallankumous jatkui sen jälkeen valtataisteluna ja vuosina 1918–1922 käytynä [[Venäjän sisällissota]]na, jonka päätteeksi bolševikit saivat vakiinnutettua yksinvaltansa.

Helmikuun vallankumous alkoi Pietarin tehdastyöläisten lakkoliikehdintänä. Maaliskuun alussa pääkaupungissa puhkesi spontaani yleislakko ja sadattuhannet työläiset alkoivat marssia kaduilla vaatien leipää ja hallituksen vaihtamista. Mielenosoituksia hajottamaan määrätyt sotilaat siirtyivät mielenosoittajien puolelle ja ottivat koko Pietarin haltuunsa. Duuman oppositiopoliitikot perustivat [[Duuman väliaikainen komitea|väliaikaisen komitean]], joka asetti 15. (2.) maaliskuuta ruhtinas [[Georgi Lvov]]in johtaman [[Venäjän väliaikainen hallitus|väliaikaisen hallituksen]]. Menševikit perustivat samaan aikaan työläisiä ja sotilaita edustaneen [[Pietarin neuvosto]]n. Nikolai II joutui luopumaan kruunusta ja valta siirtyi seuraavana päivänä kokonaan väliaikaiselle hallitukselle.

Eräät bolševikkien pietarilaiset edustajat ilmoittivat, että työläiset ja sotilaat eivät luultavasti tukisi pelkästään puolueen nimissä tapahtuvaa vallankaappausta.<ref>Rabinowitch 1997, s. 87.</ref> Trotskin aloitteesta sitä päätettiin lykätä vielä viikolla, jotta se voitaisiin ajoittaa samanaikaisesti Pietarissa kokoontuvan toisen yleisvenäläisen neuvostojen edustajakokouksen kanssa. Näin bolševikit voisivat väittää siirtäneensä vallan neuvostoille eivätkä itselleen, jolloin kaappaus todennäköisesti kohtaisi vähemmän vastarintaa. Lenin ei nähnyt Trotskin suunnitelman oveluutta ja vastusti jyrkästi kaikkia viivytyksiä. Kerenskin heikko ja epäsuosittu hallitus saattaisi kaatua milloin hyvänsä ja sen tilalle tulisi luultavasti joko oikeistodiktatuuri tai menševikkien toivoma sosialististen puolueiden yhteinen koalitio, jolloin bolševikit kummassakin tapauksessa menettäisivät tilaisuutensa saada valta kokonaan itselleen.<ref name="Service58"/> Lisäksi perustuslakia säätävän kansalliskokouksen vaalit oli viimein määrä järjestää 25. (12.) marraskuuta ja se kokoontuisi 11. joulukuuta (28. marraskuuta). Bolševikkien olisi edullisempaa kaapata valta ennen sitä, sillä he tuskin saisivat kansalliskokoukseen enemmistöä ja epädemokraattinen väliaikainen hallitus olisi paljon helpompi syrjäyttää kansan nimissä kuin demokraattisesti valittu kansalliskokous. Joukko Pietarin seudun bolševikkienemmistöisiä työläisneuvostoja piti 24.–29. (11.–16.) lokakuuta omin päin ”Pohjoisen alueen neuvostojen kongressin”, joka julistautui toisen yleisvenäläisen neuvostokongressin valmistavaksi kokoukseksi ja yritti jakaa tietyille neuvostoille ylimääräisiä edustajamandaatteja vahvistaakseen bolševikkien asemaa tulevassa kongressissa.<ref>Pipes 1990, s. 474–476.</ref> Lisäksi monet ei-bolševikkienemmistöiset sotilasneuvostot kieltäytyivät lähettämästä edustajiaan kokoukseen. Sotilaiden edustajia saapui kuitenkin juuri riittävästi takaamaan edustajakokouksen uskottavuuden.<ref name="Wildman">Allan Wildman: ”The breakdown of the Imperial Army in 1917”, s. 77–79 teoksessa ''Critical Companion To The Russian Revolution 1914–1921''.</ref>

Bolševikit johtivat vallankumousta Pietarin keskustan itäpuolella sijainneesta entisestä aatelisneitojen yksityiskoulusta [[Smolnan instituutti|Smolnan instituutista]], johon olivat sijoittuneet Pietarin neuvosto ja sen tärkeimmät toimielimet sekä puolueen keskuskomitea. Pietarin sotilaallisen vallankumouskomitean alaisuudessa oli noin 150&nbsp;000 sotilasta Pietarin varuskunnista, [[Itämeren laivasto]]n matruuseja [[Kronstadt]]ista ja Helsingistä sekä noin 20&nbsp;000 punakaartilaista.<ref name="encspb"/> Todellisuudessa ylivoimaisesti suurin osa varuskuntien sotilaista ei aktiivisesti tukenut bolševikkien kaappausta, vaan julistautui "puolueettomiksi", mutta sekin käytännössä riitti bolševikeille, sillä hallituksen puolella oli vielä harvempia.<ref>Pipes 1990, s. 486.</ref> Väliaikaista hallitusta puolustamassa oli enintään 10&nbsp;000 sotilasta, pääosin upseerikoulujen oppilaita ja kadetteja sekä joitain iskujoukkoja ja kasakkarykmenttejä.<ref name="encspb"/>

Bolševikit saivat tekosyyn ryhtyä toimintaan, kun väliaikainen hallitus aamuyöllä 6. marraskuuta (24. lokakuuta) määräsi bolševikkien kaksi tärkeintä lehteä lakkautettaviksi ja komensi [[junkkari]]osastoja turvaamaan muutamia strategisia kohteita Pietarissa. Junkkarit miehittivät aamulla ''Soldat''- ja ''Rabotši put'' -lehden (''[[Pravda]]n'' seuraajan) lehtipainon ja katkaisivat Smolnan puhelinyhteydet. Hallitus valmistautui antamaan pidätysmääräyksen sotilaallisen vallankumouskomitean johtajista ja Pietarin sotilaspiirin esikunta määräsi vangitsemaan sen komissaarit kaikissa varuskunnissa, mutta käskyä ei noudatettu. Sotilaallinen vallankumouskomitea lähetti miehiä liettualaisesta rykmentistä ja sapööripataljoonasta valtaamaan lehtipainon takaisin vain muutamaa tuntia sen sulkemisen jälkeen, ja kutsui muut joukkonsa käskynjaolle Smolnaan. Junkkarit yrittivät avata [[Neva (joki)|Nevajoen]] ylittävät nostosillat estääkseen joukkojen siirtymisen esikaupungeista keskustaan, mutta punakaartilaiset valtasivat kaikki sillat kahta lukuun ottamatta ja laskivat ne takaisin. Päivän aikana punakaartilaiset miehittivät myös [[lennätin]]toimistot ja [[Baltian rautatieasema (Pietari)|Baltian rautatieaseman]].<ref name="encspb"/><ref name="Pipes488">Pipes 1990, s. 488–491.</ref>

Pääosa vanhasta oikeusjärjestelmästä ja kaikki ylimmät tuomioistuimet lakkautettiin 5. joulukuuta (22. marraskuuta) 1917. Niiden tilalle määrättiin samassa yhteydessä perustattaviksiperustettaviksi [[Vallankumoustribunaali (Neuvosto-Venäjä)|vallankumoustribunaaleja]] ja maaliskuussa 1918 alempien oikeuksien tilalle kansantuomioistuimia.<ref>Pipes 1990, s. 797–798.</ref> Vastavallankumouksen torjumiseen perustettiin 20. (7.) joulukuuta [[Feliks Dzeržinski]]n johtama “erityiskomissio”, josta kehittyi pelätty salainen poliisi [[Tšeka]]. Se oli alkuaan tarkoitettu vain tutkivaksi elimeksi, mutta sai pian salaiset valtuudet myös langettaa tuomioita.<ref>Pipes 1990, s. 800–804.</ref> Toinen neuvostokongressi hyväksyi lokakuun vallankumouksen yhteydessä Kamenevin aloitteen kuolemanrangaistuksen täydellisestä lakkauttamisesta (se oli jo lakkautettu kertaalleen helmikuun vallankumouksen jälkeen, mutta Kerenski oli palauttanut sen sotilaskarkureille kesällä 1917). Lenin piti päätöstä typeränä ja kuolemanrangaistus otettiin uudelleen käyttöön kesäkuussa 1918. Jo sitä ennen, maaliskuussa 1918, Tšekalle annettiin käytännössä valtuudet teloittaa ilman oikeudenkäyntiä vakoojia, vastavallankumouksellisia ja varkaita.<ref>Pipes 1990, s. 791, 794, 804.</ref>