Ero sivun ”Moreeni” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
uusi lähde ja siitä pohjamoreenin määritelmä
Rivi 23:
[[jääkausi|Jääkauden]] aikainen [[jäätikkö|mannerjäätikkö]] irrotti kallioperästä kiviainesta. Kiviaines kulkeutui jäätikön mukana, minkä aikana jäätikkö kulutti ja hienonsi sitä, kulkeutuen lopulta takaisin kallioperän päälle ja kerrostui. Kalliosta irronneen kiviaineksen lisäksi maamassaan saattoi sekoittua myös kallioperän päällä jääkautta ennen olleita maalajeja.
 
'''Pohjamoreeni''' on moreenia, joka on kulkeutunut ja kerrostunut mannerjäätikön pohjaosissa eli sen alla. Se peittää kallioperän halkeamat ja muut epätasaisuudet. Sitä on kertynyt kallion päälle muutaman metrin vahvuiseksi kerrokseksi. Moreenin maa-aines sisältää erisuuruista raekokoa samassa suhteessa, jolloin niiden sekoittuminen muodostaa tiiviin kerrostuman. Jäätikön alla on ollut sen suuresta painosta johtunut suuri paine, joka on pakannut maa-aineksen lähes vettä läpäisemättömäksi ja väriltään harmaaksi tai ruskehtavaksi maa-ainekseksi.<ref name=vamm_7/><ref name=vamm_24/>
'''Pohjamoreeni''' muodostui liikkuvan jään alaosissa, mistä se jään sulaessa tai usein jo aiemmin, jäätikön vielä liikkuessa kerrostui yhtenäiseksi, muutaman metrin paksuiseksi kerrokseksi kallioperän päälle, noudattaen kallioperän pinnanmuotoja. Pohjamoreeni on jään kuormituksen ansiosta tiivistä, väriltään usein harmaata tai ruskehtavaa. Raekoostumukseltaan pohjamoreeni on yleensä silttistä hiekkamoreenia.
 
'''Pintamoreeni''' eli ''ablaatiomoreeni'' puolestaan joutui jään sisään ja jopa sen pinnalle jäätikön liikkeeseen liittyvien ''työntösiirrosilmiöiden'' vaikutuksesta. Pintamoreeni kerrostui pohjamoreenin päälle jään sulaessa. Syntytapansa vuoksi pintamoreeni on löyhempää ja kivisempää tai karkeampaa ja vähemmän hienoainesta sisältävää kuin pohjamoreeni.
Rivi 46:
 
* <ref name=vamm_7>Mäkinen, Kalevi & al.: ''Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat'', 2007, s. 7–8, Viitattu 16.7.2021</ref>
* <ref name=vamm_24>Mäkinen, Kalevi & al.: ''Valtakunnallisesti arvokkaat moreenimuodostumat'', 2007, s. 24–27, Viitattu 16.7.2021</ref>
}}
 
Noudettu kohteesta ”https://fi.wikipedia.org/wiki/Moreeni