Ero sivun ”Atonaalisuus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 13:
Seuraavina vuosina atonaalisuus oli haaste monille säveltäjille - jopa tonaalisempaa musiikkia säveltäneet saivat vaikutteita. Toinen wieniläinen koulukunta ja etenkin dodekafoninen sävellystapa päätyivät avantgardististen säveltäjien ''uuden musiikin'' perustaksi ja johtivat [[Sarjallisuus|sarjallisuuteen]] ja muunlaisiin musikaalisiin kokeiluihin. Näkyvimpiä toisen maailmansodan jälkeisiä tällä tavalla säveltäneitä ovat [[Pierre Boulez]], [[Karlheinz Stockhausen]], [[Luciano Berio]], [[Krzysztof Penderecki]] ja [[Milton Babbitt]]. Useat säveltäjät, kuten [[Elliott Carter]] ja [[Witold Lutosławski]], tekivät atonaalista musiikkia sodan jälkeen, vaikka olivatkin seuranneet muita tyylejä. Schönbergin kuoleman jälkeen [[Igor Stravinsky]] alkoi tehdä musiikkia, joka sekoitti tonaalisia ja sarjallisia elementtejä. Tänä aikana tutkittiin ja nimettiin sointukulkuja, jotka välttivät tonaalisia keskuksia. Muodostui musiikin joukkoteoria, joka keskittyi sävelkorkeuden luokkiin ja joukkoihin.
 
Atonaalista musiikkia sävelletään yhä, ja useat 1900-luvun loppupuolen atonaaliset säveltäjät ovat yhä elossa ja aktiivisia. Kuitenkin atonaalisen sävellyksen määrä alkoi hiipua 1960-luvulla, jolloin toisaalta [[Aleatorinen musiikki|aleatorinen]] ja elektroninen musiikki saivat enemmän huomiota ja toisaalta itämaisesta [[mystiikka|mystiikasta]], modaalisuudesta ja [[Minimalistinen musiikki|minimalismi]]sta vaikutteita saaneet säveltäjät alkoivat tehdä [[ostinato]]-kuvioihin perustuvaa musiikkia.
 
== Termiin liittyvä ristiriita ==