Ero sivun ”Viipurin taistelu (1941)” versioiden välillä

'''Viipurin taistelu''' oli osa [[Karjalankannaksen valtaus 1941|Karjalankannaksen valtausoperaatiota]] [[jatkosota|jatkosodassa]] vuonnaloppukesästä 1941. Siinä [[Suomen puolustusvoimat]] valtasi [[Moskovan rauhansopimus (1940)|Moskovan rauhassa]] 1940 menetetyn [[Viipuri|Viipurin kaupungin]] ympäristöineen. Kaupunki vallattiin taisteluitta [[puna-armeija|neuvostojoukkojen]] vetäydyttyä. Samalla kaupungin eteläpuolelle jäi mottiin osia kolmesta neuvostoliittolaisesta divisioonasta. Syntynyt [[Porlammen motti]] oli jatkosodan suurin. Osa joukoista onnistui pakenemaan motista maaston kautta, mutta vetäytyvät joukot menettivät raskaan kalustonsa. Viipurissa järjestettiin 31. elokuuta voitonparaati taisteluiden vielä ollessa käynnissä kaupungin lähimaastossa.

Suomi oli menettänyt [[talvisota|talvisodan]] päättäneessä Moskovan rauhassa 1940 toiseksi suurimman kaupunkinsa Viipurin. [[Operaatio Barbarossa|Saksan hyökättyä Neuvostoliittoon]] kesäkuun 22. päivänä 1941 tarjoutui Suomen johdolle mahdollisuus hankkia talvisodassa menetetyt alueet takaisin. Suomen osalta jatkosodan katsotaan alkaneen 25. kesäkuuta Neuvostoliiton pommitettua Suomea. Suomen puolustusvoimilla ei ollut riittävästi voimia hyökätä yhtä aikaa koko itärajan pituudelta. [[Pohjois-Suomi jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941|Pohjois-Suomi]] jätettiin saksalaisten vastuulle. Suomalaisten hyökkäys alkoi ensin 10. heinäkuuta [[Laatokan Karjala]]ssa, jossa hyökkäys pysähtyi [[Karjalankannaksen valtaus 1941|Kannaksen operaation]] ajaksi 24. heinäkuuta. Karjalankannaksen joukot olivat jaettu kahteen armeijakuntaan. Itäisellä kannaksella [[Suomen II armeijakunta (jatkosota)|II armeijakunta]] aloitti hyökkäyksensä 1. elokuuta. Se eteni elokuun puoliväliin mennessä syvälle Viipuria puolustavien neuvostojoukkojen sivustaan ylittäen [[Vuoksi|Vuoksen]] Hopeasalmella 18. elokuuta. Viipuriin tehtävän saarrostavan hyökkäyksen edellytykset oli täten luotu.

Läntisestä Karjalankannaksesta vastasi kenraaliluutnantti [[Lennart Oesch|Lennart Oeschin]]in komentama [[Suomen IV armeijakunta (jatkosota)|IV armeijakunta]] vastuualueenaan rintamalinja [[Suomenlahti|Suomenlahdesta]] [[Vuoksen vesistöönvesistö]]ön. Ennen 21. elokuuta alkanutta hyökkäystä armeijakunnan lohkolla, rintama seuraili Moskovan rauhan 1940 linjaa. Äärimmäisenä oikealle oli ryhmitetty eversti [[Bertel Winell|Bertel Winellin]]in komentama [[8. divisioona (jatkosota)|8. divisioona]] välillä Suomenlahti–Viipurin rantatie. Suoraan armeijakunnan komennossa ollut vahvennettu [[Jalkaväkirykmentti 25 (jatkosota)|jalkaväkirykmentti 25]] vastasi Viipurin rantatiestä [[Saimaan kanava]]lle. Siitä eteenpäin vastuussa oli eversti [[Einar Vihma]]n komentama [[12. divisioona (jatkosota)|12. divisioona]]. Selustassa oli reservissä eversti [[Kaarlo Viljanen|Kaarlo Viljasen]] komentama [[4. divisioona (jatkosota)|4. divisioona]]. Vuoksen toisella puolella oli II armeijakuntaan kuulunut [[18. divisioona (jatkosota)|18. divisioona]], jonka joukot olivat jo ylittäneet Vuoksen Hopeasalmella.<ref>Raunio & Kilin 2007, s. 122.</ref>

Neuvostoliiton puolella Karjalankannaksen puolustuksesta vastasi kenraaliluutnantti [[Mihail GerasimovinGerasimov]]in komentama [[Neuvostoliiton 23. armeija|23. armeija]]. Rintamalinjalla äärimmäisenä vasemmalla välillä Suomenlahti–Saimaan kanava oli eversti [[Jevgeni Tsukanov]]in komentama [[Neuvostoliiton 123. divisioona|123. divisioona]]. Saimaan kanavan ja Vuoksen pohjoispään nurkkaa puolusti kenraalimajuri [[Vladimir Kirpitšnikov]]in komentama [[Neuvostoliiton 43. divisioona|43. divisioona]]. Siitä koilliseen pitkin Vuoksea oli kenraalimajuri [[Vasili KonkovinKonkov]]in komentama [[Neuvostoliiton 115. divisioona|115. divisioona]]. Viipurin suunnalla olleita neuvostoliittolaisjoukkoja oli heikennetty heinäkuussa Suomenlahden eteläpuolella edenneiden [[Wehrmacht|saksalaisjoukkojen]] [[Pietari (kaupunki)|Leningradille]] muodostaman uhan takia.<ref>Raunio & Kilin 2007, s. 124–125.</ref>

Suomalaisten aloittivat hyökkäyksen [[Suomen IV armeijakunta (jatkosota)|IV armeijakunnan]] vasemmalla Vuokseen rajoittuvalla siivellä 12. divisioonan voimin tavoitteenaan saavuttaa yhteys Vuoksen Hopeasalmella ylittäneeseen 18. divisioonan joukkoihin. Neuvostojoukot olivat aloittaneet irtautumisen asemistaan jo edellisenä yönä. Suomalaiset etenivät nopeasti Vuoksen suuntaisesti ja divisioonat kohtasivat. Vuoksen ylittäneet 18. divisioonan osat alistettiin IV armeijakunnalle.

Neuvostojoukkojen suunnitelmana oli ollut vetäytyä rajalta uusiin puolustusasemiin Viipurin edustalle noin 15 kilometrin päähän kaupungin keskustasta linjalle Tervajoki–Vahviala–Torikka–Kilpeenjoki–Kavantsaari–Karisalmi[[Tervajoki (Vahviala)|Tervajoki]]–[[Vahviala]]–Torikka–[[Kilpeenjoki]]–[[Kavantsaari]]–[[Karisalmi]]. Suomalaisten nopea eteneminen koko IV armeijakunnan rintamanleveydellä kuitenkin esti suunnitelman toteuttamisen. Vuoksen laitaa edennyt armeijakunnan oikea siipi oli edennyt kauas Viipurin itäpuolelle, jossa se kääntyi kohti lounasta aiheuttaen vakavan saarrostusuhan Viipuria puolustaville joukoille.

Samoihin aikoihin IV armeijakunnan oikealla siivellä edennyt 8. divisioona saavutti [[Viipurinlahti|Viipurinlahden]] ja ylitti sen [[Lihaniemi|Lihaniemen]] kohdalla hyökäten neuvostojoukkojen selustaan. Näin oli muodostunut kaksisuuntainen saarrostus, jonka kärjet etenivät uhkaavasti kohti toisiaan. Suomalaisten onnistui nopeasti katkaista Viipurista tulevat maantiet ja junaradat, mutta joukkojen voimat riittivät sulkemaan syntyneen [[Porlammen motti|Porlammin motin]] vasta 30. elokuuta. Siihen asti Viipurin suunnalta pääsi irtautumaan maaston kautta vielä tuhansia neuvostosotilaita suomalaisten rintamassa olleen muutaman kilometrin levyisen aukon kautta. Kiivaat taistelut jatkoivat motissa aina 1. syyskuuta asti.

Neuvostoliiton viralliset tappioluvut olivat 10&nbsp;649 sotilasta, joista 2&nbsp;176 kaatuneina, 6&nbsp;014 haavoittuneina ja 2&nbsp;141 kadonneina.<ref>Raunio & Kilin 2007, s. 141.</ref> Luvut ovat ristiriidassa suomalaisten omien tietojen kanssa, sillä suomalaiset ottivat noin 9&nbsp;000 [[sotavanki]]a, joiden joukossa 43. divisioonan komentaja kenraalimajuri [[Vladimir Kirpitšnikov]]. Hän oli ainoa suomalaisten vangitsema kenraali [[toinen maailmansota|toisessa maailmansodassa]]. Lisäksi suomalaiset hautasivat alueelle yli 7&nbsp;500 kaatunutta vihollista<ref name=":0">{{Kirjaviite|Tekijä=Jukka L. Mäkelä, Helge Seppälä|Nimeke=Suomi Taisteli 3|Vuosi=1978|Sivu=183-184|Julkaisija=WSOY}}</ref> ja saivat sotasaaliina muun muassa 306 tykkiä[[tykki]]ä, 246 kranaatinheitintä[[kranaatinheitin]]tä, 272 konekivääriä[[konekivääri]]ä, 434 pikakivääriä[[pikakivääri]]ä, 55 panssarivaunua[[panssarivaunu]]a, 673 autoa, lähes 300 traktoria[[traktori]]a ja noin 4&nbsp;500 hevosta. Suomalaisten kokonaistappiot olivat 2&nbsp;215 sotilasta, sisältäen kaatuneet, haavoittuneet ja kadonneet.<ref>Raunio & Kilin 2007, s. 139.</ref> Toisen lähteen mukaan suomalaisten kokonaistappiot olivat 3&nbsp;674, joista kaatuneita 784 ja kadonneita 73.<ref name=":0" />

Venäläiset antoivat vetäytymiskäskyn Viipurin seudulta liian myöhään, jonka seurauksena he menettivät paljon sotilaita ja isot määrät raskasta kalustoa. Neuvostojoukkojen vetäytyminen muuttui paoksi, eivätkä he kyenneet vakaannuttamaan rintamalinjaa käsketylle Muolaan[[Muolaa]]n tasalle Karjalankannaksella. Suomalaisjoukkojen onnistui painaa Neuvostojoukot aina vanhan rajan taakse. Osan neuvostojoukoista onnistui paeta [[Koivisto]]n edustan saarille, joista heidät evakuoitiin meritse syys–lokakuun aikana. Kannaksella siirryttiin asemasotaan[[asemasota]]aan syyskuun puolivälissä.