Ero sivun ”August Bebel” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
linkki |
Jmk (keskustelu | muokkaukset) essä |
||
Rivi 8:
Vuonna 1875 pidetyssä [[Gotha]]n kongressissa puolue yhdistyi [[Ferdinand Lassalle]]n perustaman yleissaksalaisen työväenyhdistyksen kanssa Saksan sosialistiseksi työväenpuolueeksi (Sozialistische Arbeiterpartei Deutschlands, SAPD). Bebelistä tuli puolueen keskeinen vaikuttaja. Varsinkin niin sanotun [[Sosialistilaki|sosialistilain]] voimassaoloaikana hän organisoi taitavasti [[illegaali|illegaalia]] puoluetyötä ja keräsi rahaa vainoamisen kohteiksi joutuneille puoluetovereilleen. Saksan valtakunnankanslerin [[Otto von Bismarck]]in aloitteesta vuonna 1878 säädetty laki, jonka tarkoituksena oli estää kaikki sosiaalidemokraattinen järjestö- ja julkaisutoiminta, kumottiin vuonna 1890. Tämän jälkeen puolue muutti nimensä [[Saksan sosiaalidemokraattinen puolue|Saksan sosiaalidemokraattiseksi puolueeksi]] (Sozialdemokratische Partei Deutschlands, SPD). Bebel valittiin toiseksi puolueen kahdesta puheenjohtajasta, mitä tehtävää hän hoiti kuolemaansa asti, vuoteen 1913.
Vuosina 1872–1875 Bebel kärsi vankeusrangaistuksen saatuaan Liebknechtin kanssa [[Pariisin kommuuni]]a tukevien lausuntojen vuoksi syytteen valtiopetoksesta, Bebel lisäksi syytteen [[majesteettirikos|majesteettirikoksesta]]. Bebel oli tullut tunnetuksi myös voimakkaasta kritiikistä bismarckilaista sotapolitiikkaa kohtaan. Vankeusajan hän hyödynsi opiskeluun ja tutkimukseen aloittaen teoksensa ''Nainen ja sosialismi'' (Die Frau und Sozialismus) kirjoittamisen. Vuonna 1879
1870-luvulta elämänsä loppuvuosiin asti Bebel oli puolueensa edustaja [[Saksan valtiopäivät|Saksan keisarikunnan valtiopäivillä]] (''Reichstag''). Sosiaalidemokraattinen parlamentaarikkoryhmä kasvoi vaali vaalilta ja oli vuoden 1912 vaalien jälkeen valtiopäivien suurin (34,8 prosenttia äänistä ja 110 edustajaa). Bebel oli ryhmän kiistaton johtohahmo, joka taitavana puhujana hyökkäsi muun muassa keisarikunnan Lounais-Afrikassa toteuttamaa brutaalia siirtomaapolitiikkaa vastaan, kritisoi jatkuvasti maansa asevarustelua, keräsi todistusaineistoa sotilaiden epäinhimillisestä simputuksesta armeijassa ja vastusti valtakunnan itäosissa toteutettua saksalaistamispolitiikkaa. Viimeisessä valtiopäiväpuheessaan [[Toinen Marokon kriisi|toisen Marokon kriisin]] aikana vuonna 1911 hän ennusti Euroopan ajautuvan miljoonia ihmisuhreja vaativaan verilöylyyn.{{lähde|9.1.2016}}
| |||