Ero sivun ”Diogenes Sinopelainen” versioiden välillä

[arvioimaton versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Kospo75 (keskustelu | muokkaukset)
p kh, pois toimimaton AM
Rivi 27:
Diogeneelle [[hyve]] koostui kaiken fyysisen nautinnon välttämisestä. Kipu ja nälkä auttoivat positiivisesti hyvyyden tavoittamisessa. Moraalinen elämä tarkoittaa paluuta luontoon ja yksinkertaisuuteen. Hänen sanoillaan "ihmiset ovat tehneet kaikista jumalien lahjoista monimutkaisia".
 
Diogenestä on kunnioitettu siitä, että hän meni kaikessa säädyttömyydessä äärimmäisyyksiin tavoitellessaan hyvyyttä. Diogenes Laertios kertoo hänen muun muassa pitäneen hyväksyttävänä temppelistä varastamisestavarastamista ja minkä tahansa eläimen lihan, jopa [[Ihmissyönti|jopa ihmisen lihan]], syömistä hyväksyttävänä. Hänellä oli myös tapana tehdä kaikkea mahdollista julkisesti ja vaikka keskellä toria, esimerkiksi syödä raakaa lihaa tai masturboida. Hänen maineensa on kuitenkin kärsinyt joidenkin hänen seuraajiensa moraalittomuuden vuoksi.
 
Diogenes on ensimmäinen tunnettu ihminen, jonka tiedetään ajatelleen ja sanoneen, että hän on koko [[Maailmankansalainen|maailman kansalainen]], sen sijaan että olisi vain jonkun kaupungin tai valtion kansalainen.
Rivi 33:
Diogeneen mielestä hyödyttömiä ja tarpeettomia tieteitä ja taiteita ei kannattanut harjoittaa. Tällaisia olivat muun muassa [[tähtitiede]], [[matematiikka]], [[geometria]] ja [[musiikki]]. Kyynikoiden filosofia keskittyikin lähes pelkästään [[etiikka|eettiseen]] opetukseen.
 
Niin kutsuttuihin [[Kyynikkojen kirjeet|Kyynikkojen kirjeisiin]] lukeutuu 51 Diogeneen nimiin laitettua kirjettä, mutta neniiden ovatkirjoittajaa epäperäisiäei varmuudella tiedetä.
 
== Lähteet ==
Rivi 44:
{{commonscat}}
* Diogenes Laertios: ''Merkittävien filosofien elämät ja opit'':
** [http://classicpersuasion.org/pw/diogenes/dldiogenes.htm Diogeneen elämäkerta] {{en}}
** [http://www.mikrosapoplous.gr/dl/dl06.html#diogenis Diogeneen elämäkerta] {{el}}
* {{IEP | Id=diogsino | Tekijä=Piering, Julie | Nimeke=Diogenes of Sinope}}