Ero sivun ”Ludovico Sforza” versioiden välillä

'''Ludovico Maria Sforza''' (''Ludovico il Moro''; [[27. heinäkuuta]] [[1452]] – [[27. toukokuuta]] [[1508]]) oli Sforzan hallitsijasuvun jäsen toimien [[Milano]]n [[herttua]]na vuosina [[1494]]–[[1499]]1494–1499. Hän oli [[Francesco Sforza]]n toinen poika ja tunnetaan erityisesti [[Leonardo da Vinci]]n ja muiden taiteilijoiden tukijana. Lisänimi ''il Moro'' viittaa Ludovicon tunnukseen, joka oli silkkiäispuun marja ({{k-it|moro negro}}).

Sforzan ensimmäisen herttuan Francesco Sforzan toisena poikana Ludovico joutui tyytymään vanhemman veljensä valtaanastumiseen Francescon kuoltua vuonna [[1466]]. Galeazzo Maria Sforza tuli tunnetuksi julmana hallitsijana ja ryhmä aatelismiehiä murhasi hänet Pyhän Stefanuksen kirkon portailla 26. joulukuuta [[1476]]. Galeazzolla oli poika, 7-vuotias Gian Galeazzo Sforza, josta tuli uusi herttua. Käytännössä Ludovico piti valtaa käsissään ja vuonna 1494 setänsä tiukassa holhouksessa ollut Gian Galeazzo kuoli, jonka jälkeen Ludovico kruunattiin virallisesti Milanon hallitsijaksi 22. lokakuuta. Vahvistaakseen asemaansa Ludovico oli edellisenä vuotena naittanut sisarentyttärensä Bianca Maria Sforzan [[Pyhä saksalais-roomalainen keisarikunta|Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan]] keisari [[Maksimilian I (herttua)|Maksimilian I:lle]].

Samana vuonna Ludovico, suojellakseen itseään [[NapoliNapolin kuningaskunta|Napolin]]n kuninkaalta ja pelastuakseen [[RanskaRanskan kuningaskunta|Ranskan]]n hyökkäyksiltä, liittoutui [[Kaarle Knuutinpoika Bonde|Kaarle VIII:n]] kanssa, joka oli aloittanut ranskalais-italialaiset sodat. Seuraavana vuonna Ludovico käänsi selkänsä ranskalaisille liittoutuen tämän vihollisten kanssa ja ranskalaiset ajettiin pois Fornovon taistelussa 1495. Taistelussa käytettiin aseita, jotka oli valettu Ludovicon Leonardo da Vincille varaamasta 70 tonnin pronssimäärästä. Vuonna [[1499]] ranskalaiset palasivat [[Ludvig XII|Ludvig XII:n]] johdolla ja Ludovico joutui pakenemaan [[Castello Sforzesco]]sta. Ludvig XII asetti itsensä Milanon herttuaksi perustellen päätöstä sukujuurillaan, sillä hän oli Gian Galeazzo Viscontin pojanpojanpoika.

Vuonna [[1500]] Ludvig XII:n armeija piiritti Novaran kaupunkia, mihin Ludovico oli paennut armeijoineen. Kummankin armeijassa oli [[sveitsiläiskaarti]]laisia, jotka ranskalaisten hyökätessä kieltäytyivät taistelemasta toisiaan vastaan. Ludovico teki lyhyen paluun Milanon valtaistuimelle, halliten helmikuusta huhtikuuhun, kunnes joutui ranskalaisten käsiin ja hänet vietiin Lochesin linnaan, jossa hän kuoli vankeudessa 1508. Sveitsiläiskaarti selvitti asiaa ja teloitti sotilaan nimeltä Hans Turmann, joka oli selvityksen mukaan kavaltanut Ludovicon ranskalaisille rahasta.

Myöhemmin sveitsiläiset palauttivat Sforzan suvun Milanon valtaistuimelle ja Ludovicon pojasta Massimiliano Sforzasta tuli [[1512]] herttua.

[[Tiedosto:Pavia Certosa Interno 1.jpg|thumb|250px|Ludovico Sforzan ja Beatrice d'Estend’Esten sarkofagi [[Certosa di Pavia]]ssa. Kuvanveistäjä Cristoforo Solari 1497–1499.]]

Ludovico avioitui 17. tammikuuta [[1491]] 16-vuotiaan [[Beatrice d'Este]]nd’Esten kanssa, joka menehtyi lapsivuoteessa vuonna [[1497]]. Massimiliano Sforzan lisäksi pariskunta ehti saada toisenkin lapsen, josta tuli myös Milanon herttua isonveljensä jälkeen nimellä Francesco II Sforza. Sekä Ludovico että hänen vaimonsa olivat kyvykkäitä [[diplomatia|diplomaatteja]] ja he pitivät yllä loisteliasta hovia.