Ero sivun ”Wikipedia:Kahvihuone (sekalaista)” versioiden välillä

 
: Siinä mielessä, että pitääkö sanotut asiat paikkansa? Todennäköisesti, mutta kirjoitus on pamfletti ja tarkoituksella kärjistetty. Esimerkkinä vaikka se, että Wikipedia on maailman 20 suurimman nettisivuston joukossa ja rahasummat joita sen seurauksena sen pyörittämisessä pyörii ovat väistämättä isoja. Eli säätiö on varakas verrattuna vaikka archive.org:iin, mutta köyhä verrattuna Googleen, Facebookkiin tai Twitteriin. Se mikä kirjoituksessa on minusta tärkeää on sen esiinnostaminen, että Wikimedia on iso ja sen kuuluukin olla, koska ollaan globaali toimija ja yksi maailman isoimmista nettisivustoista. Enemmänkin minusta on tärkeää olla perillä siitä mihin säätiö esimerkiksi rahojaan käyttää ja pyrkiä vaikuttamaan siihen, että rahoja käytetään muokkaajayhteisön kannalta mielekkäästi. Tämähän ei ole mikään automaatti vaan sitä rahaa käytetään siten millaisia ehdotuksia rahan käytölle tulee ja millaisia ehdotuksia halutaan edistää. Eli nostan sitä taas esille, että nyt on meneillään [[Wikipedia:Kahvihuone_(sekalaista)#Haku_wikimedia-säätiön_alueellisiin_avustuskomiteoihin|haku wikimedia-säätiön alueellisiin avustuskomiteoihin]]. --[[Käyttäjä:Zache|Zache]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Zache|keskustelu]]) 31. toukokuuta 2021 kello 11.43 (EEST)
 
== Vanhat kuntakartat? ==
 
Mistä löytyy 1960-luvun suomalaista kuntajakoa esittävä pohjakartta? Siis tähän tapaan: https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/5/50/Hyvink%C3%A4%C3%A4n_mlk.sijainti.suomi.svg , mutta ilman tuota punaisella merkittyä Hyvinkään maalaiskuntaa? [[Käyttäjä:Skarabe|skarabe]] ([[Keskustelu käyttäjästä:Skarabe|keskustelu]]) 1. kesäkuuta 2021 kello 08.12 (EEST)
2 887

muokkausta