Ero sivun ”Kainuun puromyllyt” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 15:
Paltamon Vaarankylän Myllypurossa olevan '''Rinteen''' myllyn tarkkaa rakennusaikaa ei tiedetä, mutta myllylle on erotetettu palsta isojaon yhteydessä 1867. Se tiedetään myös, että Myllypurossa on ollut mylly jo vuonna 1847 ja jauhatuspaikkana se on ollut jo 1700-luvulla. Rinteen mylly on hierrinkivimylly tyypiltään ja koski sen kohdalla on jyrkähkö. Rakennusta on kunnostettu 1990-luvun alussa osana Kainuun puromyllyt-projektia ja sen ympäröivä kuusimetsä on rauhoitettu. Myllypuro on ollut sopiva paikka rakentaa myllyjä, sillä suhteellisen lyhyellä matkalla Rinteen myllyn alapuolella on ollut ainakin kaksi myllyä ja pärehöylä, sekä yläpuolella kaksi myllyä. Alajuoksulla ovat olleet Kyömäen mylly, Isokytömäen pärehöylä ja Lanton mylly, sekä yläjuoksulla olleet Mustolan- ja Heiskalan myllyt.
 
[[Suomussalmi|Suomussalmella]] on esimerkiksi [[Vienan reitti|Vienan reitillä]] [[Koljatinjärvi|Koljatinjärvestä]] johtavassa käsin kaivetussa kanavassa yhä toimintakuntoinen '''Rautiaisen mylly'''.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://retkipaikka.fi/vienan-reitti-muinainen-valtavayla-jota-lonnrotkin-asteli/ | Nimeke = Vienan reitti, muinainen valtaväylä, jota Lönnrotkin asteli| Tekijä = Antti Huttunen| Ajankohta = 23.7.2016| Julkaisu = retkipaikka.fi| Viitattu = 1.6.2021 }}</ref>
 
Pientenkin myllyjen toimintaan vaikutti toisen maailmansodan aika Kainuussa, kuten muuallakin Suomessa, [[kansanhuolto]] nimittäin sinetöi myllyt säännöstelläkseen elintarvikkeiden jakelua korteilla jokaiselle määrätyn kuukausiannoksen, sekä estääkseen niiden päätymistä mustaan pörssiin. Myllyjen tuli pitää tarkka kirjanpito jyvien määrästä, lajista ja jauhattajista.<ref name="uvanmyllyjä">{{Verkkoviite | Osoite =http://www.kainuu.fi/kylat/index.php?mid=2_28_131_1048&add=add&pre=2_28_131&frame=info | Nimeke=Uvan myllyjä | Selite = | Ajankohta = | Tekijä = |Julkaisija = |Julkaisu = Kainuun kylät| Viitattu = 15.6.2010 }}{{deadlink}}</ref> Mutta kuten aina, tässäkään tapauksessa valvonta ei ollut aukoton, kaikki myllyt eivät olleet edes kansanhuollon tiedossa. Mutta kekseliäs kansa tiesi konstit kiertää sinetöinti, purettiin kivijalkaan reikä, otettiin ovi auki saranapuolelta ja monia muita tapoja käytettiin.