Ero sivun ”Francine” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
korjattu ZZ Topin kirjoitusasu
Francine jatkaa nykyään Pääesiintyjät-nimellä joka on tavallaan yhtyeen alter ego
Rivi 2:
'''Francine''' on [[Lahti|Lahdessa]] vuonna 1987 perustettu [[rock'n'roll]]-yhtye. Sen musiikissa on vaikutteita muun muassa [[rockabilly]]sta, [[punk]]ista ja [[ska]]sta. Varsinkin neljän ensimmäisen studioalbumin jälkeen yhtyeen musiikki alkoi yhä enemmän irtautua [[Rockabilly|rockabillystä]] rankempaa rock'n'rollia kohti. Francine tunnetaan eritoten hiteistä ”Goodbye Forever”, ”She Bop” ja ”King for a Day”, ja energisestä lavaesiintymisestä.
 
Francine esiintyy ja levyttää [[Englannin kieli|englanniksi]]. Yhtye kuitenkin julkaisi vuonna 1993 [[Suomen kieli|suomenkielisen]] albumin ''[[Pitkäsoitto (albumi)|Pitkäsoitto]]'' nimellä ''Pääesiintyjät''. Lisäksi Pääesiintyjät-nimellä julkaistiin pari singleä samana vuonna.
 
Francine jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle vuoden 2020 alussa. Siinä aikana One Stop Further-albumista julkaistiin vinyyliversio ja nykyään osa Franceinen entisistä ja nykyisistä jäsenistä jatkaa Pääesiintyjät-kokoonpanon nimissä.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.discogs.com/Francine-One-Step-Further/release/16039198 | Nimeke = One Step Further vinyylinä | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 26.5.2021 | Kieli = }}</ref><ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.paaesiintyjat.com/bandi/ | Nimeke = Bändin esittely | Tekijä = | Tiedostomuoto = | Selite = | Julkaisu = Pääesiintyjät-yhtyeen kotisivut | Ajankohta = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Viitattu = 26.5.2021 | Kieli = }}</ref>
 
Francine jäi määrittelemättömän pitkälle tauolle vuoden 2020 alussa.
__NOTOC__
== Jäsenet ==
* Pete Salomaa – kontrabasso (1987–)
Rivi 45:
* {{albumi|[[Pitkäsoitto (albumi)|Pitkäsoitto]]|1993}}
{{palstoitus loppuu}}
 
== Lähteet ==
{{Viitteet}}
 
== Katso myös ==