Unkarin kirjallisuus

Kirjallisuus. Unk. kirjallisuuden v a n-h i n aika luetaan tav. ulottuvaksi n. v :een 1526, s. o. Mohäesin tuhoisaan taisteluun asti. Eräs hautauspuhe — Halotti beszöd (ks. t.) — rukouksineen 1200-luvun alkupuolelta sekä erään neitsyt Maariata ylistävän laulun katkelmat („Königs-bergin katkelmat") 1300 luvun alkupuolelta ovat unkarinkielisen kirjallisuuden vanhimmat nykyajalle säilyneet muistomerkit. Sen jälkeen seuraa verraten runsas määrä enimmäkseen uskonnollista sisällystä olevaa käännöskirjallisuutta; tästä mainittakoon: n. s. Ehrenfelil-koodeksi (1400-luvun alkupuoliskolta), joka sisältää täydellisen pyhän Franeiscuksen elämäkerran ja jota voimme sanoa ensimäiseksi unkarinkieliseksi kirjateokseksi; Wienin ja Miinchenin koodeksit (1400-luvun loppupuoliskolta), jotka sisältävät osia vanhimmista raamatunkäännöksistä, sekä Laulu Szabäesin voitokkaasta taistelusta (n. v:lta 1476). Sitäpaitsi on säilynyt joukko kirjaanpantuja pyhimysten elämäkertoja, pyhimystaruja, munkkikuntien sääntöjä y. m. s. Vanhimman ajan unkarinkielisen kirjallisuuden tuotteet on myöhemmin julkaistu kokoelmissa ..Rögi magyar nyelvemlökek’’ ja „Nyelveml6ktär". Meidän päiviimme asti tältä aikakaudelta säilyneiden unkarinkielisten käsikirjoitusten runsaslukuisuus viittaa jo siihen, että kirjallinen elämä Unkarissa jo 1400-luvulla oli varsin vilkas. Elihän silloin myös sekä sodan että rauhan toimissa väkevä, tieteitä ja taiteitakin innokkaasti suosiva rene-sanssiruhtinas, kuningas Matias Corvinus (k. 1490), jonka Budan linnaan kokoama kirjasto oli aikansa suurimpia (ks. C o r v i n a) ja joka samaan paikkaan perusti Unkarin ensimäi-sen kirjapainon (sen ensimäiset ja ainoat tunnetut tuotteet ovat kaksi latinankielistä kirjasta v:lta 1473). Mutta jo aikaisemminkin oli Unkarissa varmaankin kirjallisuutta viljelty, ainakin siinä muodossa, niissä sitä — sen laajemmassa merkityksessä — kuljeksivat laulu- ja soittoniekat (regösök, kobzosok, hegedösök) jo Arpä-dien ajoista lähtien harjoittivat.

Huolimatta Mohacsin onnettomasta taistelusta, jonka johdosta Unkari jakautui kolmia ja joutui osaksi pitkäaikaisen turkkilaisen vallan alle, kohoaa unk. kirjallisuus 1500-luvulla huomattavaan kukoistukseen. Uskonpuhdistus levisi maassa nopeasti ja loihti kuin taikaiskulla esiin kouluja, kirjapainoja ja kirjallisuutta — varsinkin uskonnollista. Niinpä Raamattu tällä vuosis. käännettiin kahdesti ja Uusi testamentti neljästi. Ensimäisellä, K ä r o 1 i’n suorittamalla oivallisella raamatunkäännöksellä (1590), jota Unkarin protestantit vieläkin käyttävät, on perustava merkitys unk. kirjallisuudessa. Varsin laajaksi paisui lisäksi saarna- ja virsikirjallisuus, ja uskonopillisia kiistakirjoituksia ilmestyi kosolta. Mutta myös maallinen kirjallisuus alkoi kukoistaa. Niinpä Sylvester, joka myös käänsi Uuden testamentin unkariksi (1541), kirjoitti (latinaksi) ensimäisen unkarin kieliopin (1539), trubaduuri T i n 6 d i, ..Luutunsoittaja", julkaisi levottoman aikansa tapauksista kertovat runomuotoiset, nuoteilla varustamansa ,,aikakirjat" (1554) ja Bälint Balassa (k. 1594), ensimäinen unk. lyyrillinen taiderunoilija, sepitti hehkuvia, syvätunteisia ja kaunismuotoisia lauluja isänmaastaan ja lemmestään.

Uskonpuhdistuksen virkeätä noustiaikaa seuraa 17 :n neliä vuosis. katolinen reaktsioni, jota johti jäntevä, uskonnollisena puhujana ja kirjailijana huomattava Päzmäny (k. 1637). Luonnollisesti tälläkin aikakaudella melkoinen osa unkarinkielistä kirjallisuutta oli uskonnollista laatua (niink. esim. M o 1 n ä r in erinomainen psalttarinkäännös), varsinkin uskonopillista väittely-kirjallisuutta. Mahtavana kohoaa kuitenkin tämän vuosis. kaikkien muiden kirjallisten tuotteiden yläpuolelle suurisuuntainen,

Zrinyi vanhemman taisteluista kertova, ylevä-aatteinen ja lujarakenteinen eepos ,,Obsidio Sige-tiana" (1651), jonka tekijä oli Zrinyi nuorempi (k. 1664), edellämainitun pojanpojanp. Aikalaisia miellytti kuitenkin enemmän romantti sempi ja lyyriMisempi Gyöngyösi (k. 1704), runomuotoisen unk. kansanromaanin ja -novellin luoja. Kauneimpaan kukoistukseen puhkeaa 17 :nnellä vuosis. se kansanomainen laulurunous, joka syntyi vapautensa ja uskonsa puolesta Tököli’n, Räk6czi’n y. m. johdolla taistelevien unkarilaisten keskuudessa ja joka on tunnettu k u r u c i e n runouden nimellä (ks. Kuruc).

Kun pari vuosisataa kestäneet sota-ajat 18:n nen vuosis. alussa vihdoin loppuivat, oli maa niin uuvuksissa, että kansallinen sivistyselämä uhkasi mennä kokonaan lamaan. Ylin aatelisto alkoi puhekielenään käyttää saksaa ja ranskaa, keskiaateli latinaa. Tieteet kyllä kukoistivat, mutta latinaksi. Kreivi Mi kesin (k. 1735, ks. t.) viehättävät ja kauniisti kirjoitetut ..Turkinmaan kirjeet" on tämän ajan ainoa erikoista mainitsemista ansaitseva teos, rnutta sekin pääsi julkisuuteen vasta vuosis :ii lopulla (1794), jolloin unk. kirjallisuus jo alkaa virota.

18:nnen vuosis. viimeinen ja 19:nnen vuosis. ensimäinen neljännes on Unkarissa kansallisen kirjallisuuden uudestisyntymisen aika. Ranskalaisen hengen vaikutuksen alaisina ilmestyivät Bessenyein (k. 1811) näytelmät ja opettavaiset runoelmat, A n y o s i n (k. 1784) maailmankailiokkaat, syvätunteiset elegiat ja P 6 e z e 1 i’n (k. 1792) Voltaire-käännökset y. m. Roomalaisen klassillisuuden pohjalla seisovat Horatiuksen henkeen latinalaisin runomuodoin runoilevat V i r’ä g (k. 1830) ja korkealentoinen Berzsenyi (k. 1836), joiden tuotannossa isänmaalliset runot erikoisesti ovat huomattavat. Vanhaan kotoiseen unkarilaiseen tyyliin hartaalla isänmaallisuudella, Gyöngyösi oppi-isänään, kirjoittaa G v a d ä n y i (k. 1801) satiiriset runomuotoiset kertomuksensa ja Dug o-n ies (k. 1818) rehevän kansanomaisesti ensimäisen alkuperäisen unkarilaisen romaanin. Unkarilaisen renesanssiajan itsenäisimpiä ja huomattavimpia kirjailijoita ovat kuitenkin C s o k o-nai (k. 1805), laajasti sivistynyt, suurilahjai-nen aitounkarilainen lyyrikko, ja Sandor Kisfaludy (k. 1844), tulisten ja värikkäiden rakkaussonettieu laulaja. Terävän kirjallisen arvostelun harjoittajia ja makusuunnan ohjaajia olivat syväoppiset ja vaikutusvaltaiset ystävykset K a z i n c z y (k. 1831) ja K ö 1 c s e v (k. 1838), joista edellinen oli unk. kielenuudis-tuksen (ks. Unkarin kieli) ensimäinen mies ja jälkimäinen lennokkaiden isänmaallisten runojen sepittäjä.

Uusi kehityskausi alkaa 1820-luvulla, jolloin kansalliseen maaperään nopeasti juurtuva r o m anti s m i avaa uusia uria unk. kaunokir jallisuudelle. Ensi sijassa uudet virtaukset ilmenevät draamallisessa kirjallisuudessa sekä eepillisessä runoudessa. Katona (k. 1830) kirjoittaa suurisuuntaisen, oivallisen historiallisen murhenäytelmän kotimaisesta aiheesta, ,,B.1nk bän"in, jota on sanottu etevimmäksi unk. draamaksi, Käroly Kisfaludy (k. 1830) luo unk. yhteiskunnallisen huvinäytelmän ja laskee perustan uudenaikaiselle unk. novellille, ja nerokas Vörösmarty (k. 1855), jonka rohkea mielikuvitus ja sointuva kielenkäyttö kohottaa unk. runouden sekä sisällyksen että muodon puolesta ennen aavistamattomalle tasolle, liikkuu yhtä helposti draaman kuin eepoksen ja lyyrillisen runon piirissä. Romaanikirjallisuudelle laskee „Unkarin Walter Scott", Josika (k. 1864), yhdessä valtiomiehenäkin tunnetun Jözsef E ö t v ö s in (k. 1871) kanssa, pysyvän perustan. Kirjallista kritiikkiä harjoittavat loistavasti Bajza (k. 1858), itsekin kaunokirjailija, ja Toldy (k. 1875), etevä kir jallisuushistorioitsija.

Se valtiollisten ja yhteiskunnallisten uudistusten aika, joka Unkarille koitti 19:nnen vuosis. alkupuoliskolla ja jonka keskeisenä suurena johto-henkenä oli Istvan S z 6 c h e n y i, herätti sivistyneistössä ja varsinkin kaunokirjailijoissa entistä enemmän osanottoa varsinaisen maakansan elämään. He löytävät sen keskuudesta salassa säilyneitä aarteita, rikkaan ja ihanan kansanrunouden, jota he alkavat koota, vieläpä jäljitelläkkin. Näin avautui kirjallisuudelle uusi, tyhjentymätön voimanlähde, josta vapaustaistelun ajan runoilijat ammensivat. Niin ennen kaikkea suurin unk. runoilija, Petöfi (k. 1849), jonka kansanomaisen tuore ja luonnollinen sanontatapa, voimakas omaperäisyys, mielikuvituksen lento, aatoksien syvyys ja ylevyys yhdistettyinä tositaiteelliseen muodon hallintaan aikaansaivat käänteen unk. runoudessa. Petöfi paljastaa lukijalle hämmästyttävällä avomielisyydellä koko rikkaan sielunsa, laulaa ilonsa ja surunsa kansanrunon välittömällä yksinkertaisuudella, löytää luonnosta ja ihmiselämästä ennen aavistamattomia kauneusarvoja, ja antaa palavan sielunsa hehkun innostuttaa isänmaan vapauden puolesta taistelevia kansalaisiansa. Aivan toista maata on Petöfi’u ystävä A r a n y (k. 1882), suuri eepikko ja balladiruuoilija. Klassillisen ehytmuotoisissa, kansanomaisen kau-uiskielisissä säkeissä hän kertoo tarinoita kansansa loistavasta muinaisuudesta, seu laistetuista ja kunniasta. Mutta hänenkin runosuonensa imee kirkkaimmat nesteensä kansanrunoudesta, varsinkin silloin kun se pulppuaa ilmoille hänen mestarillisissa ja ihanissa balladeissaan. Hiili-tympiä ja arempia, mutta yhtä hyvin sydämeen käypiä säveliä virittää Petöfi’n ja Aranyin ystävä Tompa (k. 1868), herkkätunteinen lyyrikko, ihmiskohtaloiden ja luonnon syvämietteinen runoilija. Muita tämän aikakauden laulu-runoilijoita ovat esim. Lev ay, Gyulai, S z ä s z ja K ä 1 m ä n T 6 t h, jotka eivät kuitenkaan runoilijoina mitenkään kykene kilpailemaan edellämainittujen kanssa. — Draamallisenkin kirjallisuuden alalla tämä aikakausi synnytti suurta, ennen kaikkea sen, mikä lähti Madäcliin (k. 1864) kynästä, suurisuuntaisen ja syvämietteisen ,,Ihmisen murhenäytelmän", jossa ihmiskunnan historia esitetään yhtenä ainoana tragediana. Huomattavia dramatikkoja ovat vielä Szigligeti (k. 1878) ja Csiky (k. 1891), joista edellinen liikkui huvi-ja kansannäytelmän. jälkimäinen huvi- ja yhteiskunnallisen näytelmän alalla. Mainittava on myös Läszlö Teleki (k. 1861) ainoan mutta oivallisen ,,Suosikki" tragediansa vuoksi, sekii Ed e

T oth (k. 1876) eräiden oivallisten kansannäytelmien luojana. — Kertomakirjallisuudessa kohtaamme kaksi painavata nimeä: Keinöny (k. 1875) ja Jökai (k. 1904), joista jälkimäinen on saavuttanut laajan maineen oman maansa ulkopuolellakin. Kemeny on romaaneissaan hyvä ajankuvaaja ja hyvä psykologi, mutta kertomuksen ulkonainen sommittelu ja muoto tekevät hänelle vaikeuksia. Jokai on viehättävä ja mehevä kertoja, erinomainen kansanelämän tuntija ja kuvaaja, mutta psykologina heikko. Muista samanaikaisista romaani- ja novellikirjai-lijoista ovat Vas Gereben (k. 1867), V a d-nay (s. 1832) ja La jos Abonyi (k. 1898) mainittavimmat. — Huomattavasti vaikutti kirjallisuuden kehitykseen ja yleisön makusuuntaan Gyulai (k. 1909), aikansa paras proosatyylin mestari, tunnettu myös runoilijana ja ennen kaikkea etevänä kirjallishistorioitsijana.

Se unk. kirjallisuuden kehitysjakso, jota tässä olemme nimittäneet vapaustaistelun ajaksi, oli tosiaankin loistoaikaa, jonka veroista tällä kirjallisuudella ei toista ole ollut. Tämä ajanjakso oli muutenkin Unkarissa henkisen nousun aikaa, huolimatta siitä, että kansan valtiollinen vapaus melkein kaksi vuosikymmentä oli kahlehdittuna. Kun sitten vihdoin sovinto Itävallan kanssa saatiin aikaan 1867 ja valtiollinen vapaus voitettiin. niin pääsi Unkarin kansa täysin määrin kehittämään sekä aineellista että henkistä elämäänsä. Ennen kuulumaton virkeys kaikilla aloilla, varsinkin yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa elämässä, on nyt huomattavissa. Kaunokirjallisuuskin laajenee ja monipuolistuu, mutta tuskinpa voimme sanoa sen entisestään syventyvän, — ei ainakaan yleensä. Kirjailijoita syntyy paljo, monta erinomaistakin, mutta emme näe uusimman unk. kaunokirjallisuuden edustajien joukossa yhtään suurta kirjailijapersoonallisuutta.

Parhaiten on kertomakirjallisuus edustettuna. Mestarillisia novelleja ja myös romaaneja julkaisi Mikszäth (1849-1910), keskisäädyn ja kansanelämän erinomainen kuvaaja, uusimman ajan etevin unk. kirjailija. Henkevä ja joustava yläluokan kuvaaja Herczeg (s. 1863), suuren suosion saavuttanut novelli- ja romaanikirjailija, on kirjoittanut hyviä draamojakin. Muista suorasanaisen kertomakirjallisuuden nykyaikaisista edustajista mainittakoon vain nimeltä seuraavat tunnetuimmat: Toi nai (1837-1902), P r <5 m (s. 1850). Petelei (1852-1910), ödön Jakab (s. 1854), Bär so ny (s. 1855), Viktor Rakosi (s. 1860), A m b r u s (s. 1861), J u s t h (1863-94), Gärdonvi (s. 1863), Sändor Brödv (s. 1863), Malonyay (s. 1866) ja Pekär (s. 1867). — Hyviä näytelmiä ovat kirjoittaneet, paitsi yllämainittuja Herczeg iii. Gärdonyia ja P r 6 m iä, myöskin B a r t 6 k (1851-1902), Berczik (s. 1842), Csiky (1842-91), Jenö Räkosi (s. 1842), D6czy (s. 1845), S o m 1 6 (s. 1859) ja Molnär (s. 1878). — Runoilijoista ovat huomattavimmat Reviczki (1855-89), hienona essayistinäkin tunnettu E n d r ö d i (s. 1850), Szabolcska (s. 1S62), Emil A b r ä n y i (s. 1850), Bartftk (1851-1902) sekä nuorimman polven miehistä Ady (s. 1877). — Kirjallisen arvostelun alalla on tehokkaasti vaikuttanut kaunokirjailijanakin

tunnettu etevä esteetikko ja kirjallisuushisto-rioitsija Beöthy (s. 1848).

1870-luvulta alkaen on kaikki muukin unkarinkielinen kirjallisuus, varsinkin valtiollinen, yhteiskunnallinen ja taloudellinen sekä omaa kansaa ja maata koskeva tieteellinen kirjallisuus noussut suureen kukoistukseen. Kaunokirjallisuuden kehitystä on vaalinut 1863 perustettu K i s-f a 1 u d y-s e u r a, tieteellistä ja myös taiteellista kirjallisuutta 1830 perustettu Unkarin tiede akatemia.