Ero sivun ”Rantaoikeus” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ochs (keskustelu | muokkaukset)
p kh
+ lisätty rantalöytötavaraa koskeva toimintatapa Suomessa 1930-luvulla
Rivi 3:
 
Merestä löytyvän hylkytavaran talteenotto on alkanut silloin kun laivaliikennekin. Itämeren piirissä [[varhaiskeskiaika|varhaiskeskiajalla]] käytössä ollut [[tapaoikeus|germaaninen]] rantaoikeus salli rannan omistajalle paitsi tavaran talteenoton, myös miehistön haltuunoton orjiksi. [[Katolinen kirkko]] piti jo 1100-luvulla tapaa sopimattomana, mutta syrjäseuduilla käytäntö säilyi pitkään, vaikka sitä kutsuttiin laittomaksi rantarosvoudeksi. [[Kaarle XI|Kaarle XI:n]] [[holhoojahallitus|holhoojahallituksen]] säätämä merilaki Ruotsin valtakunnalle astui voimaan 1667. Sen Merivahinkokaari ({{K-sv|Siöskade Balken}}) sisälsi perusteelliset ohjeet toimintaan onnettomuuden jälkeen. Lailla haluttiin suojella laivanvarustajia ja miehistöä rantarosvojen omavaltaiselta toiminnalta. Ruotsiin alkoi syntyä myös järjestäytynyttä pelastustoimintaa, ja 1729 Sukellus- ja pelastusseura (''Dykeri- och Bergningssocietet'') sai yksinoikeuden onnettomuuslaivojen pelastamiseen koko valtakunnan alueelle. Seuraa tosin kiinnostivat vain rahakkaat haaksirikot, ei niinkään ihmishenkien pelastaminen. Pelastusseura työllisti saaristoissa satoja tilapäisiä työntekijöitä 1700-luvun lopulla, ja sen avulla haaksirikot saatiin valtion valvontaan, vaikka rantarosvousta ei saatukaan kokonaan loppumaan.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Alvik, Riikka et al. | Otsikko=Haaksirikot ja pelastusseurat 1700-luvun Itämerellä | Julkaisu=Tieteessä tapahtuu | Ajankohta=2015 | Vuosikerta= | Numero=4 | Sivut=4 | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Tieteellisten seurain valtuuskunta | Selite= | Issn=0781-7916 | www=https://journal.fi/tt/article/view/51168/15615?acceptCookies=1 | www-teksti= Artikkelin verkkoversio | Viitattu=13.5.2021}}</ref>
 
=== Suomessa 1930-luvulla ===
Suomessa 1930-luvulla voimassa olleiden säännösten mukaan rannalle ajautuneen laivan, laivanhylyn, laivan tarvekalujen taikka haaksirikkoisen ja kadotetun tavaran löytäjä oli velvollinen ilmoittamaan löytönsä viranomaiselle [[pelastuspalkkio|pelastuspalkan]] menettämisen ja rangaistuksen uhalla. [[Tullihallitus|Tullihallituksen]] asiana oli kuuluttaa omistajaa saapumaan hakemaan omansa pois yön ja vuoden kuluessa. Jos omistaja tuli, todisti oikeutensa ja maksoi pelastuspalkan, hän sai tavaran itselleen. Ellei omistaja tullut, meni pohjalöytö ja aavassa meressä löydetty tavara pelastajalle, mutta rantautunut merenajo meni valtiolle sitten kun pelastuspalkka ja muut kulut oli lyhennetty.<ref name=Lakikirja>{{Kirjaviite | Tekijä = Hakkila, Esko (toim.) | Nimeke = Lakiasiain käsikirja | Vuosi = 1938 | Luku = Löytökalu | Sivu = 576–577 | Selite = | Julkaisupaikka = Porvoo | Julkaisija = Werner Söderström Oy | Viitattu = 14.5.2021 }}</ref>
 
==Lähteet==