Ero sivun ”Herttoniemen satamarata” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Coen (keskustelu | muokkaukset)
Purettu, ei osittain
Coen (keskustelu | muokkaukset)
p Katso myös
Rivi 41:
 
==Historia==
Herttoniemeen alettiin suunnitella öljysatamaa 1920-luvulla, jotta öljykuljetukset olisi saatu pois [[Sörnäinen|Sörnäisten satama]] satamastasta. Rata sai rakennusluvan vuonna 1923, mutta varsinainen rakentaminen tapahtui vuosina 1930–1931. Vuonna 1938 valmistuivat Herttoniemeen ensimmäiset uuden öljysataman säiliöt, kuten myös asemarakennus. Rata avattiin yleiselle liikenteelle 1. tammikuuta 1939. Öljysatama saatiin valmiiksi vasta sodan jälkeen 1946.
 
Herttoniemen rata oli laajimmillaan 1960-luvulla. Radalla oli jopa aikataulunmukaista henkilöliikennettä, 21. joulukuuta 1962 – 5. tammikuuta 1963, kun [[HKL|Helsingin kaupungin liikennelaitoksen]] lakkouhka sai [[VR|VR:n]] aloittamaan neljän päivittäisen junavuoron liikenteen välillä Helsinki–Oulunkylä–Herttoniemi. Yhdentoista päivän aikana junissa kulki kaikkiaan vain 26 matkustajaa, ja niinpä liikennöinti loppui lyhyeen. Tämän lisäksi rataa käytettiin satunnaisesti [[Santahamina]]n varuskunnan sotilaskuljetuksiin.
Rivi 55:
Tiedosto:Herttoniemen satamarata, Viikintie.jpg|Viikissä rata kulki suorasti Viikintietä mukaillen. Sittemmin radan tilalle samalle väylälle rakennettiin pikaraitiotie [[Raide-Jokeri]].
</gallery>
 
== Katso myös ==
* [[Helsingin satamarata]]
* [[Sörnäisten satamarata]]
 
== Lähteet ==