Ero sivun ”Intiaanien pakkomuutot” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [arvioimaton versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Jmk (keskustelu | muokkaukset) p Käyttäjän 37.219.49.220 muokkaukset kumottiin ja sivu palautettiin viimeisimpään käyttäjän Jmk tekemään versioon. |
Merkkaus: Tämä muokkaus on kumottu |
||
Rivi 10:
Kulttuurin mukautumisesta huolimatta heimojen asema ei ollut turvattu: jotkut eurooppalaissyntyiset kokivat heimojen läsnäolon uhkana rauhalle ja turvallisuudelle, koska monet intiaanit olivat taistelleet aiemmissa sodissa Yhdysvaltoja vastaan, usein [[Espanja]]n ja [[Yhdistynyt kuningaskunta|Yhdistyneen kuningaskunnan]] aseistamina. Toiset uudisasukkaat taas himoitsivat heimojen asuttamaa maata.
Vuoden 1830 asetuksen jälkeen valtio teki eri heimojen kanssa ”sopimuksia”, joiden mukaan nämä suostuivat muuttamaan länteen, muun muassa [
[[Kansas]]iin. Cherokeet ilmoittivat, että heidän kanssaan tehty sopimus ei ole pätevä, sillä se ei ollut yhdenkään päätösvaltaisen cherokeen allekirjoittama. [[Georgia (osavaltio)|Georgialaisten]] himo päästä eroon cherokeista kiihtyi, sillä heidän maaltaan löytyi [[kultaryntäys|kultaa]]. Cherokeet julistivat maansa itsenäiseksi cherokee-valtioksi. Asiasta käytiin oikeutta [[Yhdysvaltain korkein oikeus|Korkeimmassa oikeudessa]] asti. Cherokeiden muutolle asetettiin määräaika. Sen umpeuduttua 7 000 sotilasta pakotti 17 000 cherokeeta kulkemaan, enimmäkseen kävellen, pieni joukko jokilaivoilla, 1 200 mailia (1 800 kilometriä). Arviot kuumuuteen, vatsatauteihin ja nälkään kuolleiden määrästä vaihtelevat 424:stä (hallituksen silloinen virallinen luku) jopa 8 000 henkeen. 4 000 on yleisimmin kuultu arvio.{{lähde|13.4.2015}} Vuonna 1835 seminolit kieltäytyivät lähtemästä [[Florida]]sta. Tästä syttyi [[toinen seminolisota]], joka jatkui vuoteen 1842 ja päättyi Yhdysvaltojen voittoon.
| |||