Ero sivun ”Pyykki” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p wl Vesihuoltoverkosto |
p →Pyykinpesun historiaa: wl Pesutupa |
||
Rivi 33:
==Pyykinpesun historiaa==
[[Tiedosto:Jean-Baptiste Siméon Chardin 019.jpg|thumb|Pyykinpesua [[Jean-Baptiste Chardin]]in maalauksessa (noin 1735).]]
Perinteinen vaatteiden pesupaikka on läheisen vesistön rannassa tai kaivon äärellä. Ison pyykkimäärän liottaminen, keittäminen, lyöminen ja hankaaminen ja käsin tapahtuva huuhtelu on fyysisesti yhtä raskasta työtä kuin metsätyö tai kivenhakkuu, mutta useimmissa kulttuureissa naisten tehtävä.<ref name=huusko2020>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.meillakotona.fi/artikkelit/nain-pyykinpesun-vallankumous-helpotti-kotitoita | Nimeke = Nyrkkipyykistä pyykkilautaan ja koneelliseen pesuun – näin pyykinpesun vallankumous helpotti kotitöitä| Tekijä = Huusko, Anna-Kaisa| Ajankohta = 1.7.2020| Julkaisu = Meillä kotona -sivusto, A-lehdet| Viitattu = 11.4.2021 }}</ref> Helpotusta työhön toi sosiaalisuus, sillä pyykinpesupaikat olivat yleensä monen talon tai koko naapuruston yhteisiä. Köyhissä maissa näkee yhä naisjoukkoja pesemässä ja kuivattamassa pyykkejään vesistöjen rannoilla. 1900-luvun vaihteen Helsingissä rantavedet alkoivat olla niin likaisia, ettei niissä voinut enää huuhdella pyykkejä. Yhdessä [[Vesihuoltoverkosto|vesijohtoverkoston]] rakentamisen kanssa tämä osaltaan vauhditti rakennusten pohjakerroksiin sijoitettujen, itsepalveluun perustuvien [[Pesutupa|pyykkitupien]] tuloa<ref>{{Kirjaviite | Tekijä = Laakkonen, Simo | Nimeke = Nokea ja pilvenhattaroita – Helsinkiläisten ympäristö 1900-luvun vaihteessa| Vuosi = 1999| Luku =Itämeren tyttären likaiset helmat | Sivu =108–138 | Selite = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = Helsingin kaupunginmuseo, Narinkka | Isbn = | www = https://blogs.helsinki.fi/envirohist/helsinki-etusivu/laakkonen_1999/ | www-teksti=Artikkelin teksti verkossa |Viitattu = 11.4.2021 | Kieli = }}</ref>.
Veden pintajännitystä alentavaa, eläinrasvoista ja [[tuhka]]sta tehtyä [[saippua]]a on käytetty jo ainakin pari tuhatta vuotta ennen ajanlaskun alkua. Synteettisiä pyykinpesuaineita alkoi tulla saippuapohjaisten tilalle vasta 1900-luvun alkupuolella. Samoihin aikoihin yleistyi [[pyykkilauta]], jota vasten hankaamalla lika irtosi vaatteesta helpommin. 1920- ja 1930-luvuilla kehitettiin käsikäyttöisiä pesukoneen tapaisia, kuten [[pesumäntä]] purskuttelemaan vettä pyykin läpi entistä tehokkaammin<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://www.kansallismuseo.fi/fi/kuukauden-esineet/2017/pesumaentae | Nimeke = Kuukauden esine: Pesumäntä| Tekijä = Tauriainen, Sari| Ajankohta = Maaliskuu 2017| Julkaisu = Kansallismuseo | Viitattu = 11.4.2021 }}</ref>. Sähkökäyttöisiä pesukoneita alkoi tulla markkinoille toisen maailmansodan jälkeen, ensin niin sanottuja ''pulsaattorikoneita'', joiden rummun sisäseinässä pulsaattoripyörä piti pyykin ja veden liikkeellä. Pulsaattorikoneen yläosassa oli mankelin kaltainen puristin, jonka telojen läpi kulkiessaan pyykki luovutti ison osan vedestään. Pian keksittiin erillinen vinhasti pyörivä [[linko (kotitalous)|linkousrumpu]], jonka kuivausteho perustuu [[keskipakoisvoima]]an. Pyörivään rumpuun perustuvat pesukoneet tulivat markkinoille seuraavaksi, ja pyykin mukaan valittavia automaattiohjelmia linkouksineen niihin alkoi tulla 1960-luvulla. Viime vuosikymmenien helpotuksia pyykinpesuun ovat [[kuivausrumpu|kuivausrummut]] sekä pesun, huuhtelun, linkouksen ja kuivauksen yhdistävät kuivaavat pesukoneet.<ref name=huusko2020/>
| |||