Ero sivun ”Chilen sotilasvallankaappaus 1973” versioiden välillä

Yhdistyneen vasemmiston ehdokkaana ollut Salvador Allende voitti Chilessä 3. syyskuuta 1970 järjestetyt presidentinvaalit.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1972'', s. 10. Helsinki: Otava, 1971.</ref> Allende, joka oli koulutukseltaan lääkäri, oli [[Latinalainen Amerikka|Latinalaisen Amerikan]] ensimmäinen vaaleilla valittu sosialistinen valtionpäämies. Chilen parlamentti vahvisti vaalin tuloksen 24. lokakuuta.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1972'', s. 16.</ref> Chile ja [[Kuuba]] solmivat 12. marraskuuta uudelleen diplomaattisuhteensa, jotka olivat katkenneet [[Fidel Castro]]n noustua valtaan Kuubassa.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1972'', s. 19.</ref> Joulukuussa 1970 Allenden hallitus kansallisti kaikki Chilen luonnonvarat. Allenden valinnan seurauksena monet Chilen varakkaan yläluokan jäsenet muuttivat maasta, ja monet yhdysvaltalaiset lehdet aloittivat kampanjan, jossa väitettiin Chilen olevan muuttumassa Allenden johdolla [[kommunismi|kommunistiseksi]] valtioksi.<ref> Dan Gordin, Olavi Laine ja Kari Tapiola: ''Maailma 1945–71'', s. 102. Helsinki: Otava, 1972.</ref> Chilessä 5. huhtikuuta 1971 pidetyissä paikallisvaaleissa Allenden yhtynyt vasemmisto sai 49,7 prosenttia&nbsp;% kaikista annetuista äänistä.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1972'', s. 43.</ref>

Syksystä 1972 lähtien Allenden hallitus paini vakavien ongelmien kanssa Yhdysvaltain tukeman konservatiivisen opposition vastustaessa hänen politiikkaansa. Allenden johtama kansanrintama saavutti vaalivoiton 4. &nbsp;maaliskuuta 1973 pidetyissä parlamenttivaaleissa.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1974'', s. 105. Helsinki: Otava, 1973. ISBN 951-1-01072-7.</ref> Vaalien jälkeen Allende muodosti uuden hallituksen, josta armeijan edustajat jäivät pois.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1974'', s. 45.</ref>

Inflaatio oli 605 % vuodessa, julkinen vaje oli peräti 25 % kansantuotteesta, suurin osa julkisista menoista rahoitettiin velalla, ja Chile alkoi velkaantua nopeasti. Maataloustuotanto putosi kolmanneksen, ruokaa säännösteltiin. Myös teollisuuden, kalastuksen ja kuparikaivosten tuotanto sekä kansantuote kutistuivat 1971-19731971–1973. Allenden kaudella valuutan arvo putosi kolmasosaan ja vaihtotaseeseen tuli pian satojenmiljoonien nykydollarien vaje. Hinnat ja palkat oli säännelty.<ref name="brauchle">{{cite web|url=http://www.ecaef.org/klex/user/1/41894820_10_10.ppt|title=Applied Theory: The Reforms in Chile|author=Manfred Bräuchle, Universidad Mayor, Chile|page=14-19, 29, 37, 45.}}</ref>

Tiedotusvälineistä 70 % otettiin valtion haltuun.<ref name="brauchle"/> Allenden hallinto myös rikkoi perustuslakia toistuvasti.<ref>[http://www.economist.com/node/8496869 The end of Allende], The Economist, Sep 15th 1973.</ref> Kenraali Pinochet väitti myöhemmin Allenden olleen muuttamassa Chileä diktatuuriksi.{{lähde|2.4.2021}}

Elokuusta 1973 lähtien useat lähinnä keskiluokkaiset ammattiryhmät järjestivät [[lakko]]ja painostaakseen Allendea eroamaan ja puhkesi useita yhteenottoja presidentin kannattajien ja hänen vastustajiensa kesken. Maata vaivasi myös voimakas [[inflaatio]]. Chilen sotilas- ja poliisivoimat ryhtyivät armeijan komentajan kenraali Augusto Pinochet'n johdolla kapinaan 11. syyskuuta ja esittivät presidentti Salvador Allendelle uhkavaatimuksen. Kun Allende kieltäytyi eroamasta, kapinalliset tunkeutuivat lentokoneiden ja hyökkäysvaunujen tukemina presidentinpalatsiin, jolloin Allenden ilmoitettiin tehneen itsemurhan. Maahan muodostettiin uusi hallitus, joka julisti Pinochet'n maan uudeksi presidentiksi. Tietoliikenneyhteydet ulkomaille ja diplomaattisuhteet [[Kuuba]]an katkaistiin, maan rajat suljettiin, [[parlamentti]] hajotettiin ja puolueiden sekä [[ammattiyhdistysliike|ammattiyhdistysliikkeen]] toiminta kiellettiin. Vasemmistolaisten ajojahti ja vastarintapesäkkeiden järjestelmällinen tuhoaminen aloitettiin.<ref>''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1975'', s. 12. Helsinki: Otava, 1974. ISBN 951-1-01580-X.</ref> Kaappauspäivänä sai surmansa arviolta 5&nbsp;000 henkilöä. Santiagon stadionista muodostettiin maan suurin yksittäinen [[vankileiri]]. Sotilasjuntta poltatti kaduilla epäilyttävinä pitämiään kirjoja ja lupasi palkkion etsintäkuuluttamiensa Allenden kannattajien löytäjille. [[Toisinajattelija|Toisinajattelijoiden]] vangitsemiset ja [[kidutus]] jatkuivat vielä kuukausia itse vallankaappauksen jälkeen.<ref> Jorma O. Tiainen (toim.): ''Vuosisatamme kronikka'', s. 1043. Jyväskylä: Gummerus, 1987. ISBN 951-20-2893-X.</ref> Kenraali Augusto Pinochet julistettiin ”kansakunnan korkeimmaksi johtajaksi” 25. kesäkuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 60.</ref> Pinochet'sta tuli virallisesti Chilen presidentti 17. joulukuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1976'', s. 26. Helsinki: Otava, 1975. ISBN 951-0-02085-4.</ref>

[[Suomi]], [[Ruotsi]] ja [[Tanska]] jäädyttivät [[kehitysapu]]nsa Chilelle 13. syyskuuta 1973.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975,'' s. 13.</ref> Ruotsin Chilen-suurlähettiläs [[Harald Edelstam]] esiintyi ja toimi aktiivisesti Chilen sotilasjuntan vainon kohteeksi joutuneiden puolesta, minkä vuoksi hänet karkotettiin Chilestä.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 29.</ref> Suomen poliittinen äärivasemmisto vaati diplomaattisuhteiden katkaisemista Chileen. Presidentti [[Urho Kekkonen]] sanoi 14. syyskuuta, että Chilen tapahtumien vaikutukset eivät tule rajoittumaan Chilen omien rajojen sisäpuolelle.<ref> Olavi Koskinen (toim.): ''Vuosifakta 1974'', s. 240. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1973. ISBN 951-0-05947-1.</ref>

[[Neuvostoliitto]] ja [[Saksan demokraattinen tasavalta|Itä-Saksa]] katkaisivat diplomaattisuhteensa Chileen 21. syyskuuta. Seuraavana päivänä [[Yhdistynyt kuningaskunta|Iso-Britannia]] tunnusti Chilen sotilashallituksen.<ref>''Vuosifakta 1974'', s. 244. </ref> Suomen eduskuntapuolueet esittivät 27. syyskuuta vakavan huolestumisensa Chilen tapahtumien vuoksi ja vetosivat maan vallanpitäjiin kansalaisten perusoikeuksien turvaamiseksi ja laillisen [[demokratia]]n palauttamiseksi.<ref>''Vuosifakta 1974'', s. 248.</ref> [[Sorsan I hallitus|Suomen hallitus]] päätti 24. lokakuuta, että Suomi ottaa vastaan sata chileläistä poliittista pakolaista<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 19.</ref>, ja ensimmäiset pakolaiset saapuivat [[Helsinki]]in 19. &nbsp;marraskuuta.<ref>''Mitä-Missä-Milloin 1975'', s. 27.</ref> Suomi irtisanoi Chilen kanssa elokuussa 1973 solmimansa kehitysluottosopimuksen 4. tammikuuta 1974.<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1975,'' s. 34.</ref>

Syyskuussa 1974 ilmoitettiin, että Yhdysvaltain presidentin [[Richard Nixon]]in ulko- ja turvallisuuspoliittinen neuvonantaja, myöhempi ulkoministeri [[Henry Kissinger]] oli henkilökohtaisesti johtanut Yhdysvaltain hallituksen talouspoliittista ohjelmaa Salvador Allenden hallitusta vastaan vuosina 1970–1973. Myös Yhdysvaltain tiedustelupalvelun [[CIA]]:n kerrottiin tukeneen Allenden vastaista oppositiota samoina vuosina ainakin kahdeksalla miljoonalla [[Yhdysvaltain dollari|dollarilla]].<ref> ''Mitä-Missä-Milloin 1976'', s. 11.</ref>

===Suomen asenne===

Virallisesti Suomi noudatti Chilen sotilasvallankaappaukseen nähden pidättyvää linjaa. Suomen asiainhoitajana Chilen pääkaupungissa Santiagossa toimi syksyllä 1973 [[Tapani Brotherus]], jonka toiminnasta kaappauksen tapahduttua saatiin uutta tietoa vuonna 2008. Brotherus ja hänen alaisensa, varakonsuli Ilkka Jaamala ottivat Suomen edustuston suojiin omalla vastuullaan ja vastoin esimiestensä ohjeita sotilasjuntan vainon kohteeksi joutuneita henkilöitä, joita he auttoivat turvaan paitsi Suomeen, varsin huomattavassa määrin myös Itä-Saksaan. Suomen hallitus, joka suhtautui pakolaisiin aluksi torjuvasti, suostui vastaanottamaan chileläisiä vasta siinä vaiheessa, kun sille oli käynyt selväksi Chilen tilanteen todellinen vakavuus. Brotheruksen mukaan chileläisillä pakolaisilla ei ollut menemistä naapurimaihin, koska Etelä-Amerikan oikeistolaisten diktaattorien keskinäisen sopimuksen mukaan hallitusten vastustajia voitiin ottaa kiinni naapurimaissakin. Näin valtaosa chileläisistä pakolaisista päätyi Eurooppaan. Tapani Brotherus on maininnut Ruotsin Chilen-lähettilään, Chilen sotilasjunttaa suuresti ärsyttäneen Harald Edelstamin toiminnan olleen hänen tärkeimpänä innoittajanaan. Suomen ja Ruotsin ohella etenkin [[Norja]], [[Italia]] ja [[Itävalta]] auttoivat chileläisiä pakolaisia turvaan.<ref>[http://www.yle.fi/uutiset/elaman_hiljaisia_sankareita/5875374 Jaana Kanninen: Elämän hiljaisia sankareita. YLE Uutiset.]</ref>

Suurin osa Suomeen tulleista chileläisistä pakolaisista palasi kotimaahansa Augusto Pinochet'n valtakauden päätyttyä 1990-luvulla.<ref>[http://www.yk.fi/yk70v/1995-chilelaiset-pakolaiset-paasivat-palaamaan-kotimaahansa Chileläiset pakolaiset pääsivät palaamaan kotimaahansa – YK.fi.] </ref>

Chilen vallankaappausta käsittelee vuonna [[1982]] valmistunut yhdysvaltalainen elokuva ''[[Kateissa]]''. Tositapahtumiin perustuvassa elokuvassa [[Jack Lemmon]] näyttelee yhdysvaltalaista liikemiestä, Ed Hormania, jonka toimittajana työskentelevä idealistinen poika katoaa Chilen vallankaappauksen pyörteissä ja Ed matkustaa Chileen etsiäkseen poikansa.<ref>[http://www.imdb.com/title/tt0084335/ Imdb.com - Kateissa (1982)] Viitattu 11.6.2012</ref>

Vuonna 2019 ensiesitetty suomalais-chileläinen televisiosarja ''[[Invisible Heroes]]'' käsittelee suomalaisdiplomaattien Tapani Brotheruksen ja Ilkka Jaamalan sekä Tapani Brotheruksen vaimon Lysa Brotheruksen toimintaa vallankaappauksen aikana.<ref>{{Verkkoviite | Osoite = https://yle.fi/uutiset/3-10284395 | Nimeke = Chilessä kuvataan tositarinaa suomalaisista sankaridiplomaateista – ”Sarja muistuttaa meitä inhimillisestä avunannosta ja toivosta” | Selite = | Julkaisu = | Ajankohta = 2.7.2018 | Julkaisija = Yle | Viitattu = 29.2.2020 | Kieli = }}</ref>

{{viitteet|sarakkeet}}