Ero sivun ”Weimarin perustuslaki” versioiden välillä
Ak: Uusi sivu: pienoiskuva '''Saksan valtakunnan perustuslaki''' (saks. ''Die Verfassung des Deutschen Reichs'') , joka tunnetaan yleensä nimellä '''Weimari... |
(ei mitään eroa)
|
Versio 2. huhtikuuta 2021 kello 14.04
Saksan valtakunnan perustuslaki (saks. Die Verfassung des Deutschen Reichs) , joka tunnetaan yleensä nimellä Weimarin perustuslaki (Weimarer Verfassung), oli perustuslaki, joka hallitsi Saksaa Weimarin tasavallan aikakaudella (1919–1933). Se allekirjoitettiin laiksi 11. elokuuta 1919.[1] Perustuslaissa julistettiin Saksa demokraattiseksi parlamentaariseksi tasavallaksi, jossa lainsäätäjä valittiin suhteellisilla vaaleilla. Siinä vahvistettiin yleinen äänioikeus 20 vuotta täyttäneille ja määriteltiin vallanjako valtakunnan ja osavaltioiden välillä. Perustuslaki pysyi teknisesti voimassa koko natsikauden ajan eli vuosina 1933–1945, vaikka se oli käytännössä kumottu vuoden 1933 valtuutuslailla, joten sen eri määräykset ja suojat jätettiin noudattamatta natsien hallinta-ajalla
Perustuslain nimi oli sama kuin sitä edeltäneen Saksan keisarikunnan perustuslaki. Saksan valtion virallinen nimi olikin Deutsches Reich vuoden 1949 perustuslain hyväksymiseen saakka.
Weimarin perustuslain ongelmat
Weimarin perustuslakia pidettiin paperilla yhtenä liberaalimpana ja demokraattisimpana perustuslaista ajallaan.[2] Perustuslaissa oli kuitenkin vakavia ongelmia ja valuvikoja, jotka mahdollistivat natsien nousun valtaan ja maan muuttamisen diktatuuriksi. Weimarin tasavallan perustuslaki yhdisti parlamentarismia ja vahvaa presidentin valtaa (ns. semipresidentialismi). Perustuslaki antoi presidentille mahdollisuuden erottaa valtakunnankansleri, vaikka valtakunnankansleri säilyttäisi valtiopäivien (Reichstag) luottamuksen. Vastaavasti presidentti voisi nimittää kanslerin jolla ei ollut valtiopäivien tukea. Lisäksi perustusallaki mahdollisti ns. hätäasetuksen (Notverordnung) antamisen, joka antoi presidentille laajat valtuudet keskeyttää kansalaisvapaudet ilman kunnollista Checks and balances järjestelmää. Tämä tarjosi mahdollisuuden jota Adolf Hitler käytti nopeasti liittokansleriksi noustuaan.[3]
Valtiopäivien suhteellisuus ilman minkäänlaista äänikynnystä, johti hyvin sirpaleiseen edustuksellisuuteen ja monet puolueet lisäksi edustivat poliittisen spektrin ääripäitä (kuten kommunismia tai äärioikeistoa). Tämä parlamentin sirpaleisuus vaikeutti toimivan parlamentaarisen enemmistön luomista ja oli yksi syy sille että Weimarin tasavallan aikaa leimasi poliittinen epävakaisuus.
Saksan nykyisessä vuonna 1949 hyväksytyssä perustuslaissa korjattiinkin monia Weimarin perustuslakin valuvikoja, mm. presidentin asema muuttui täysin seremonialliseksi. [4]