Ero sivun ”Jacques Brel” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätään malline:commonscat (Commons-luokka P373 = Jacques Brel) Aiheesta muualla -osioon |
p →Elämä ja ura: fx |
||
Rivi 25:
Vaikka Brel puhui [[ranskan kieli|ranskaa]], hänen perheensä oli [[flaami]]laista alkuperää. Perheen sukujuuret juontuivat Zandvoordeen, lähelle [[Ieper]]iä. Brelin isä oli omistajana kartonkitehtaassa, ja tässä tehtaassa Brel aloitti työelämän ilmeisesti tarkoituksena seurata isänsä jalanjälkiä. Työ ei kuitenkaan kiinnostanut häntä, vaan sen sijaan hän kiinnostui kulttuurista liityttyään katolishumanistiseen nuorisojärjestöön ''Franche Cordée'', jossa sai laulaa ja näytellä. Franche Cordéessa hän tutustui Thérèse Michielseniin (lempinimeltään "Miche"). He avioituivat vuonna [[1950]].
[[1950-luku|1950-luvun]] alkupuolella Brel sai jonkin verran menestystä Belgiassa esitettyään omia laulujaan. Pian ilmestyi 78 kierroksen levy ''La foire/Il y a''. Vuodesta [[1954]] Brel pyrki tosissaan kansainväliselle laulajanuralle. Hän irtisanoutui työpaikastaan ja muutti [[Pariisi]]in, teki lauluja ja esiintyi kaupungin [[kabaree]]-ravintoloissa sekä [[musiikkiteatteri|musiikkiteattereissa]], joiden näyttämöillä hän esitti laulujaan hyvin eläytyvästi. Tammikuussa 1955 hän esiintyi [[Ancienne Belgique]]ssa Brysselissä belgialaisen pop- ja varietee-musiikin uranuurtajan [[Bobbejaan Schoepen]]in kanssa. Kun menestystä alkoi tulla, perhe muutti hänen luokseen [[Ranska]]an. Vuonna 1956 hän kiersi Eurooppaa ja levytti laulunsa "Quand on n'a que l'amour", jonka ansiosta hän sai ensimmäisen kerran merkittävää huomiota. Hän esiintyi myös yhdessä [[Maurice Chevalier]]in ja [[Michel Legrand]]in kanssa.
1950-luvun lopulla Miche ja Brelin kolme tytärtä palasivat Brysseliin. Siitä pitäen Brel asui erillään perheestään. Ystäviensä Georges Pasquierin ('Jojo') ja pianisti Gérard Jouannestin sekä François Rauberin vaikutuksesta Brel muutti tyyliään. Hän ei ollut enää katolishumanistinen trubaduuri, vaan hän esitti karheita lauluja rakkaudesta, kuolemasta ja elämäntaistelusta. Musiikki kehittyi laadukkaammaksi ja laulujen aiheet monipuolistuivat. Hän puhui niissä rakkaudesta ("Je t'aime", "Litanies pour un retour"), yhteiskunnasta ("Les singes", "Les bourgeois", "Jaurès") ja uskonnosta ("Le bon Dieu", "Dites, si c'était vrai", "Fernand"). Hän ei rajoittunut vain yhteen tyyliin. Hän oli yhtä taitava hauskoissa sävellyksissä ("Le lion", "Comment tuer l'amant de sa femme...") kuin tunnelmapaloissakin ("Voir un ami pleurer", "Fils de...", "Jojo"). Hänen 1960-luvulla levyttämänsä "Le Moribond" on käännetty englanniksi, Terry Jacksin siitä esittämä cover-versio on kansainvälisesti tunnettu hitti "Seasons in the sun".
Rivi 31:
Terävän huomiokykynsä ansiosta Brel kuvasi arkielämää omaperäisen kekseliäästi ja runoilijan rentoudella. Hänen älykäs sanankäyttönsä oli hämmästyttävän sujuvaa, ja sen sisällökäs sanasto oli hyvin visuaalista. Harva toinen lauluntekijä osaa muutamalla arkisella sanalla ilmaista yhtä paljon.
Brel oivalsi myös vertauskuvien käytön, kuten laulussa "Je suis un soir d'été", jonka
Brelin sävellykset olivat rytmikkäitä, eloisia ja vangitsevia ("L'aventure", "Rosa", "Au printemps"), mutta hän teki myös surullisia ja juhlallisia lauluja ("J'en appelle", "Pourquoi faut-il que les hommes s'ennuient?").
Rivi 49:
Vaikka Ranska oli Brelin henkinen koti ja hän esitti ristiriitaisia näkemyksiä kotimaastaan Belgiasta, eräät hänen parhaista sävellyksistään ovat kunnianosoituksia Belgialle, esimerkiksi "Le plat pays" ja "Il neige sur Liège".
Näyttelijänä hän sai mainetta näytellessään [[Claude Jade]]n kanssa elokuvassa ''Huoleton Benjamin'', (''[[Mon oncle Benjamin]]'') ja [[Lino Ventura]]n kanssa elokuvassa ''Kiusanhenki'', (''[[L'emmerdeur]]'').
Hän esiintyi pääosassa musikaalissa ''L'Homme de la Mancha'', jonka myös käänsi ranskaksi ja ohjasi. Hän esiintyi myös elokuvissa, joskin hänen elokuviaan ei pidetä aivan yhtä laadukkaina kuin hänen musiikkiesityksiään. Vuonna [[1969]] hän oli pääosassa elokuvassa ''Huoleton Benjamin'' (''Mon oncle Benjamin''). Hänen ohjaamansa, näyttelemänsä sekä yhdessä Paul Andréotan kanssa käsikirjoittamansa komedia ''Far West'' kilpaili [[Cannesin elokuvajuhlat|Cannesin elokuvajuhlien]] Kultainen palmu -palkinnosta [[1973]].
| |||