Ero sivun ”Sortovuodet” versioiden välillä

Toinen sortokausi alkoi [[Pjotr Stolypin]]in tultua Venäjän pääministeriksi ja hänen toteuttaessaan 1908 ''Suomen asiain esittelyjärjestyksen'', jonka jälkeen Suomea hallittiin enemmän Venäjän ministerineuvoston kautta. Aikaisemman käytännön mukaan suomalainen [[ministerivaltiosihteeri]] oli [[Esittely|esittänytesitellyt]] [[Venäjän keisari]]lle ne Suomea koskevat lakiasiat, jotka tulkittiin kuuluviksi yleisvaltakunnallisiin asioihin. Uuden esittelyjärjestyksen jälkeen tämä valta oli Venäjän ministerineuvostolla. Vuonna 1910 annettiin [[Vuoden 1910 laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä|laki yleisvaltakunnallisesta lainsäädännöstä]], joka käytännössä riisti [[Suomen senaatti|Suomen senaatilta]] ja [[eduskunta|eduskunnalta]] lähes kaiken lainsäädäntövallan. Sen turvin säädettiin vuonna 1912 myös [[yhdenvertaisuuslaki]], joka antoi Venäjän kansalaisille Suomessa samat oikeudet kuin Suomen alamaisilla oli, äänioikeutta lukuun ottamatta. Tämä mahdollisti venäläisten nimittämisen korkeisiin virkoihin Suomessa.

Ensimmäisen sortokauden aikana merkittävässä roolissa olleen myöntyväisyyssuuntauksen kannattajat menettivät toisen sortokauden kuluessa uskonsa myöntyväisyyden hyödyllisyyteen ja lähentyivät passiivisen vastarinnan kannattajia. Toisen sortokauden loppuvaiheiden aikana Suomessa syntyi sotilaalliseen vastarintaan valmistautunut [[jääkäriliike]]. [[Ensimmäinen maailmansota]] esti ''[[Suuri venäläistämisohjelma|suureksi venäläistämisohjelmaksi'']] nimetyn ohjelman toteuttamisen. Toinen sortokausi päättyi Pietarissa maaliskuussa 1917 tapahtuneeseen [[helmikuun vallankumous|helmikuun vallankumoukseen]], jonka jälkeen Venäjän uudet vallanpitäjät palauttivat Suomen autonomian vuotta 1899 edeltäneessä laajuudessaan.