Ero sivun ”Mestariluokka” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Rivi 4:
Näytelmän suomenkielinen kantaesitys tapahtui huhtikuussa 1986 [[Suomen Kansallisteatteri]]ssa. Päärooleissa olivat [[Pentti Siimes]] (Stalin), [[Leif Wager]] (Prokofjev), [[Jarno Hiilloskorpi]] (Šostakovitš) ja [[Risto Aaltonen]] (Ždanov). Tätä tuotantoa esitettiin [[Willensauna]]ssa yli 200 kertaa.<ref name="HS21">{{Lehtiviite | Tekijä=Moring, Kirsikka | www=http://www.hs.fi/muistot/art-2000007854765.html | Otsikko=Moneen muuntuva ajan tulkki | Julkaisu=Helsingin Sanomat | Ajankohta=12.3.2021 | Sivut=B 17 | Viitattu=12.3.2021 }}</ref> ''[[Helsingin Sanomat|Helsingin Sanomain]]'' Kirsikka Moring kiitti varsinkin Siimeksen roolityötä:
<blockquote>”Pentti Siimeksen Stalin on mestarillinen tulkinta, enemmän kuin muotokuva historiallisesta esikuvasta. Se on ulkoisesti täysosuma, jokaista elettä myöten tutkittu työ. Mutta Siimeksen ilmaisu porautuu myös pinnan alle. Stalinin hahmossa avautuu traaginen inhimillinen ristiriita, joka estää tunteen ja teon, tiedon ja toiminnan tasapainon.”<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Moring, Kirsikka | Otsikko=Pentti Siimeksen Stalin ei ole pelkkä näköispatsas | Julkaisu=Helsingin Sanomat | Ajankohta=15.4.1986 | Sivut=18 | www=http://www.hs.fi/lehti/hsarchive/1986-04-15/18 | www-teksti=Artikkelin maksullinen verkkoversio. | Viitattu=12.3.2021 }}</ref></blockquote>
 
Samassa lehdessä [[Seppo Heikinheimo]] suhtautui varauksin Heikki Kallion näyttämömusiikkiin mutta piti näytelmää ”mielipuolisen kiinnostavana katsottavana”.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä=Heikinheimo, Seppo | Otsikko=Musiikin ja teatterin monimutkainen suhde | Julkaisu=Helsingin Sanomat | Ajankohta=16.4.1986 | Sivut=23 | www=http://www.hs.fi/lehti/hsarchive/1986-04-16/23 | www-teksti=Artikkelin maksullinen verkkoversio. | Viitattu=12.3.2021 }}</ref>
 
Näytelmän eräässä kohtauksessa Stalin vaatii Prokofjevia ja Šostakovitšia tuhoamaan kymmeniä ulkomaalaisia äänilevyjä, jotka edustivat "kapitalistista dekadenssia". Näyttelijät käyttivät aitoja vanhoja [[gramofonilevy]]jä, jotka he löivät säpäleiksi näyttämöllä. Jossain vaiheessa tuli ongelma, kun teatterin järjestäjät eivät enää löytäneet Helsingistä lisää levyjä näytelmän tarpeisiin. Niitä jouduttiin etsimään antikvariaateista muualta Suomesta. Koska näytelmää esitettiin yli 200 kertaa, levyjä tuhottiin melkoinen määrä. Kerran Leif Wager huomasi näyttämöllä, että hänen kädessään on hänen oma levytyksensä, joka puuttui hänen kokoelmastaan. Hän onnistui säilyttämään levyn ehjänä ja näytännön jälkeen vei sen kotiinsa.<ref>Wager, Leif: ''Hävyttömän hieno elämä'', s. 263. WSOY, 2002. ISBN 951-0-25333-2</ref>