Ero sivun ”Keskenmeno” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa
p Kh
Rivi 7:
10–15 % tiedossa olevista raskauksista keskeytyy ennen 22. raskausviikon päättymistä ja valtaosa (80 %) niistä kahdeksan ensimmäisen raskausviikon aikana <ref>"Toistuva keskenmeno", Duodecim 2002;118(2):165-71 Veli-Matti Ulander, Risto Kaaja, Maija Tulppala, Katsaus</ref>.
 
Todellinen raskauksien keskenmenon osuus kaikista raskauksista on vielä suurempi. On arvioitu, että jopa kolmasosa raskauksista keskeytyy itsestään. Suurin osa keskenmenoista tapahtuu aivan raskauden alkuvaiheessa, ennen kuin nainen on tietoinen raskaudestaan. Suurimmassa osassa näistä keskenmenoista nainen ei huomaa mitään [[kuukautiset|kuukautisten]] mahdollisen pienen epäsäännöllisyyden lisäksi, ja näin alkuvaiheen raskaus ja keskenmeno eieivät tule koskaan tietoon. <ref>"Jopa kolmasosa raskauksista keskeytyy itsestään", Duodecim, 1998;114(22):2295, Toimitus </ref>
 
Yleisimpien, varhaisvaiheessa tapahtuvien keskenmenojen tavallisin syy on viallinen [[siittiö]]- tai [[munasolu]]. Arvioiden mukaan yli puolet yksittäisistä keskenmenoista johtuu sikiön [[kromosomi#Kromosomipoikkeavuudet|kromosomi]]poikkeavuuksista.<ref>Miksi raskaus keskeytyy - ja joillakin naisilla jopa toistuvasti? Duodecim 1997;113(2):109 Maija Tulppala, Olavi Ylikorkala, Katsaus </ref>
Rivi 15:
 
== Myöhäinen eli keskiraskauden keskenmeno ==
Huomattavasti vähemmän keskenmenoja aiheutuu 12. raskausviikon jälkeen, jolloin voidaankin puhua ''myöhäisestä tai keskiraskauden keskenmenosta''. 12. raskausviikon jälkeen tapahtuneita raskauden keskeytyksiä kutsutaan myöhäisiksi keskenmenoiksi mutta vain ennen kuin 22 raskausviikkoa on täynnä tai sikiö painaa 500 grammaa. Tämän jälkeen kyseessä on kohtukuolema tai ennenaikainen synnytys. <ref>{{Verkkoviite|osoite=http://myohainenkeskenmeno.com|nimeke=Etusivu|julkaisu=Myöhäinen keskenmeno|viitattu=2017-09-24|ietf-kielikoodi=en-US}}</ref>
 
Myöhäisen keskenmenon kokeneille termi ei useinkaan tunnu sopivalta kuvaamaan menetyksen vakavuutta ja vaikutusta. Sureville vanhemmille kokemus hahmottuu lähinnä odotetun ja rakastetun lapsen menettämisenä. <ref>{{Verkkoviite|osoite=https://www.babycentre.co.uk/a1014773/understanding-late-miscarriage|nimeke=Understanding late miscarriage|julkaisu=BabyCentre UK|viitattu=2017-09-24}}</ref>
 
Yleisimmin myöhäisen keskenmenon hoito on lääkeellinenlääkkeellinen kohdun tyhjennys alakautta eli synnyttämällä. Hoito tehdään sairaalassa yleensä erillään muista synnyttäjistä, ja kivun lievitykseen on tarjolla tehokkaita vaihtoehtoja.<ref name=":0">HUS:n paperiset potilasohjeet myöhäisen keskenmenon kokeneille</ref>
 
Myöhäinen keskenmeno voi usein jäädä epätäydelliseksi, jolloin kohtuun jää istukka- tai sikiökudosta. Tällaisissa tapauksissa kohdun tyhjennys tehdään yleensä [[gynekologi]]n suorittamalla kaavinnalla.<ref name=":0" />