Ero sivun ”Lapuanliike” versioiden välillä

Lapuanliikkeessä yhdistyivät [[Seppo Hentilä]]n mukaan yläluokkainen [[nationalismi]] ja talonpoikainen [[populismi]]. Alkuperäinen kansanliike nojasi [[Valkoiset|valkoiseen]] työväkeen ja erityisesti [[körtti]]läisiin talonpoikiin, maalaisväestöön, papistoon ja virkamiehistöön. Liikkeen asteittaisen radikalisoitumisen myötä sen ydinjoukko muuttui. Myöhemmin aktiiviseen kannattajakuntaan kuului ylempää keskiluokkaa: korkeita virkamiehiä, varakkaampaa sivistyneistöä, papistoa, sotilasjohtajia, teollisuusjohtajia ja yritysmaailman edustajia.<ref>Hentilä 2018 s. 170–171</ref> Liikkeen syntymistä nimenomaan [[Etelä-Pohjanmaan maakunta|Etelä-Pohjanmaalla]] on selitetty väestörakenteella ja taloudella. 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun Pohjanmaa oli Suomen vaurainta aluetta, jonka varallisuuserot olivat suhteellisen pieniä. Pientilojen ja herännäisyyden hallitseman alueen tausta oli sekä taloudellisesti että uskonnollisesti hyvin konservatiivinen. Voimakas väestönkasvu purkautui osin siirtolaisuutena [[Yhdysvallat|Yhdysvaltoihin]], josta myös palasi takaisin vaurautta. Lapuanliike olikin Pohjanmaan viimeinen voimannäyttö ennen kuin se kadotti painoarvonsa teollisuuskeskusten vaurastumisen myötä.<ref>Ylikangas 1986 s. 183–188</ref>

 

Lapuanliikkeen aktivismilla oli myös konkreettinen taustansa 1920-luvun lopun työtaisteluissa. Kommunistit olivat saaneet vallan [[Suomen Ammattijärjestö]]ssä (SAJ) vuonna 1920<ref name="Hokkanen">Kari Hokkanen: [http://kyostikallio.fi/v-taipui-ei-taittunut-1930-1936/kallio-kommunismin-ja-fasismin-valissa/ Kallio kommunismin ja fasismin välissä] Kyösti Kallio -sivusto. Viitattu 4.1.2021.</ref>. Vuosina 1925–1928 ammattiliittojen jäsenmäärä kasvoi noin 50 000:sta yli 90 000:een. Voimistunut ammattiyhdistysliike vaati työväen oikeuksien parantamista. Suurimmat ammattiyhdistyksistä olivat kommunistien hallussa ja varsinkin suomalaisen yhteiskunnan toiminnan kannalta keskeisten alojen lakoissa nähtiin herkästi Neuvostoliiton ohjailua ja ulkopoliittisia motiiveja. Lakkoja käytiinkin SKP:n ohjeiden mukaisesti.<ref>Perälä 1998 s. 24</ref><ref>Siltala 1985 s. 43–45</ref> Vuoden 1929 Suomen vientiteollisuutta koetellut satamalakko kesti kymmenen kuukautta. Myös seitsemän kuukautta kestänyt sukellusvenevalmistaja [[Crichton-Vulcan]]in lakko [[Turku|Turussa]] vuonna 1927 kuumensi tunteita. Kommunistit saivat Neuvostoliitosta lakko-ohjeita ja rahallista lakkoavustusta.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 184</ref> Työtuntien määrällä laskettuna lakkoaktiivisuus Suomessa palasi vuoden 1929 tasolle seuraavan kerran vasta vuonna 1950.<ref>Ylikangas 1986 s. 178</ref> Ammattiyhdistysliikkeen johto jäi kokonaan kommunistien käsiin, kun sosiaalidemokraatit päättivät toukokuussa 1929 vetäytyä SAJ:stä ja alkoivat syksyllä 1929 puuhata oman keskusjärjestön perustamista.<ref>Saarela 2008, s. 300, 751–752, 756–757.</ref>

 

Vasemmisto antoi omalla toiminnallaan myös tehokkaan propaganda-aseen porvarillisille piireille. Entisiä [[jääkärit|jääkäreitä]], [[heimosoturi|heimosotureita]] tai sodassa valkoisten puolella taistelleita työläisiä vaadittiin pyytämään julkisesti anteeksi työväenlehdissä. Kieltäytyjät joutuivat maksamaan sakkoja tai painostettiin lähtemään työpaikoilta. Anteeksipyyntöjä julkaistiin satoja. Nöyrtyminen ”Moskovan kätyreiden” edessä oli valkoisille karvas isku. Oikeisto ei hyväksynyt kommunistien vaikutusvallan kasvamista työpaikoilla ja ”työmaaterrorin” käsitteen alle niputettiin pian myös lakkojen vahtiminen ja paine järjestäytyä ylipäätään.<ref>Siltala 1985 s. 44</ref> Oikeiston keskuudessa kiersi tarinoita syrjinnästä ja jopa väkivaltaisuuksista työpaikoilla. Työmaaterroria nähtiin kuitenkin myös vasemmalla: työnantajien katsottiin syrjivän punaisten joukossa vuoden 1918 tapahtumiin osallistuneita.<ref>Vares & Uola & Majander 2006 s. 182</ref>

 

 

== Asenteiden kiristyminen vuonna 1929 ==