Ero sivun ”Suomen suuriruhtinaskunta” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tekstin parantelu. |
→Suomi siirtyy Venäjän valtaan: Keskeisiä muutoksia ja kehityssuuntia Venäjän vallan alle siirryttyä. |
||
Rivi 119:
Suomalaisen [[Historiantutkimus|historiantutkimuksen]] nykyisten tulkintojen ja venäläistulkintojen mukaan Suomi ei ollut valtio-opillisesti erillinen valtio, vaan provinssi, kuvernementti, fiskaali- tai osavaltio (tai 1600-luvun termein ns. ”finanssivaltio” eli lähinnä talouteen liittyvä keskushallintokoneisto). [[Porvoo|Porvoossa]] vuonna 1809 ei valtiosta eikä [[Autonomia|autonomiastakaan]] ollut tehty mitään valtio-oikeudellisesti pätevää kaksipuolista [[valtiosopimus]]ta Suomen ja Venäjän välillä, vaan Suomen suuriruhtinaskunnan asema ja sitä koskevat päätökset olivat täysin [[Venäjän tsaari|Venäjän keisarin]] hallinnassa. Näin muodoin kukin Venäjää hallinnut keisari päätti itsenäisesti suomalaisten aseman säilyttämisestä tai muuttamisesta. Suomalaisnäkemyksen mukaan keisarin valtaa Suomessa rajoittivat vuoden 1772 ja 1789 perustuslait. He yrittivät saada tsaareja hyväksymään maalle näihin lakeihin pohjautuvan hallitusmuodon ja muuttamaan ne suomalaisten muuttuneeseen asemaan paremmin soveltuviksi, siinä onnistumatta (esim. suomalaisten [[luterilaisuus]] vs. keisarien [[Ortodoksinen kirkko|ortodoksisuus]] ja hallitsijan perimysjärjestys). Venäjällä ei ollut lainkaan vallalla, tiukan [[Itsevaltius|itsevaltiuden]] takia, [[Länsi-Eurooppa|länsieurooppalaista]] käsitystä [[Perustuslaki|perustuslaeista]] muun lainsäädännön yläpuolella olevina valtiosääntöinä. Keisarit olivat vain lupautuneet käyttämään itsevaltiuttaan suuriruhtinaskunnassa aiemmin vallinneiden lakien avulla. Toisin sanoen, he katsoivat voivansa hallita Suomea sen perustuslakien mukaan sitomatta itseään niihin ja alistumatta niiden alaisiksi. Käytännössä he johtivat suomalaisaluettaan hallinnollisilla määräyksillä, ukaaseille ja manifesteilla. [[Aleksanteri II (Venäjä)|Aleksanteri II]]:n kaudelta alkaen perustuslakien muodollinen merkitys lisääntyi, kun valtiopäivät kutsuttiin koolle vuonna 1863, mutta niilläkin lopullinen päätösvalta säilyi keisarilla. Lähinnä suurvaltapoliittisten tekijöiden vaikutuksesta suomalaisten autonomian laatua sekä vanhojen perustuslakien asemaa ja vaikutusta koskeva suomalais- ja venäläisnationalistisen tulkinnan välinen voimakas ristiriita oli leimaa-antava piirre emämaan ja suuriruhtinaskunnan välisissä suhteissa 1800-luvun lopulta lähtien.<ref name="apunen_1987_haapala_1995_klinge_1997_jutikkala_pirinen_2002_pulma_2003a_jussila_2004_2007_meinander_2008">Apunen 1987, Haapala 1995, Klinge 1997, Jutikkala & Pirinen 2002, Pulma 2003a, Jussila 2004 ja 2007, Meinander 2006, Ylikangas 2007, Tommila 2008</ref>
=== Keskeiset muutokset Venäjän vallan alla ===
Olennainen muutos Ruotsin aikakauteen verrattuna oli se, että Suomelle ryhdyttiin rakentamaan omaa keskushallintoa. Vuonna 1809 perustettiin [[Suomen senaatti]], jonka tehtäväksi tuli Suomen sisäisten asioiden hoito. Sen oli määrä valmistella ja panna täytäntöön keisarin päätösvaltaan kuuluvia asioita, ja toimi käytännössä [[Suomen valtioneuvosto|hallituksena]]. Senaatin alle muodostui keskushallinto, josta kehittyi aikanaan itsenäisen [[Eduskunta|Suomen valtionhallinto]]. Pietarissa toimi Suomen [[ministerivaltiosihteeri]], jonka tehtävänä oli esitellä keisarille Suomen asiat. Näiden uusien hallintoelinten perustamisella oli suuri merkitys, ja niiden kautta Suomi pystyi parantamaan itse omia olojaan, kun kerätyt verot voitiin käyttää suoraan Suomen hyväksi. Vuonna 1812 Venäjän keisari [[Aleksanteri I]] siirsi Suomen suurruhtinaskunnan pääkaupungin [[Turku|Turusta]] Helsinkiin. Samana vuonna ns. [[Vanha Suomi|Vanha-Suomi]], eli Ruotsin Venäjälle 1700-luvulla menettämät Suomen alueet, palautettiin Suomen yhteyteen. Vanhan-Suomen merkittävimmästä kaupungista [[Viipuri|Viipurista]] kasvoi 1800-luvun saatossa merkittävä satama- ja teollisuuskaupunki. Monessa mielessä elämä jatkui kuitenkin Ruotsin aikaan nähden ennallaan.<ref name=":1">{{Kirjaviite|Tekijä=Juhana Aunesluoma, Titta Putus-Hilasvuori, Jari Ukkonen & Laura Vuorela|Nimeke=Historia ajassa 3: Itsenäisen Suomen historia|Vuosi=2016|Sivut=23–25|Julkaisupaikka=Helsinki|Julkaisija=Sanoma Pro Oy|Isbn=978-952-63-3543-8}}</ref>
Huolimatta siitä, että hallinto ja talous kehittyivät, Venäjän vallan alle siirtyminen ei ollut kaikin osin Suomen kannalta edullista. Esimerkiksi Suomi jäi syrjään Ruotsissa alkaneesta poliittisesta kehityksestä kohti [[Monarkia|perustuslaillista monarkiaa]], [[Puolue|puoluepolitiikkaa]] ja viime kädessä [[demokratia]]a. Valtiopäivät alkoivat kokoontua Suomessa vasta 1860-luvulla. Suomi jäi varjoon myös Ruotsissa 1800-luvulla vahvassa kehityksessä olleista [[Sananvapaus|sananvapaudesta]], [[Lehdistönvapaus|vapaan lehdistön]] kehityksestä, [[Yksilönvapaus|yksilöiden oikeuksien ja vapauksien]] lujittumisesta ja kansalaisyhteiskunnan muotoutumisesta. [[Venäjän keisarikunta]] edusti aikakauden [[Liberalismi|liberaalien]] ihanteiden vastakohtia [[konservatismi]]a, [[Diktatuuri|yksinvaltaisuutta]] ja mielivaltaa. Suomen keskushallintokin omaksui sujuvasti venäläisen [[byrokratia]]n tavat ja ei yleensä suhtautunut kovin myönteisesti uudistuksiin.<ref name=":1" />
== Hallinto ==
Rivi 321 ⟶ 326:
Vuosina 1899–1905 ja 1908–1917 emämaa Venäjä kohdisti Suomeen suuriruhtinaskuntaan yhtenäistämis- eli venäläistämispolitiikan, jota suomalaiset ovat kutsuneet ''sortokausiksi'' ja ''routavuosiksi''. Aiemmat valtakunnallistamista eli integraatiota koskeneet historiantulkinnat ovat korostaneet ajanjakson taustalla [[panslavismi]]a ja Venäjän suurvaltapoliittisen aseman heikentymistä. Saksan keisarikunta nousi merkittäväksi valtatekijäksi Keski-Euroopassa 1800-luvun puolivälissä. Saksa muodosti yhdessä [[Italia]]n ja [[Itävalta-Unkari]]n kanssa valtapoliittisen [[kolmiliitto|kolmiliiton]]. Lisäksi [[Turkki]] ja Britannia etelässä sekä [[Japani]]n vahvistuminen idässä Aasiassa haastoivat Venäjän mahtia. Sotilaspoliittiset tekijät olivat yksi keskeisimpiä tekijöitä Venäjän reaktioissa reuna-alueillaan. Keisarikunnan luoteisessa kulmassa Suomen suuriruhtinaskunnan merkitys pääkaupunki Pietarin etuvartiona kasvoi entisestään.<ref name="apunen_1987_klinge_1997_nygård_2003a">Apunen 1987, Klinge 1997, Nygård 2003a</ref>
Uusimmat historiantulkinnat ovat laajentaneet kokonaiskuvaa. Niissä korostuu Venäjän sisäinen kehitys 1800-luvun alun hajanaisesta, heikon keskusjohdon omanneesta valtiosta, 1800-luvun loppupuoliskon vahvan keskusjohdon valtakunnaksi. Suomi kuten muutkin Venäjän valtaamat maat saivat oman hallinnon ja erivapauksia, koska Venäjä ei kyennyt niitä aluksi muuten hallitsemaan. Tilanne muuttui 1800-luvun aikana, ja Venäjä alkoi lopulta ottaa Suomen suuriruhtinaskunnankin haltuunsa.
Suomalaisten kohdalla myös taloudelliset tekijät olivat yhtenä syynä venäläisten halukkuuteen liittää maa kiinteämmin emämaahan. 1800-luvun puolivälistä lähtien teollinen vallankumous ja talouselämä olivat edistyneet Suomessa pitemmälle kuin Venäjällä; Viipurin takana sijainnut pohjoinen korpien ja järvien maa oli muuttunut nopeasti ja ohittanut emämaan taloudellisessa kehityksessä.<ref name="apunen_1987_alapuro_1988_haapala_1995_nygård_2003a_jussila_2004_ylikangas_2007">Apunen 1987, Alapuro 1988, Haapala 1995, Nygård 2003a, Jussila 2004, Ylikangas 2007</ref>
| |||