Ero sivun ”Simone Weil” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Lisätään malline:commonscat (Commons-luokka P373 = Simone Weil) Aiheesta muualla -osioon |
Artikkeli saatettu kansainvälisten laatuvaatimusten tasolle. Merkkaus: epäilyttävä linkki |
||
Rivi 9:
| syntynyt = [[3. helmikuuta]] [[1909]]<br />[[Pariisi]], [[Ranska]]
| kuollut = {{Kuolinaika ja ikä|3|2|1909|24|8|1943}}<br />[[Ashford]], [[Kent (kreivikunta)|Kent]], [[Englanti]]
| kansalaisuus = ranskalainen {{Ranskan lippu}}
| alma mater = [[École Normale Supérieure]], [[Pariisin yliopisto|Université de Paris]], DES
| koulukunta = [[Eksistentialismi]], [[Mannermainen filosofia]], [[Platonismi]], [[Kristillinen filosofia]], [[Marxismi]], [[Mystiikka]]
| vaikutusalueet = [[Hyve-etiikka]], [[Arvofilosofia]], [[Moraalifilosofia]], [[Poliittinen filosofia]], [[Uskonnonfilosofia]]
| tunnetut työt = ''Attente de Dieu'', ''Écrits historiques et politiques'', ''L’Enracinement'', ''Oppression et Liberté'', ''La Pesanteur et la grâce''
| allekirjoitus =
}}
'''Simone Adolphine Weil''' ([[3. helmikuuta]] [[1909]] [[Pariisi]], [[Ranska]] – [[24. elokuuta]] [[1943]] [[Ashford]], [[Kent (kreivikunta)|Kent]], [[Englanti]]) oli [[ranska]]lainen [[filosofi]]. Hän syntyi uskonnollisesti maallistuneeseen [[juutalaiset|juutalaistaustaiseen]]
Veljensä kanssa Simone innostui jo varhain [[geometria]]sta, [[Platon]]ista ja muista kreikkalaisista ajattelijoista. Simone Weil sai koulutuksensa Henri IV:n lyseossa, jossa hän perehtyi filosofiaan agnostisen opettajansa [[Émile Chartier|Émile-Auguste Chartierin]] (pseudonyymi Alain) ohjauksessa. Weil valittiin 1928 [[École Normale Supérieure]]en, josta hän valmistui 1931 [[filosofia]]n [[opettaja]]ksi suorittaen ''diplôme d'etudes supérieures'' (DES) -tutkinnon ja kasvatustieteen aggregaatiotutkinnon.<ref>Stanford Encyclopedia of Philosophy ”Simone Weil”. [https://plato.stanford.edu/entries/simone-weil/]</ref>
Weil toimi filosofian opettajana eri puolilla Ranskaa ja aktivoitui poliittisesti. Hän kiinnostui [[marxilaisuus|marxilaisuudesta]] ja [[Saksa]]n vähittäisestä siirtymisestä [[Nationalismi|nationalismiin]]. Hän pettyi pian [[sosialismi|sosialistiseen]] ideologiaan ja aloitti työskentelyn tehtaissa saadakseen kuvaa työläisten arjesta ja siitä, miksi nämä eivät pyrkineet toimimaan elämänsä parantamiseksi. Weil kirjoitti ihmisten itselleen ja toisilleen aiheuttamasta [[sortaminen|sorrosta]] (''Oppression et liberté'') ja tehdastyöstä (''La Condition ouvrière'') sekä artikkelin [[väkivalta|väkivallasta]] (”L’Iliade ou le poème de la force”). Samaan aikaan hän kävi keskusteluja [[katolinen kirkko|katolilaisten]] oppineiden kanssa [[usko]]n todenmukaisuudesta ja huomasi pitävänsä [[buddhalaisuus|buddhalaisuutta]] ja [[hindulaisuus|hindulaisuutta]] parempana kuin [[kristinusko]]a tai [[juutalaisuus|juutalaisuutta]].
Matkusteltuaan [[Italia]]ssa ja koettuaan [[mystiikka|mystisiä]] elämyksiä Weil kiinnostui uudelleen kristinuskosta, joskaan hän ei ottanut [[kaste]]tta. Weil pohti erityisesti [[kärsimys|kärsimyksen]] ja [[pahuus|pahuuden]] ongelmaa sekä Platonin ajattelulle keskeistä havaittavan todellisuuden ja [[ideaoppi|ideaalisen]] [[kauneus|kauneuden]] suhdetta. Jumalan poissaolon käsite on hänen ajattelussaan keskeinen. Weilin uskonnollisista pohdinnoista on hänen kuolemansa jälkeen koottu useita teoksia, muun muassa kirja ''La Pesanteur et la grâce'' (1947; suom. ''Painovoima ja armo''). Elämänsä lopulla Weil alkoi toimia uudelleen poliittisesti, päämääränään henkisen arvoperustan luominen jälleenrakennuksen ajan Euroopalle. Hän siirtyi [[Lontoo]]seen Pariisin ollessa saksalaismiehityksessä ja kirjoitti kirjan kulttuuristen juurten tarpeellisuudesta (''L’Enracinement''). Teoksessa hän hahmottelee ihmissielun tarpeet [[kasvatus|kasvatuksen]] ja poliittisen uudistamisen pohjaksi. Myös tämä teos julkaistiin vasta Weilin kuoleman jälkeen, vuonna 1949 (suom. ''Juurtuminen – Alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle'').
[[Tiedosto:Simone Weil 14.jpg|thumb|200px|right|Simone Weil isänsä sylissä.]]
== Filosofia ja toiminta ==
Weilin ajattelussa on nähty kausia, joita on tosin yleensä käsitelty erillisinä. Esimerkiksi David McLellan on keskittynyt Weilin marxilaiseen utopismiin<ref>David McLellan laajassa teoksessaan ''Utopian Pessimist – The Life and Thought of Simone Weil'' (1990).</ref> ja Eric O. Springsted hänen [[platonismi]]insa.<ref>Eric O. Springsted väitöskirjassaan ''Christus Mediator – Platonic Mediation in the Thought of Simone Weil'' (1983).</ref> Weiliä suomentanut [[Maija Lehtonen]] on nähnyt, että ajattelu ja toiminta ovat Weilin filosofiassa yhtä.<ref>Maija Lehtonen johdannossaan Simone Weilin teokseen ''Painovoima ja armo'' (1976, s. 5–20).</ref> Weilin moraalifilosofiasta väitellyt [[Jukka Hankamäki]] näkee hänen ajattelussaan kolme kautta pyrkien [[synteesi]]in.<ref>Jukka Hankamäki väitöskirjassaan ''Rakkauden välittäjä – Kulttuurikritiikki ja eettisen ihmisen ideaali Simone Weilin ajattelussa'' (1997, 2. p. 2006).</ref>
Ensimmäinen kausi koostui poliittisesta aktivismista. Weilin kiinnostus marxilaisiin vallan ja sorron selityksiin vaihtui kuitenkin pian pettymykseksi ja sitä kautta marxismin arvosteluksi. Sitä seurasi henkisen suuntautumisen kausi, jolloin Weil pohti, voisiko platoninen [[idealismi]] konkretisoitua arkielämässä. Kolmannella kaudellaan Weil kiinnostui jälleen käytännön politiikasta; nyt antiikin [[hyve-etiikka|hyve-etiikan]] näkökulmasta.
=== Poliittinen aktivismi ===
Weil oli käsitellyt [[Kartesiolainen dualismi|kartesiolaista]] dualismia École Normale Supérieuren opinnäytetyössään ''Science et perception au Descartes'' (1931, kokoelmassa ''Sur la science''). Pyrkimys yhdistää materian ja hengen maailmoja kuvastui Weilin yrityksissä nähdä aineellisessa työssä kauneutta ja myöhemmin myös hänen [[platonismi]]ssaan. Tärkeimpiä ystäviä opiskeluvuosilta olivat [[Simone de Beauvoir]], [[Albert Camus]] ja [[Jean-Paul Sartre]].
==== Filosofian opettajana ====
Weil opetti filosofiaa [[Le Puy-en-Velay|Le Puyssa]], jossa hän oleskeli lokakuusta 1931. Tämän ajan kirjoituksia on julkaistu kolmiosaisessa ''Cahiers''-laitoksessa. Elokuussa 1932, ennen [[Adolf Hitler]]in valtaannousua, Weil matkusteli Saksassa tehden havaintoja ”hitlerismiksi” kutsumastaan ilmiöstä, josta hän kirjoitti muun muassa artikkeleissaan ”La Situation en Allemagne” (1932) ja ”Quelques réflexions sur les origines de l’hitlérisme” (1940). Matkallaan Weil sai ensimmäiset kosketuksensa totalitarismeihin, joita hän kuvaili myöhemmin ”suureksi eläimeksi” (''le gros animal'').<ref>Weil, ''La Pesanteur et la grâce'' (1947, s. 185).</ref>
Vuoden 1932 lokakuusta Weil opetti filosofiaa [[Auxerre]]ssa ja vuoden 1933 puolivälistä kevääseen 1934 [[Roanne]]ssa tarkastellen havaitsemisen teorian ja kartesiolaisuuden kysymyksiä. Nämä luennot on julkaistu hänen oppilaansa Anne Reynaudin muistiinpanoja rekonstruoiden teoksessa ''Leçons de philosophie''. Weiliin kohdistettiin sanomalehtikampanja, jolla hänet painostettiin eroamaan opettajan toimestaan, kun joidenkin oppilaiden vanhemmat olivat ärsyyntyneet Weilin myönnytyksistä marxismille sekä hänen tavastaan poiketa opetussuunnitelmasta.<ref>Hankamäki 2006, s. 17–18.</ref><ref>Lehtonen 1976, s. 7.</ref>
Palattuaan Pariisiin Weil hakeutui alkuvuodesta 1934 työhön [[Alstom|Alsthomin]] ja 1935 [[Renault]]in tehtaisiin saadakseen kokemusta fyysisestä työstä sekä elättääkseen itsensä. Tämän kokeilunsa aikana kirjoittamassaan päiväkirjassa (''La Condition ouvriére'') Weil katsoo, että fyysisen työn materiaaliset valtasuhteet [[Masennus|deprivoivat]] ihmisiä ja johdattavat välinpitämättömyyden noidankehään karkottaen mielenkiinnon hyvään ja kauniiseen. Teollistumisen ajalle ominaista työn esineellistävää ja lannistavaa vaikutusta Weil kutsui myöhemmin ”painovoimaksi” (''la pesanteur''). Kosketuskohdat työläisten arkeen päättivät marxismille myönteisen jakson.
==== Marxismin kritiikki ====
Weil tapasi julkista kohua herättäen [[Neuvostoliitto|Neuvostoliitosta]] karkotetun [[Lev Trotski]]n, jonka kanssa Pariisissa keskustellessaan hän ei tosin löytänyt yhteistä säveltä. Trotski piti Weilia ”melankolisena vallankumouksellisena”, kun taas Weil näki kommunismin ja kapitalismin yhtä kaikki [[Totalitarismi|totalitarismeina]] yhdistäen ne käsitykseensä ”suuresta eläimestä”. Weil ei tarkoittanut kuvauksellaan samaa mitä [[Karl Popper]] teoksessaan ''[[Avoin yhteiskunta ja sen viholliset]]'' (1945), jossa hän väittää, että totalitarismit ovat johdettavissa Platonin yhteiskuntateoriasta. Weil sanoo:
[[Tiedosto:Simone Weil 13.jpg|thumb|300px|right|Simone Weil pariisilaisessa kahvilassa]]
{{Sitaatti|Siihen sivuun, jonka Platon on kirjoittanut suuresta eläimestä, sisältyy koko marxismi -- ja sillä sivulla se myös kumotaan.|''La Pesanteur et la grâce'', 185.}}
Mikäli marxismissa voitiin nähdä Platonin idealismin aineksia, ne oli Weilin mielestä johdeltu Platonin ajattelusta väärin.<ref>J. P. Little muistuttaa (1988, s. 74), että Weil käyttää ”suurta eläintä” yhteydestään irrotettuna symbolina, jonka tehtävänä on ”viitata sosiaaliseen sisältyviin vaaroihin (''to indicate to dangers inherent in the social element'')” ja ettei Weilin siihen liittämä negatiivinen arvolataus edusta Weilin käsitystä Platonin valtiosta.</ref> Hänen mukaansa platonilainen ihanteellisuus pikemminkin johdatti etsimään tasapainoa yksilön sisäisistä harmonian elämyksistä kuin ulkoisista yhdenmukaisuuden vaateista tai taistelusta [[Materialismi|materiaalisessa]] maailmassa.<ref>Peter Winch on pitänyt Weilin tasapainon käsitettä (''la balance'') keskeisenä hänen hyve-etiikalleen mainiten sen teoksensa (1989) otsikossa.</ref> Työläisten kommunistinen ihannevaltio oli hänen mielestään jo 1930-luvun alussa ristiriitainen koostuessaan [[Poliisi|poliisista]], [[Armeija|armeijasta]] ja [[Byrokratia|byrokratiasta]]. Koska totalitarismin muodot olivat hyvin samanlaisia sekä äärivasemmalla että äärioikealla, syyt saattoivat löytyä teknologisesta ihmiskuvasta, jota Weil pohti kirjoituksessaan ”Réflexions concernant la technocratie, le national-socialisme, l’U.S.S.R. et quelques autres points”.<ref>Artikkeli on julkaistu Simone Weilin kokoelmateoksessa ''Oppression et liberté'' (1955, s. 39–44).</ref> Hänen mukaansa teknologia ja massakulttuuri tuottavat ihmisille kärsimystä, pahoinvointia ja onnettomuutta (''le malheur''),<ref>Weil, ''La Pesanteur et la grâce'', (1947, s. 91–99).</ref> joka on lähellä Sarten näkemystä ”inhosta” (''la nausée'').<ref>Hankamäki (2006, s. 159) katsoo, että Weilin ja Sarten käsitteet kuvaavat moraalin dilemmoista johtuvia pahoinvoinnin (''nausea'', lat. = merisairaus) elämyksiä.</ref>
Esseet, joissa Weil perustelee marxismin kritiikkiään, on koottu Albert Camus’n kokoamaan teokseen ''Oppression et liberté''. Weilin mielestä työläiset eivät rehellisesti kannattaneet marxilaisia ajatuksia. Yleiskommunistisiin ihanteisiin vetosivatkin lähinnä heidän ammattiyhdistyspomonsa, jotka [[Karl Marx|Marxin]] oppeja hyväkseen käyttäen pitivät työväenluokkaa ideologisissa pihdeissään. Weil puolestaan halusi nähdä poliittisen toiminnan mahdollisuudet työläisten henkisessä vapautumisessa niin työnantajiensa kuin ay-johtajiensakin vallasta. Vaikka Weil onnistui solmimaan joitakin yhteyksiä myös Ranskan ammattiyhdistysliikkeeseen, hänen [[syndikalismi]]nsa kääntyi nopeasti pois järjestäytyneen toiminnan piiristä, eräänlaiseksi yksilöarvoihin ja liberaaleihin ihanteisiin uskovaksi [[anarkia]]ksi. Weilin historiallisia ja poliittisia kirjoituksia on julkaistu kokoelmana ''Écrits historiques et politiques''.
==== Espanjan sisällissota ja anarkismi ====
Vuonna 1936 Weil tekeytyi [[toimittaja]]ksi, hakeutui kansainväliseen anarkistiprikaatiin ja toimi lyhyen ajan tasavaltalaisten huoltojoukoissa [[Espanjan sisällissota|Espanjan sisällissodassa]] kuvitellen pystyvänsä tällä päähänpistollaan edistämään vapauden, veljeyden ja tasa-arvon ihanteita. Tosiasiassa Weil joutui jälleen järkyttymään. Myös hänen ystävinään pitämänsä tasavaltalaiset harjoittivat yhtä julmia raakuuksia omia vihollisiaan kohtaan kuin kenraali [[Francisco Franco]]n johtamat joukot, jotka lopulta voittivat sodan. Weilin sotaretki katkesi hänen epäkäytännöllisyyteensä niin kuin hänen tehdasvuotensakin: nyt hänen onnistui polttaa itsensä palovammoille kenttäkeittiössä toimiessaan.<ref>Hankamäki 2006, s. 16.</ref>
Vuodet 1937–1939 Weil vietti matkustellen [[Benito Mussolini]]n hallitsemassa Italiassa, jossa muuan brittiläinen herrasmies tutustutti Weilin englantilaisiin idealistirunoilijoihin. Tärkeimmän huomion Weilin ajattelussa tällöin saivat 1593–1633 elänyt [[George Herbert (runoilija)|George Herbert]] ja 1800-luvun alkupuolella vaikuttanut [[William Godwin]], joka tunnetaan individualistisena esianarkistina.
Weililla väitetään olleen mystisiä elämyksiä oleskellessaan keskiaikaisessa kappelissa, jossa köyhyysmunkki [[Franciscus Assisilainen]] oli käynyt rukoilemassa. Tapaus on antanut kolmelle paaville aiheen pohtia, pitäisikö Weil julistaa pyhimykseksi, tuloksetta. ”Poliittisena pessimistinä” häntä puolestaan pitää marxismin tutkija David McLellan elämäkerrassaan.<ref>David McLellan, ''Utopian Pessimist – The Life and Thought of Simone Weil'' (1989).</ref> Weil oli uskonnollisesti ja poliittisesti epädogmaattinen, ja McLellanin arviota Weilin resignaatiosta tukee tieto Weilin monista vastoinkäymisistä ja epäonnistumisista.<ref>Catharina Stenqvist tarkastelee Weilin elämän traagisuutta väitöskirjassaan ''Simone Weil om livets tragik – och dess skönhet'' (1984).</ref>
=== Hengellinen kausi, uskontokriittisyys ja Platon ===
Palattuaan uskaliaalta matkaltaan [[fasismi|fasistisesta]] Italiasta Weil asettui kirjailija Gustave Thibonin maatilalle [[Saint-Marcel d’Ardèch]]en lähelle [[Marseille]]a syksyllä 1939. Alue jäi 1940 tapahtuneen Saksan miehityksen ulkopuolelle, ja Weilin onnistui siten välttää joutuminen [[keskitysleiri]]lle. Weil piileskeli [[Gestapo]]a ja [[Vichyn hallitus]]ta katolilaisen dominikaani-isän Joseph Marie Perrinin avulla, vaikkakin hänen suhteensa uskontoon oli koko ajan kriittinen.<ref>Uskonnollissävytteisen aikalaiskuvauksen Weilistä antavat Perrin ja Thibon teoksessaan ''[https://books.google.com/books?id=PHWpSe1ywkEC&pg=PA0 Simone Weil as We Knew Her]'' (1953).</ref>
Seurasi ankaran luomistyön kausi. Suuren osan vuoden 1940 jälkeisistä kirjoituksistaan Weil omisti vallan, väkivallan ja metafysiikan yhteyksien selvittelylle. Teokseen ''La Source grecque'' on koottu tutkielmat [[Ilias|Iliaan]] [[tragedia|tragediasta]], Platonin Jumala-käsityksestä, ”[[Theaitetos (dialogi)|Theaitetoksesta]]”, ”[[Faidros (dialogi)|Faidroksesta]]” ja ”[[Valtio (Platon)|Valtiosta]]” sekä kommentit [[Anaksimandros|Anaksimandroksen]] ja [[Herakleitos|Herakleitoksen]] fragmenteista. ”Ilias: väkivallan runoelma” -esseen mukaan kaikki valta nojaa väkivaltapotentiaaliin, ts. väkivallan mahdollisuuteen. Tragedian opetus on Weilin mukaan siinä, että vallan alaisuus on pysyvä osa ihmisen situaatiota. Elämäntilanteet kuitenkin ohjaavat toiveikkaasti kuvittelemaan, että materiaalisten valtasuhteiden yläpuolella on jokin, jolla on valta kaiken yli, ja näin syntyy ontologinen oletus Jumalan olemassaolosta. Tragedia täydellistyy, kun tällä tavoin synnytettyyn jumaluuteen aletaan vedota pyrittäessä oikeuttamaan maallisen vallan käyttöä.
====Minuudesta luopuminen ja tyhjiö====
Transsendentaalisen ja maallisen vallan yhdistyminen on Weilin mukaan epäjumalanpalvelusta (''l’idolâtrie''),<ref>Simone Weil, ''La Connaissance surnaturelle'' (1950, s. 82) ja ''La Pesanteur et la grâce'' (1947, 69–70).</ref> ja ”[e]päjumalanpalveluksen kohde on aina jotain samantapaista kuin valtio”.<ref>Weil, ''L’Enracinement'' (1949, s. 150)</ref> Siksi etiikan pitäisi alkaa Jumalan olemassaoloa koskevan olettamuksen hylkäämisestä. Tämä voisi käydä päinsä, jos ihmiset lopettaisivat uskonnollisen aktiivisuutensa ja tyytyisivät tyhjiöön (''le vide'').<ref>Weil, ''La Pesanteur et la grâce'' (1947 s. 11–12).</ref> Näin todellinen jumaluus ja hengellinen kokeminen voisivat vallata mielen.
Teoksen ''Attente de Dieu'' kirjoituksissa Weil omisti huomiota tyhjentymisharjoituksiin ja oikeanlaiseen odottamiseen, jota hän oli opiskellut buddhalaisuudesta. Hän luki noihin aikoihin myös [[Bhagavad Gita]]a ja hindulaisia [[Veda-kirjat|Veda-kirjoja]], ja hänen näkemyksiään voidaan kutsua [[synkretismi|synkretistisiksi]]. Muiden muassa Janet P. Little pitää Weilin keskeisenä käsitteenä tarkkaavaisuutta (''l’attention'').<ref>J. P. Little teoksessaan ''Simone Weil – Waiting on Truth'' (1988).</ref> Weilin mielestä mietiskelevä keskittyminen sekä tietoisuuden ja läsnäolon kehittäminen ovat kartesiolaisen epäilyn veroisia filosofian menetelmiä.<ref>Weil, ''Attente de Dieu'' (1959, ''passim'').</ref>
[[Tiedosto:Simone1-300x297.jpg|thumb|250px|right|Simone Weil lokakuussa 1941]]
Odottamiseen ja puhdistautumiseen liittyy myös ajatus minuudesta luopumisesta. Hän puhui ”minuuden tuhoamisesta” (''la destruction du je'') ja katsoi, että egon pitäisi väistyä odottavan havaitsemisen tieltä.<ref>Weil, ''La Pesanteur et la grâce'' (1947, s. 29).</ref> Samaa hän korosti myös arvostellessaan ”personalismin filosofiaa”, joka on saanut alkunsa ”nimen ja arvostuksen kipeistä kirjailijoista". Esseessään ”La Personné et le sacré” (”Persoonallisuus ja pyhä”) Weil kirjoitti:
{{Sitaatti|Kun tiede, taide, kirjallisuus ja filosofia ovat pelkästään persoonan toteuttamista, ne ovat tasolla, jolla häikäisevät ja loistavat saavutukset ovat mahdollisia, ja ne voivat tehdä ihmisen nimen vuosituhansien ajan eläväksi. Mutta kaukana tämän tason yläpuolella on kuilun erottamana taso, jolla korkeimmat asiat saavutetaan. Nämä asiat ovat olennaisesti anonyymejä. -- Mystikon koko voimavara on aina ollut tulla sellaiseksi, ettei hänen sielussaan ole mitään, joka sanoisi ”minä”. Mutta se osa sielusta, joka sanoo ”me”, on vielä äärettömän paljon vaarallisempi.|Écrits de Londres et dernières lettres, 16–17.}}
Weilin idealismille oli ominaista tieteen puhtauden tavoittelu, joka näkyi hänen ihastuksessaan geometriaan ja matematiikkaan. Myöskään filosofiaan mahdollisesti liittyvää individualismia, omahyväisyyttä, itsetehostusta tai egoismia ei pitäisi Weilin mielestä korvata laumasieluisuudella, sillä joukkoliikkeiksi järjestäytyessään myös henkiset pyrkimykset voivat toimia pohjana totalitarismeille yhdistäen taivaallisen ja maallisen vallan:
{{Sitaatti|Rooman valtakunnan, joka oli totalitaarinen, jälkeen Kirkko oli se, joka ensinnä vakiinnutti ankaran totalitarismin Euroopassa 1200-luvulla [...]. Tämä puu on kantanut runsaasti hedelmää. Ja tämän totalitarismin motivoiva voima oli noiden kahden pienen sanan käyttö: ''anathema sit''.| ''Attente de Dieu'', 50}}
[[Anateema|Pannaan julistamista]] arvostellessaan Weil kritisoi voimakkaasti [[sensuuri]]a, joka oli sota-aikana kaikinpuolista.
====Kärsimysmysiikka ja askeesi tienä henkiseen jalostumiseen====
Suurista uuden ajan filosofeista Weiliin vaikutti eniten [[René Descartes]]’n ohella [[Immanuel Kant]], jonka [[transsendentaalinen idealismi|transsendentaalifilosofiaa]] hän arvosti. Kantilainen välineellisen kohtelun kielto ja ajatus ihmisarvosta sopivat Weilin ihmiskäsitykseen, jonka mukaan ihmisten tulisi tyhjentää mielensä toisia ihmisiä ja todellisuutta koskevista esioletuksistaan, määrittely-yrityksistä ja olemusajattelusta.<ref>Hankamäki 2006, s. 151 ja 254.</ref> Erona Kantiin on, että Weilin mielestä tietoisuuden ja todellisuuden kuilu voidaan silloittaa elämysten ja subjektiivisten kokemusten kautta, jolloin todellisuus voi virrata sieluun. Tätä hän kuvaa ”Hengellisessä omaelämäkerrassaan” (''Autobiographie spirituelle''), jonka mainintoihin perustuvat myöhemmät väitteet hänestä mystikkona.
[[Tiedosto:Bazylika Santa Maria degli Angeli Asyż.jpg|thumb|300px|[[Assisi]]n kaupungissa oleva Basilica di Santa Maria degli Angeli, jossa Weil koki mystisiä elämyksiä.]]
{{Sitaatti|Kristus astui alas taivaasta ja valtasi minut.|''Attente de Dieu'', 38}}
Köyhyysmystiikka näkyi Weilin elämäntavoissa, jotka olivat yksinkertaiset. Hän lähetti elintarvikekorttinsa Ranskan vastarintaliikkeelle ja kantoi maataloustöissä mukanaan Platonin ''[[Pidot (Platon)|Pitojen]]'' nidettä toivoen voivansa opettaa filosofiaa maatilan työntekijöille.<ref>Stanford Encyclopedia of Philosophy ”Simone Weil”. [https://plato.stanford.edu/entries/simone-weil/]</ref>
Weilissä oli myös kärsimysmystikon aineksia.<ref>Weilia kärsimysmystikkona on käsitellyt Juha Varto (2005).</ref> Weilin mielestä ankarin kärsimys nousee tietoisuudesta, että ihminen joutuu elämään ilman Jumalaa. Tämä näyttää paradoksaaliselta, sillä Weilin mielestä ihmisen tulisi pyrkiä tähän tilaan. Vaikka Weil katsoi, ettei ihminen koskaan pysty käsittämään, kuinka syvälle [[Kristus (arvonimi)|Kristuksen]] [[Jeesuksen ristiinnaulitseminen|ristinkuolema]] vei, hän näyttää kärsimysmystikkojen tavoin ajattelevan, että mitä lähemmäksi [[Jeesus|Jeesuksen]] kärsimyksiä ihminen ajautuu, sitä selvemmin hän voi ymmärtää yhteyttä Kristukseen ja [[Jumala|Jumalaan]]:
{{Sitaatti|[...] ja tästä aiheutuu raateleva tuska. Ihmisen koko olemus tuntee hetken ajan tätä tuskaa; hänessä ei ole lainkaan sijaa Jumalalle; sen sai Kristuskin kokea, tai ainakaan hän ei tajunnut Jumalasta muuta kuin että tämä oli hylännyt hänet. [...] Kun rauta koskettaa ihmistä, hänen täytyy tuntea olevansa erossa Jumalasta niin kuin Kristus tunsi.|''La Pesanteur et la grâce'', 98.}}
Se, että Weil näki kärsivän Kristuksen jokaisessa köyhässä ja kovaosaisessa, toteutti varhaisessa kristinuskossa esiintynyttä ideaa: tunnistaa [[Toiseus|toisessa]] ihmisessä Jumala. Weilin filosofiakäsityksen valoisuutta ilmentää hänen uskomuksensa, että silloinkin, kun kärsimyksestä tulee pysyvä osa ihmisen elämää, ihmisistä voidaan löytää piirteitä, jotka jalostavat häntä itseään ja toisia ihmisiä kärsimysten keskellä kestävämmiksi, [[Armo|armollisemmiksi ]] ja [[Rakkaus|rakastavammiksi]].<ref>Myös armon (''la grâce'') käsite oli Weilille keskeinen teoksen ''La Pesanteur et la grâce'' kirjoituksissa, vaikka luterilaisuus jäikin juutalaiselle Weilille katolisuutta vieraammaksi.</ref> Koska kärsimys on [[intersubjektiivisuus|intersubjektiivista]] (ihmisten välistä) ja yleismaailmallista, se voisi ohjata ihmisiä lähemmäksi universaalia rakkauden kokemusta. Esimerkiksi Hankamäki on kuitenkin huomauttanut, ettei Weiliä ei voitaisi pelkästään tällä perusteella pitää ''kristillisenä'' mystikkona, sillä kristinuskon mukaan ihmisten puolesta on jo kärsitty, eikä ihmisen tehtävänä ole enää kärsiä.<ref>Hankamäki 2006, s. 161.</ref> Enemmänkin kyse on humanistisesta antroposofiasta. Sen tapaisesta Jumalan rakastamisesta Weil kirjoitti kokoelman ''Pensées sans ordre concernant l’amour de Dieu'' teksteissä.
=== Maanpaon aika ja Euroopan tulevaisuus ===
[[Tiedosto:Plaque Simone Weil rue Auguste-Comte Paris.jpg|thumb|200px|left|Muistolaatta Weilin kotiosoitteessa Pariisin Auguste Comte -kadulla.]]Weilin virallinen asuinpaikka oli ollut 1929–1940 Pariisin [[6. arrondissementti (Pariisi)|kuudennen arrondissementin]] Auguste Comte -kadulla, josta hänen vanhempansa vetäytyivät miehityksen vuoksi. Varmistuttuaan vanhempiensa ja veljensä pääsystä Yhdysvaltoihin loppuvuodesta 1941 Weil suostui jättämään Ranskan ja lähtemään maanpakoon kesällä 1942, jolloin hän matkusti [[Marokko|Marokon]] [[Casablanca]]n kautta [[New York]]iin.<ref>Weilin vaiheista kertovat aikalaiset Perrin ja Thibon (1954).</ref> Paetessaan Weil jätti siihenastisen tuotantonsa Gustave Thibonille ja katoliselle pappismiehelle Joseph Marie Perrinille, joiden kautta Weilin teoksia alettiin toimittaa julkisuuteen. New Yorkista Weil lähetti Perrinille satasivuisen ”kirjeen”, Kirjeen papille (''Lettre à un religieux''), jota voidaan pitää Weilin tilintekona sekä juutalaisuudesta että kristillisyydestä. Uskonnolliset kysymykset eivät kuitenkaan lakanneet kiinnostamasta Weiliä, ja New Yorkissakin hän kirjoitti niistä kirjan verran: ''La Connaissance surnaturelle''.
Weil palasi keväällä 1943 takaisin Eurooppaan, tällä kertaa [[Lontoo]]seen, jossa hän toimi [[Vapaa Ranska|Vapaan Ranskan]] pakolaishallituksen työntekijänä. Weil oli lähetellyt New Yorkista kirjeitä ystävälleen [[Maurice Schumann]]ille, joka oli hänen ystävänsä Alainin koulusta ja josta tuli myöhemmin Ranskan ulkoministeri ja eräs [[détente]]-politiikan luojista. Schumann kutsui Weilin sihteerikseen Lontooseen estäen Weilia matkustamasta Ranskaan, jonne hän oli aikonut palata. Weil sai [[Charles de Gaulle]]lta tehtäväkseen luonnostella moraalin suuntaviivat sodanjälkeiselle Euroopalle. Lontoon-ajan kirjoituksia on koottu teokseen ''Écrits de Londres et dernières lettres''.
====Juurten kasvattaminen====
Weil kirjoitti neljässä kuukaudessa kirjan ''L’Enracinement'', jossa hän piti perusongelmana materialismin kehää. Myöskään sodan tulevat voittajat eivät välttyisi siltä, mikäli vallan perusvoimat jäävät voimaan ajattelutapojen muuttumatta. Weil näki ongelmana kulttuurin risaisuuden ja kirjoitti: [[Tiedosto:L'enracinement, Simone Weil, Gallimard.jpg||thumb|250px|right|Simone Weilin ''L’Enracinement''-teoksen kansi vuodelta 1949.]]
{{Sitaatti|Juurettomuus on vaarallisin tauti, johon yhteiskunnat voivat sairastua, sillä se monistaa itseään. Juurettomat reagoivat kahdella tavalla: he joko vaipuvat tylsyyteen kuten antiikin orjat tai ryhtyvät toimintaan kiskoakseen juuriltaan myös ne, jotka vielä ovat kiinni.|''L’Enracinement'', 66.}}
Teoksessaan hän pyrki löytämään moraalille universaalin perustan ihmissielun henkisistä tarpeista. Koska ne ovat yleispäteviä, kuten vapaus, mutta sisällöltään määrittelemättömiä, niissä voisi yhdistyä yksilöllinen yleiseen. Mikäli merkityssisällöt kiinnittyvät tarpeisiin, niillä ovat myös tietyt rajat, sillä tarve on täyttyvä määre toisin kuin esimerkiksi halu, joka voi olla kyltymätöntä, ja siksi moraali on mahdollista. Eettisessä refleksiossa (harkinnassa) erottuu ensin porras, jolla ihmiset valitsevat yleiset arvot omiksi arvoikseen. Niihin sitouduttuaan he antavat sitten arvoilleen persoonallisen merkityksen. Samantapainen asetelma esiintyy Sartren näkemyksessä ensimmäisestä ja toisesta refleksiosta.<ref>Hankamäki 2006, s. 262–264.</ref>. Edelleen Weil halusi nähdä kaikessa kulttuurissa ja etenkin työssä henkisiä arvoja. Hän kirjoitti:
{{Sitaatti|Sivilisaatio, joka rakentuu työn henkisille arvoille, toteuttaa parhaiten ihmisen mahdollisuutta juurtua maailmaan; siten se muodostuu vastakohdaksi tilanteelle, jossa olemme nyt ja joka koostuu lähes täydellisestä juurettomuudesta.|''L’Enracinement'', 128–129.}}
''L’Enracinement'' on ainoa teos, jonka Weil itse viimeisteli painoon. Sen tyyli on pitkäli julistavaa. Hän yhdisti tarpeet yleisiin arvoihin melko suoraviivaisesti, vaikkakin refleksion kaksitasoisuuden kautta objektiiviset arvot voidaan ainakin periaatteessa erottaa subjektiivisista arvostuksista. Niiden yhteenliittäminen puolestaan vaatii arvojen ymmärtämistä naturalistisesti ja velvoittavasti: tarpeiden kautta.
====Naturalismi, mystiikka, eksistentialismi ja varhainen kuolema====
Weilin [[naturalismi]]n voidaan nähdä olevan ristiriidassa hänen hengellisyytensä kanssa. Toisaalta [[mystiikka|mystiikan]] tunnusmerkkejä ovat myös luonnollisuuden korostaminen, [[Autenttisuus (filosofia)|autenttisuuden]] ja alkuperäisyyden kaipuu, operointi ruumiillisilla äärikokemuksilla sekä hurmoksellinen heittäytyminen olosuhteiden varaan. Weilia voidaan pitää esimerkkitapauksena ihmisestä, joka heijasteli [[modernisaatio]]n ajalle tyypillisiä vierauden tuntemuksia.<ref>Little (1984), Stenqvist (1988), Hankamäki (2006, s. 11).</ref>
De Gaulle piti Weilin kirjaa liian teoreettisena, ja se jäi vaille poliittista vaikutusta. Enemmän huomiota herätti hänen kuolemansa 24. elokuuta 1943. Weilissä oli puhjennut [[tuberkuloosi|keuhkotauti]] huhtikuussa. Hänen syömättömyytensä ja heikko kuntonsa johtivat siihen, että hän yllättäen nukkui pois Ashfordin sairaalassa. Pappi, joka Weilin kirkkoon kuulumattomuudesta huolimatta oli kutsuttu hänen hautajaisiinsa, myöhästyi junasta, ja lyhyet muistosanat luki Weilin elinikäinen ystävä Maurice Schumann. Weilin hautaa Ashfordin Bybrookin hautausmaalla peittää kivilaatta.<ref>Jacques Cabaudin Weil-elämäkertaan (1968) sisältyy Weilin elämänvaiheista myös kuvaliite.</ref>
== Vaikutus ==
Weil on vaikuttanut usean filosofin ajatteluun; esimerkiksi [[Alasdair MacIntyre]]<ref>MacIntyre 1981, s. 115–116.</ref> ja [[Iris Murdoch]]<ref>Murdoch 1970.</ref> ovat viitanneet häneen hyve-etiikkaa luonnostellessaan. [[Peter Winch]] on julkaissut kirjan Weilin ja [[Ludwig Wittgenstein]]in kielikäsityksen väliltä löytämistään samankaltaisuuksista.<ref>Peter Winch on julkaissut Weilistä monografiatutkimuksen (1989) kirjoitettuaan sitä ennen esipuheen Weilin filosofian luentojen englanninnokseen (1978).</ref> [[Giorgio Agamben]] kirjoitti väitöskirjansa Weilin persoonallisuuskäsityksestä, jonka hän sanoo vaikuttaneen myös ensimmäiseen pääteokseensa ''Homo Sacer – Sovereign Power and Bare Life'' (1995).<ref>Giorgio Agamben haastattelussaan vuodelta 2017 [http://jcrt.org/religioustheory/2017/02/06/philosophy-as-interdisciplinary-intensity-an-interview-with-giorgio-agamben-antonio-gnolioido-govrin/].</ref> Agamben on luonnehtinut Weilin tietoisuutta ”aikamme valaisevimmaksi”, ja [[Andre Gide]] on ylistänyt häntä ”kaikkien ulkopuolisten pyhimykseksi”. Albert Camus luonnehti Weilia kuvauksella ”aikamme ainoa suuri henki”.<ref>Elliot Blackwell artikkelissaan “Simone Weil: Saint of Outsiders”, ''Begin in Wonder'', 20.9.2017. [https://begininwondersite.wordpress.com/2017/09/20/simone-weil-saint-of-outsiders/]</ref>
Weil oli vuonna 1928 opetusryhmänsä ainoa nainen ÉNS:ssä, mutta hän ei ulottanut eksistenssiajatteluaan sukupuolikysymyksen alueelle, eikä hänestä koskaan tullut feministiä. Hänen ystävänsä ja elämäkerturinsa Simone Pétrement muistelee Weilin käyttäneen miesten vaatteita ja vakuutelleen jo nuorena, että hänen täytyisi esiintyä maskuliinisesti saavuttaakseen hyväksyntää, mikä puolestaan kertoo regression olleen tietoista, joskaan ei vapauttavaa.<ref>Pétrement 1988, s. 27–29.</ref> Ajattelunsa [[esoteerisuus|esoteerisuuden]] lisäksi hänen sukupuolensa saattaa olla yksi selitys hänen jäämiseensä heikolle huomiolle aikalaistensa joukossa.
Weilin ajattelusta kiinnostuttiin tieteissä 1950-luvulta alkaen. Kuitenkin vasta [[Euroopan yhdentyminen]] ja [[globalisaatio]] herättivät mielenkiintoa hänen [[moraalinen universalismi|moraalista universalismiaan]] kohtaan. Calgaryn yliopiston metatietojen mukaan vuosien 1995 ja 2012 välillä ilmestyi yli 5200 Weiliä käsittelevää akateemista julkaisua; yliopisto pitää yllä Simone Weil bibliografiaa.<ref>''Simone Weil Bibliography'', University of Galgary. [https://simoneweil.library.ucalgary.ca/?utm_source=simoneweil&utm_medium=redirect&utm_campaign=redirect]</ref> Simone Weilin kootut teokset ''Œuvres complètes'' on julkaissut Weil-tuntijoiden toimittamina [[Gallimard]]. Weilin muistoa vaalii muun muassa American Weil Society.<ref>''American Weil Society'' [http://www.americanweilsociety.org/].</ref>
Simone Weilistä on suomeksi kirjoittanut filosofi [[Jukka Hankamäki]] väitöskirjassaan [[Rakkauden välittäjä|''Rakkauden välittäjä'']] (1997, 2. p. 2006, 3. p. 2015). [[Kirsti Simonsuuri|Kirsti Simonsuuren]] suomentama ''Ilias''-artikkeli on julkaistu ''[[Parnasso]]''-lehdessä. [[Juha Varto]] on kirjoittanut kirjan ''Mitä Simone Weil on minulle opettanut?'' (2005). Mikael Olin on kirjoittanut gradun ''Utsattheten som moralisk aktör – En faktor i Simone Weils religiösa utveckling'' (1996) ja lisensiaatintyön ''Utsattheten – Simone Weils väg till ett religiöst liv'' (1999).
== Lähteet ==
[[Tiedosto:Ecrits historiques et politiques, Simone Weil (high contrast).jpg|thumb|300px|right|Gallimard julkaisi Weilin teoksia Albert Camus -säätiön tukemana ”toivon sarjassa”.]]
===Primäärilähteet===
====Ranskaksi====
* ''Œuvres complètes I–VII.'' [7 tomes, 12 volumes.] Paris: Gallimard, 1989–2006.
* ''Attente de Dieu''. Paris: Gallimard, 1959.
* ''Cahiers 1''. Paris: Plon, 1970.
* ''Cahiers 2''. Paris: Plon, 1972.
* ''Cahiers 3''. Paris: Plon, 1974.
* ''La Condition ouvrière''. Orig. 1951. Paris: Gallimard, 1974.
* ''La Connaissance surnaturelle''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1950.
* ''Écrits de Londres et dernières lettres''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1957.
* ''Écrits historiques et politiques''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1960.
* ''L’Enracinement''. Orig. 1949. Paris: Gallimard, 1973.
* ''Intuitions pré-chrétiennes''. Paris: La Colombe, 1951.
* ''Leçons de philosophie''. Paris: Plon, 1959.
* ''Lettre à un religieux''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1950.
* ''Oppression et liberté''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1955.
* ''Pensées sans ordre concernant l’amour de Dieu''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1962.
* ''La Pesanteur et la grâce''. Paris: Plon, 1947.
* ''Poèmes, suivis de ”Venise sauvée”, Lettre de Paul Valéry''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1968.
* ''La Source grecque''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1953.
* ''Sur la science''. Collection Espoir. Paris: Gallimard, 1966.
====Suomennetut teokset====
* ”Ilias eli väkivallan runoelma”. Suomentanut Kirsti Simonsuuri. ''Parnasso'' 2/1976, s. 73–92.
* {{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Juurtuminen – Alkusoitto ihmisvelvollisuuksien julistukselle | Selite=Alkut. ''L’Enracinement'', 1949, suomentanut Kaisa Kukkola. 23°45 -sarja | Julkaisupaikka=Tampere | Julkaisija=Eurooppalaisen filosofian seura | Vuosi=2007 | Tunniste=ISBN 978-952-5503-27-2}}
* {{Kirjaviite | Tekijä= | Nimeke=Painovoima ja armo | Selite=Alkut. ''La Pesanteur et la grâce'', 1947, suomentanut ja johdannolla varustanut Maija Lehtonen. 2. painos [1. painos 1957]. Delfiinikirjat | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Otava | Vuosi=1957 | Tunniste=ISBN 951-1-02434-5}}
===Sekundäärilähteet===
* Blackwell, Elliott: “Simone Weil: Saint of Outsiders”, ''Begin in Wonder'', 20.9.2017. [https://begininwondersite.wordpress.com/2017/09/20/simone-weil-saint-of-outsiders/]
* Blum, Lawrence A. and Victor J. Seidler: ''A Truer Liberty – Simone Weil and Marxism''. London: Routledge, 1989.
* Cabaud, Jacques: ''Simone Weil – Die Logik der Liebe''. Freiburg: Karl Alber, 1968.
* {{Kirjaviite | Tekijä=Hankamäki, Jukka | Nimike=Tasapainon geometria – Simone Weilin käsitys eettisen ihmisen todellistumisesta | Selite=Filosofisia tutkimuksia Tampereen yliopistosta vol 34. Sufi-tutkimuksia 4 | Julkaisupaikka=Tampere | Julkaisija=Tampereen yliopisto | Vuosi=1992 | Tunniste=ISBN 951-44-3093-X}}
* {{Kirjaviite | Tekijä=Hankamäki, Jukka | Nimeke=[[Rakkauden välittäjä|Rakkauden välittäjä – Kulttuurikritiikki ja eettisen ihmisen ideaali Simone Weilin ajattelussa]] | Selite=[Väitöskirja, Helsingin yliopisto] | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=J. Hankamäki | Vuosi=1997 | Tunniste=ISBN 952-90-8598-2}} 2. uudistettu painos: ''Rakkauden välittäjä – Kulttuurikritiikki ja eettisen ihmisen idea Simone Weilin ajattelussa''. Like-pokkari 140, 2006. ISBN 952-471-688-7. 3. ajantasaistettu painos: ''Rakkauden välittäjä – Kulttuurikritiikki ja eettisen ihmisen ideaali Simone Weilin ajattelussa''. Books on Demand, 2015. ISBN 978-952-318-536-4.
* Lehtonen, Maija, ”Simone Weil”. Teoksessa: S. Weil, ''Painovoima ja armo'' [''La Pesanteur et la grâce''], s. 5–20. Helsinki: Otava, 1976.
* Little, Janet P.: ''Simone Weil – Waiting on Truth''. Oxford: Berg, 1988.
* McLellan, David: ''Utopian Pessimist – The Life and Thought of Simone Weil''. New York: Poseidon Press, 1990.
* {{Kirjaviite | Tekijä=Varto, Juha | Nimeke=Mitä Simone Weil on minulle opettanut | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Kirjastudio | Vuosi=2005 | Tunniste=ISBN 952-482-017-X}}
* Perrin, Joseph Marie and Gustave Thibon: ''[https://books.google.com/books?id=PHWpSe1ywkEC&pg=PA0 Simone Weil as We Knew Her]''. New York: Routledge & Kegan Paul, 1953.
* Pétrement, Simone: ''Simone Weil – A Life''. 2. ed., orig. 1976. New York: Schocken Books, 1988.
* Springsted, Eric O.: ''Christus Mediator – Platonic Mediation in the Thought of Simone Weil''. [Diss., Princeton University.] Chico, California: Scholars Press, 1983.
* Stenqvist, Catharina: ''Simone Weil om livets tragik – och dess skönhet''. [Diss., Lund universitet.] Stockholm: Proptius Förlag, 1984.
* Winch, Peter: ”Introduction”. In: S. Weil, ''Lectures on Philosophy'', p. 1–23. Cambridge: Cambridge University Press, 1978.
* Winch, Peter: ''Simone Weil: "The Just Balance''." Cambridge: Cambridge University Press, 1989.
===Muu kirjallisuus===
* Agamben, Giorgio: ''Homo Sacer – Sovereign Power and Bare Life''. Alkut. ''Homo Sacer – Il potere sovrano e la nuda vita'', 1995, tr., Daniel Heller-Roazen. Redwood, CA: Stanford University Press, 1998.
* Agamben, Giorgio: “Philosophy as Interdisciplinary Intensity – An Interview with Giorgio Agamben”. Interviewed by Antonio Gnolio, translated by Ido Govrin, ''Journal for Cultural and Religious Theory'', 02/06/2017. [http://jcrt.org/religioustheory/2017/02/06/philosophy-as-interdisciplinary-intensity-an-interview-with-giorgio-agamben-antonio-gnolioido-govrin/].
* {{Kirjaviite | Tekijä=MacIntyre, Alasdair | Nimeke=[[Hyveiden jäljillä|Hyveiden jäljillä – Moraaliteoreettinen tutkimus]] | Selite=Alkut. ''After Virtue: A Study in Moral Theory'', 1981/1984 | Suomentaja= Niko Noponen | Julkaisupaikka=Helsinki | Julkaisija=Gaudeamus | Vuosi=2004 | Tunniste=ISBN 951-662-896-6}}
* Murdoch, Iris: ''The Sovereignty of Good''. London: Routledge and Kegan Paul, 1970.
=== Viitteet ===
{{Viitteet|sarakkeet}}
== Aiheesta muualla ==
{{commonscat}}
{{Wikisitaatit}}
===Bibliografia===
* Simone Weil Bibliography, University of Galgary [https://simoneweil.library.ucalgary.ca/?utm_source=simoneweil&utm_medium=redirect&utm_campaign=redirect].
===Artikkeleita===
* [https://plato.stanford.edu/entries/simone-weil/ Simone Weil]. Stanford Encyclopedia of Philosophy 10.3.2018.
* Pekka Wahlstedt: [http://www.hs.fi/kirjat/artikkeli/El%C3%A4m%C3%A4n+tarkoitus+l%C3%B6ytyyt%C3%A4st%C3%A4+maailmastaNaisfilosofi+Weil+uupuuvirallisista+filosofian+historioista/HS20071224SI1KU02vuj Elämän tarkoitus löytyy tästä maailmasta]. Helsingin Sanomat 24.12.2007.
===Ääni ja kuvatallenteita===
* ”In Our Time” – radiodokumentti, BBC Radio 4 (2015) [http://www.bbc.co.uk/programmes/b01nthz3 BBC-linkki].
* An Encounter with Simone Weil – TV-dokumentti, Line Street Productions (2011) [https://www.youtube.com/watch?v=QX0mAk3zI7Q YouTube-linkki]
===Yhdistyksiä===
* American Weil Society [http://www.americanweilsociety.org/home].
== Katso myös ==
* [[Giorgio Agamben]]
* [[Simone de Beauvoir]]
* [[Martin Buber]]
* [[Albert Camus]]
* [[Martin Heidegger]]
* [[Søren Kierkegaard]]
* [[Emmanuel Lévinas]]
* [[Gabriel Marcel]]
* [[Friedrich Nietzsche]]
* [[Platon]]
* [[Ayn Rand]]
* [[Jean-Paul Sartre]]
* [[Arthur Schopenhauer]]
* [[Edith Stein]]
{{Auktoriteettitunnisteet}}
{{DEFAULTSORT:Weil, Simone}}
[[Luokka:Ranskalaiset filosofit]]
[[Luokka:Eksistenssifilosofit]]
[[Luokka:Yhteiskuntafilosofit]]
[[Luokka:Poliittiset filosofit]]
[[Luokka:Kulttuurifilosofit]]
[[Luokka:Uskonnonfilosofit]]
[[Luokka:Juutalaiset filosofit]]
[[Luokka:Platonistit]]
[[Luokka:Anarkistit]]
[[Luokka:Mystikot]]
[[Luokka:Kristilliset filosofit]]
[[Luokka:Vuonna 1909 syntyneet]]
| |||