Ero sivun ”Kaappo Sutki” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Tjp (keskustelu | muokkaukset)
Pelastettu 2 lähde(ttä) ja merkitty 0 kuolleeksi.) #IABot (v2.0.8) (GreenC - 7070
Rivi 5:
Sutki vangittiin ensimmäisen kerran 1866 [[Vaasa]]ssa väärän rahan kauppaamisesta. Sutki syyllistyi 1860-luvun lopulla useisiin varkauksiin, ja hän karkasi useita kertoja tutkintavankeudesta, muun muassa [[Tampere]]en vankihuoneesta elokuussa 1867. Hänellä oli muun muassa hallussaan useita väärennettyjä [[Papintodistus|papintodistuksia]]. Vuonna 1871 Sutki vietiin [[Kuopion vankila|Kuopion lääninvankila]]an, josta hän onnistui kuitenkin taas pakenemaan syyskuussa 1872. Seuraavaksi Sutki vietiin [[Vaasan vankila|Vaasan lääninvankila]]an, josta hän taas onnistui karkaamaan huhtikuussa 1874. [[Hämeenlinnan vankila]]ssa ollessaan Sutki kirjoitti omaelämäkertansa, joka ei ole kuitenkaan säilynyt.
 
Vuonna 1875 Sutki anoi vankeusrangaistuksensa muuttamista Siperiaan karkoitukseksi. Anomukseen suostuttiin, ja kesällä 1875 Siperiaan lähtenyt Sutki eli loppuelämänsä Siperiassa [[Minusinsk]]in piirikunnassa suomalaisten ja virolaisten asuttamassa siirtokunnassa, jossa hän toimi [[suutari]]na. 1880-luvulla Siperiaan karkoitettuna ollut [[Matti Haapoja]] asui vuodesta 1886 Sutkin luona, ja Haapojan väitetään surmanneen Sutkin. Sutki kuoli Siperiassa muutama viikko ennen [[helluntai]]ta 1889. <ref>[http://agricola.utu.fi/julkaisut/kirja-arvostelut/index.php?id=1752 Sofa Kotilainen : Rikollista elämää 1800-luvun loppupuolella, Agricolan kirja-arvostelut 11.4.2011]</ref><ref>[https://books.google.fi/books?id=kLfC6a1XNS0C&pg=PA89&lpg=PA89&dq=kaapo+sutki&source=bl&ots=pOcVOfsNnJ&sig=8d0qW7JcYDIM4N8cMp6iFZlRPuU&hl=fi&sa=X&ei=kQX7VMy4K4r9ywOAwoDIDQ&ved=0CCwQ6AEwAg#v=onepage&q=kaapo%20sutki&f=false Kaisa Kyläkoski : Tavarantasaajat Österholm ja Sutki (Google kirjat)]</ref><ref>[http://sukututkimus.suntuubi.com/?cat=9 Ulpu Takatalo : Ei saa laulaa Rannanjärvestä... : Antin häjyilykaverit ja käsikassarat] {{Wayback|1=http://sukututkimus.suntuubi.com/?cat=9 |päiväys=20150402103908 }}</ref><ref>[http://gamma.nic.fi/~raimom/ep/historia/henkilot/h_henk.htm PohjanmaanVäylän matkailuhakemisto : henkilöhistoriaa : Matti Haapoja] {{Wayback|1=http://gamma.nic.fi/~raimom/ep/historia/henkilot/h_henk.htm |päiväys=20120208133421 }}</ref>
 
== Kirjallisuutta ==