Ero sivun ”Sud Aviation Caravelle” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
Ei muokkausyhteenvetoa |
Ei muokkausyhteenvetoa |
||
Rivi 273:
Kesällä 1964 Aerolla oli vuokralla myös yksi Caravelle VI-R. Heinäkuussa 1964 Aero vastaanotti ensimmäiset Caravelle 10 B3 -koneet, joista yhtiö käytti nimeä ''Super Caravelle''. Koneet oli kehitetty vastauksena kiristyvään suihkukonekilpailuun (Boeing 727/737, Douglas DC-9). Ensimmäistä konetta oli Helsinki-Vantaan lentoasemalla vastaanottamassa satapäinen vastaanottajajoukko.<ref>{{Lehtiviite | Tekijä = | Otsikko = Reittiliikenteen ensimmäinen Super Caravelle luovutetiin Suomeen | Julkaisu = Helsingin Sanomat | Ajankohta = 26.7.1964/26.7.2014 | Vuosikerta = | Numero = | Sivut = | Julkaisupaikka = | Julkaisija = | Selite = | Tunniste = | Pmid = | Doi = | Issn = | www = | www-teksti = | Tiedostomuoto = | Viitattu = | Kieli = | Lopetusmerkki =
}}</ref> Vuosina 1964–1967 Super Caravelleja saatiin yhteensä kahdeksan. Lisäksi vuosina 1974–1976 Finnairilla oli vuokralla kaksi Caravellea.<ref name="wegg2005s451" /> Caravelleihin liittyi paljon uusia toimintatapoja, sillä Finnair sertifioitiin 1960 maailman ensimmäisenä lentoyhtiönä kahden ohjaajan suihkukonetoimintaan. Lisäksi Finnair oli eturintamassa automaattilaskeutumisjärjestelmien kehityksessä, kun Super Caravelleen saatiin keväällä 1965 CAT II-automaattilaskeutumissertifioitu autopilotti, joka oli jo lähes täysin nykyistenkin standardien mukainen automaattisine loppuloivennus- ja laskukiitotoimintoineen. Lisäksi koneessa oli Pratt&Whitneyn JT8D-sarjan moottorit sekä [[Suihkujarru|suihku]]- ja lentojarrut, jollaisia käytettiin myöhemmin mm. DC-9- ja MD-80-sarjan koneissa. Aiemmissa Caravelleissa oli vain sotilaslentokoneissa käytetyn kaltainen, epäkäytännöllisenä pidetty jarruvarjo ja alkukantaisempi lentojarru, jota voitiin käyttää vain ilmassa, ei laskukiidon aikana.<ref name=":0">{{Lehtiviite|Tekijä=Tolvanen, Heikki|Otsikko=Lentäjien työkalut|Julkaisu=Liikennelentäjä 1/2019|Ajankohta=tammikuu 2019|Julkaisija=}}</ref> Super Caravellessa oli ensimmäistä kertaa Finnairin laivaston historiassa myös [[APU (lentokonetekniikka)|APU]]-varavoimalaite, jolla voitiin lähinnä maassa sekä poikkeustilanteissa tuottaa sähköä ja paineilmaa esimerkiksi moottorien käynnistystä varten. Kyseessä on lähes kaikkien nykysuihkukoneiden vakiovaruste.<ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.lentoposti.fi/uutiset/finnair_siirtyi_suihkukoneaikaan_60_vuotta_sitten_ensimm_inen_caravelle_suomeen_kev_ll_1960|nimeke=Finnair siirtyi suihkukoneaikaan 60 vuotta sitten - ensimmäinen Caravelle Suomeen keväällä 1960 {{!}} lentoposti.fi|julkaisu=www.lentoposti.fi|ajankohta=2020-03-28|viitattu=2021-01-25|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
Finnair lensi viimeisen säännöllisen lentonsa Super Caravellella 30. huhtikuuta 1983, päällikkönä Tauno Rajakangas, joka oli osallisena myös Oulun lentokonekaappauksessa.<ref name="wegg2005s451" /><ref name="finnair_historia">{{verkkoviite|Osoite=http://www.finnairgroup.com/konserni/konserni_14_3.html|Nimeke=Finnair-konserni / Historia / Sodan jälkeen|Julkaisija=Finnair Oyj|Viitattu= 27.12.2007 }}</ref> Kuitenkin vielä keväällä 1989 [[Ruotsi|ruotsalainen]] [[Transwede]] lensi Finnairin vuoroja ns. [[wet lease|wet-leasena]] kahdella Caravelle 10 B3 -koneella.<ref name="wegg2005s451" />
| |||