Ero sivun ”Suomen opetus- ja kulttuuriministeriö” versioiden välillä

[katsottu versio][katsottu versio]
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
päivitys
Korjattu jo useampi vuosi sitten muuttunut Arkistolaitos Kansallisarkistoksi ja täsmennetty ylioppilastutkintolautakunnan ja kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen olevan nykyisin opetushallitiksen erillisyksiköitä, kun ne aiemmin olvivat itsenäisiä.
Rivi 25:
Opetus- ja kulttuuriministeriötä vastaava toimielin on ollut Suomen hallinnossa autonomian alusta asti, mutta sen nimi on muuttunut useita kertoja sitä mukaa kun kirkollisasioiden osuus ministeriön työssä on vähentynyt. Alkujaan sen nimi oli keisarillisen Suomen senaatin kirkollistoimituskunta, vuodesta 1917 lähtien kirkollis- ja opetusasiaintoimikunta. Vuonna 1918 senaatista tehtiin valtioneuvosto ja toimituskunnista ministeriöitä, jolloin nimi muuttui kirkollis- ja opetusasiainministeriöksi. Vuonna 1922 nimi lyheni opetusministeriöksi (lyhenne OPM<ref name="kotus" />). Vuonna 2010 nimi muutettiin opetus- ja kulttuuriministeriöksi, jotta se vastaisi paremmin ministeriön nykyistä tehtäväkenttää ja toimintaa. <ref>[http://www.minedu.fi/OPM/Ministerioe_ja_hallinnonala/?lang=fi Ministeriö ja hallinnonala] Opetus- ja kulttuuriministeriön verkkosivut</ref>
 
Nykyään opetus- ja kulttuuriministeriön alaan kuuluvat oppilaitokset kuten [[Peruskoulu Suomessa|peruskoulut]], [[Lukio Suomessa|lukiot]], [[Ammattikoulutus Suomessa|ammattikoulut]], [[Yliopistolaitos Suomessa|yliopistot]], [[Ammattikorkeakoulu Suomessa|ammattikorkeakoulut]], samoin [[tiede|tieteellistä tutkimusta]], [[taide]]tta, [[tekijänoikeus|tekijänoikeutta]],[[Liikunta|liikuntaa]], [[kirkko]]ja ja muita [[uskonnollinen yhdyskunta|uskonnollisia yhdyskuntia]], [[nuorisotyö]]tä, [[kirjasto]]ja, [[museo]]ita ja [[arkisto]]ja koskevat asiat. Opetus- ja kulttuuriministeriön alaisuudessa toimivat muun muassa [[opetushallitus]], (ja sen erillisyksikköinä [[ylioppilastutkintolautakunta]] (YTLja [[Kansallinen koulutuksen arviointikeskus]]), [[Suomen Akatemia]], [[kotimaistenKotimaisten kielten keskus]] (Kotus), [[Museovirasto]], [[arkistolaitosKansallisarkisto]], [[Suomenlinna]]n hoitokunta, sekä [[Kansallinen audiovisuaalinen instituutti]] sekä [[Kansallinen koulutuksen arviointikeskus]] (Karvi).<ref>[http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2013/20131307 Valtioneuvoston asetus opetus- ja kulttuuriministeriöstä annetun valtioneuvoston asetuksen 2 ja 6&nbsp;§:n muuttamisesta (1307/2013)]</ref><ref>{{Verkkoviite|osoite=http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2016/20161466|nimeke=FINLEX ® – Säädökset alkuperäisinä: Opetus- ja kulttuuriministeriön asetus opetus- ja&#x2026; 1466/2016|julkaisu=www.finlex.fi|viitattu=2017-04-27|ietf-kielikoodi=fi}}</ref>
 
== Lähteet ==