Ero sivun ”Yöpakkaset” versioiden välillä
| [katsottu versio] | [katsottu versio] |
Poistettu sisältö Lisätty sisältö
p eipä kun pois sittenkin |
→Neuvostoliiton painostus: Rentola 1997: rajuuteen syynä eri intressien yhteisvaikutus |
||
Rivi 17:
Syksyn edetessä painostus siirtyi poliittiselle ja jo hyvin konkreettiselle tasolle. Neuvostoliiton Helsingin-suurlähettiläs [[Viktor Lebedev]] matkusti lokakuun alussa yllättäen ”lomalle” [[Moskova]]an tekemättä [[protokolla]]n vaatimaa käyntiä ulkoministeri Johannes Virolaisen luona. Vähän myöhemmin Neuvostoliitto ilmoitti, että Lebedev oli siirtynyt muihin tehtäviin eikä hänelle nimitetä seuraajaa Helsinkiin. Marraskuun aikana Maalaisliiton johto alkoi pitää tilannetta kestämättömänä ja valtuutti puolueen ministerit eroamaan hallituksesta. Myös Kekkonen alkoi kulissien takana kaataa nimittämäänsä hallitusta. Lopulta ulkoministeri Johannes Virolainen ilmoitti 4. joulukuuta eroavansa hallituksesta, minkä jälkeen pääministeri [[K.-A. Fagerholm]] esitti koko hallituksensa eronpyynnön.<ref> Jukka Tarkka − Allan Tiitta: ''Itsenäinen Suomi - Seitsemän vuosikymmentä kansakunnan elämästä'', s. 221. Otava 1987. </ref>
Yöpakkaskriisi ilmeni syvänä ja rajuna, koska Neuvostoliiton useat intressit ja niitä valvovat rakenteet asettuivat toimimaan samaan suuntaan, pitämään yllä ja kiihdyttämään kriisiä.<ref>{{Kirjaviite| Nimeke = Niin kylmää että polttaa: kommunistit, Kekkonen ja Kreml 1947-1958| Julkaisija = Otava| Vuosi =1997| Tekijä = Rentola, Kimmo|| Luku = Yöpakkaskriisin tausta ja luonne| Sivu = 488| Sivut = | Selite =| Julkaisupaikka = Helsinki| Tunniste = | Isbn =951-1-14497-9| www = | www-teksti = | Tiedostomuoto =| Viitattu = | Kieli = }}</ref>
Presidentti Urho Kekkonen piti muutamaa päivää myöhemmin, 10. joulukuuta, radio- ja televisiopuheen, jossa hän sanoi kokoomuslaisiin ja SDP:n tannerilaisiin ministereihin viitaten muun muassa, että ”''viime aikoina Suomessa on nakerrettu pohjaa Suomen ja Neuvostoliiton hyvän naapuruuden politiikalta''” ja että ”''nyt eroa pyytänyt hallitus ei ole tehnyt päätöksiä, jotka olisivat tarkoittaneet muutoksia ulkopolitiikkaamme.''” <ref> ''Mitä-Missä-Milloin, Kansalaisen vuosikirja 1960'', s. 22. Otava 1959. </ref> Presidentti nimitti Fagerholmin hallituksen tilalle [[V. J. Sukselainen|V. J. Sukselaisen]] muodostaman, miltei puhtaasti maalaisliittolaisen [[Sukselaisen II hallitus|hallituksen]] 13. tammikuuta [[1959]]. Hallituksensa erottua Fagerholm siirtyi eduskunnan puhemieheksi.
| |||